Englanninkielinen alkuperäisteos The Leisure Seeker (2009)
Suomentanut Virpi Kuusela
288 s.
Ella ja John Robina lähtevät viimeiselle lomalleen. Viimeinen se on siksi, että Ella sairastaa parantumatonta syöpää ja Johnilla on Alzheimerin tauti. Vaikka Johnilla on paljon huonoja hetkiä, osaa hän ajaa autoa. Ellan pää pelaa, ja kivut hoituvat lääkkeillä. Lasten ja lääkäreiden vastustus aiheuttaa sen, että pariskunta karkaa. He istuvat asuntoautoonsa ja suuntaavat tielle 66 ja kohti Disneylandia. Matka ei tietenkään ole helppo. Menneisyyttä on paljon, tulevaa ei. Muistoja on paljon, mutta monet niistä ovat vain Ellan muistissa. Vaikka stressaavia tilanteita on paljon, pariskunta selviytyy yhteistyöllä.
"Teidän pitää tulla kotiin." Cindyn ääni on karhea, tunnekuohusta ja tupakoimisesta käheä. Kunpa hän lopettaisi tupakoinnin.
"Cindy-kulta."
"Te olette niin sairaita. Minua pelottaa..."
En anna hänen jatkaa. En halua kuulla hänen sanovan sitä sen enempää kuin hän haluaa sanoa sitä. "Kulta, se tapahtuu, mitä on tapahtuakseen. Ei se haittaa. Meidän kaikkien pitää sopeutua siihen, eikö niin?"
"Hitto vieköön, äiti." Cindy manaa, mutta hänen äänensä on pelkkä kuiskaus, alistunut. "Kevin haluaisi yhä soittaa poliisille."
"No, sano Kevinille, että se on huono ajatus. Hän vain pahentaisi tilannetta. Hän tekee meistä Bonnien ja Clyden."
Mieleeni juolahtaa, että olen jo kerran tähdännyt aseella ihmisiä ja uhannut tappaa heidät. On siis liian myöhäistä. Me olemme jo Bonnie ja Clyde.
Tämä oli yllättävän kiva lukukokemus. Yllättävän siksi, että en etukäteen osannut odottaa erityisempää. Vanhoja ihmisiä muistoineen - sinänsä ei mitenkään erityisen houkuttava linja. Yksi parhaista jutuista on asuntoauto. Se on kotoisan oloinen, tunnelma on yleensä lämmin ja levollinen. Lukija tuntee olevansa turvassa asuntoautossa, suojassa ulkopuoliselta maailmalta. Toinen tekijä on diaprojektori. Myös se on todellinen tunnelmapala, hyvin elokuvallinen, kun John virittää projektorin, Ella vaihtelee dioja ja pariskunta muistelee mennyttä. Tai usein se menee niin, että Ella muistelee ja yrittää samalla selvittää mitä John muistaa.
Sairauksista ja lähestyvästä kuolemasta huolimatta tämä on lohdullinen ja lämminhenkinen tarina. Ella hyväksyy sairautensa, ja John ei useimmiten tajua olevansa sairas. Keskinäinen kiintymys on vahva. On liikuttavaa lukea pitkin matkaa tapauksista, joissa toinen auttaa toista, vaikka oma kunto sallii sen vain juuri ja juuri.
Kirjaa on luettu aika paljon, siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Mai Laakso, Mannilainen, Saila, sekä Haapajärven kirjasto. Main postauksesta huomasin, että tästä on tehty elokuva - se on pakko nähdä!
Helmet-lukuhaasteessa täyttyy kohta "ikääntymisestä kertova kirja".
