Teos 2015
335 s.
Emmi Itärannan Teemestarin kirja on saanut paljon kiitosta ja huomiota, ja saa sitä yhä, kolme vuotta ilmestymisensä jälkeen. Luin kirjan, mutta minulle se jäi yhdeksi hyväksi kirjaksi muiden joukossa.
Toisin on Kudottujen kujien kaupungin kanssa. Rakastuin siihen ensi riviltä ja nautin joka ikisestä sanasta. Tarina on lumoava, kieli on kaunista, tunnelma on maaginen.
Uneksin saaresta yhä.
Joskus lähestyn sitä veden poikki, mutta useammin ilmasta, kuin lintu, suuri tuuli siipieni alla. Rannat kohoavat unen horisontissa sateenvärisinä, ja niiden vaiteliaassa kehässä rakennukset: kanaalien reunoille kasvaneet talot, mustemestarien pajat, matalakattoiset tavernat. Sanojen Talo katsoo sisäänpäin korkeiden muurien takana. Sokkeloiksi sidotut langat juoksevat Seittien Talosta kaikkiin suuntiin, ja ilmagondolit ovat seisahtuneet vaijereihinsa, kuolleet painot katujen yllä.
Saaren keskellä seisoo Torni, sileä ja sokea. Kiviaurinko hehkuu sen huipulla harmaata valoa, levittää teräviä sädesormiaan. Ikkunoissa välkkyvät tulet kuin kalan suomut. Kaikkialla ympärillä on merta, eikä ilma kannattele minua kauempaa. Suuntaan Tornia kohti.
Kutoja Eliana on mukana tekemässä löytöä: saarelta löytyy tajuton tyttö, kieletön ja sanaton Valeria. Tytön käteen on kirjoitettu näkymättömällä musteella Elianan nimi. Kuka tyttö on, mistä hän on tullut ja miten Eliana liittyy häneen? Entä mitä salattavaa on Seittien Talon vanhimmalla, Kutojalla, ja kuka on salaperäinen Kehrääjä? Mikä on unirutto ja mitä tapahtuu heille joiden tuomitaan sairastavan sitä?
Kirjan juoni on monipolvinen, enkä halua alkaa selostaa sitä edes ylimalkaisesti. Haluan vain nostaa esiin joitakin kysymyksiä, joihin saadaan vastaus.
Kudottujen kujien kaupunki on kirja, joka ei sovi mihinkään genreen tai kategoriaan. Se on ainutlaatuinen, täysin oma lajinsa. Se on fantastinen satu, maaginen ja unenomainen, hiukan outo mutta silti niin mahdollinen. Se on tulevaisuuden Ihmemaa, jossa ihmiset on jaoteltu taitojensa tai niiden puutteiden mukaan, jossa Neuvosto valvoo ja ohjaa tahdottomiksi muokattuja ihmisiä, jossa ihminen ei voi itse vaikuttaa vapauteensa tai vapaudettomuuteensa. Se on kaunis mutta karu, samaan aikaan rauhoittava ja ravisteleva. Se on kirja, jonka luettuaan ei ole enää sama ihminen.
Kirja on luettu todella monessa blogissa, siitä on kirjoitettu muun muassa Annelin lukuvinkeissä, Hannan kirjokannessa ja Kirjakaapin avaimessa.
