Päivi Haanpää: Retro

 

Päivi Haanpää: Retro

Hertta 2026

205 s. 

Ysiluokkalaiset Sakke, Ami, Makkonen ja Tikku soittavat toistaiseksi nimettömässä bändissä. Biisilista on laaja mutta periaatteellinen; he soittavat vain covereita jotka ovat vanhempia kuin he itse. Varovaisia yrityksiä omiin biiseihin on. Paine kasvaa, kun bändi saa ensimmäisen keikkansa. Nuokkarin joulubileissä olisi kiva esittää myös omia tuotoksia. 

Kriisi on edessä, kun Makkonen kaatuu ja murtaa käsivartensa. Eihän Sakke voi yksin sekä soittaa kaikkia kitaraosuuksia että laulaa! Makkosen sijaiseksi löytyy matikkaryhmän Meira, tyttö jolla on ollut bändi ja joka on ollut keikalla - ja joka saa Saken sydämen lyömään lujaa. 

Me tehdään biisin lopusta äänimassaa

kaikki soi ja sulautuu

se on sotkua ja harmoniaa.

Me pyöritetään käsiä tuulimyllyinä

kuin Pete Townshend 

                                                        viuh

"Kuoliko tän laulaja ennen kuin siitä tuli vanha?" 

Ami kysyy ja raapii niskaansa kapulalla.

"Ei. Se on jotain kahdeksankymppinen", sanon.

"Eli vanha", Makkonen huomauttaa.

Ajatella

jos tekisi nyt biisin

jota muut soittaa vielä kuuskymmentä vuotta myöhemmin.

Huimaa. 

Muistan taas lyriikat, joita en ole kirjoittanut.

En sano mitään ääneen.

Ah, olipa tässä riemukas lukukokemus! En tiedä kuinka moni teini-ikäinen tietää puoliakaan kirjassa mainituista lauluista, mutta tällaiselle keski-ikäiselle tädille tuli korvamatoa toisensa perään :D

Tykkäsin kirjassa oikeastaan kaikesta. Saken vanhemmat ovat aivan huikeita, Perhetilanne-punkbändissä soittava äiti ja vähiten muusikko isä, joka pitää dinneridiscoa ruokaa laittaessaan. Neljällä pojalla synkkaa hyvin keskenään, eikä Meiran mukaan tulo sotke kuvioita niin pahasti kuin voisi olettaa. On jotenkin ihanan huoletonta, kun suurimmat ongelmat ovat ettei ole omia biisejä ja ettei Sakke syystä tai toisesta uskalla tai halua kertoa ihastumisestaan muille. 

Ihana hyvänmielen säeromaani, joka sopii loistavasti niin nuorten kuin aikuisten lukulistalle. 

Kirja on ensimmäinen osa Sakari ja Meira -duologiasta, on kiinnostavaa nähdä mitä teosparin toinen osa eli B-puoli sisältää. Silloin ollaan ysiluokan keväässä. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 12, "kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä se on kirjoitettu". 

Tiia Mattila: Humalan soundtrack

 

Tiia Mattila: Humalan soundtrack

Myllylahti 2025

174 s.

Tiia Mattilan esikoisteos palkittiin Topelius-palkinnolla, ja raatilaisena voin sanoa että aivan kuten aiemmat voittajat niin myös Humalan soundtrack on kirja joka jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Ja vaikka luin kirjan viime keväänä, muistan yhä kirkkaasti mitä siinä tapahtuu. 

Kasiluokkalainen Iiro peittelee kotitilannetta parhaansa mukaan. Vanhemmat ovat jääneet työttömiksi, ja ryyppääminen kiinnostaa heitä enemmän kuin esimerkiksi lasten ruokkiminen. Koulukavereiden kertoessa kesälomareissuistaan Iirolla ei ole mitään sanottavaa. Ystävä Topi on läheinen, mutta edes hänelle Iiro ei uskalla kertoa tilanteesta kotona, vielä vähemmän terveydenhoitajalle. Kun Niko vihjaa että näpistämällä ja varastettua tavaraa myymällä tienaisi enemmän kuin pulloja keräämällä, Iiro tuntee houkutusta. Hän on aina ollut rehellinen, mutta käykö paine liian suureksi? 

Yksinäiset tölkit muovipussin pohjalla

näyttää yhtä säälittäviltä,

miltä musta tuntuu sisällä.

Syötän ne pullonpalautusautomaatille,

joka nielaisee ateriansa kiitollisena. 

Vilkaisen sen vieressä olevaa 

lahjoituslipasta

ja pienen hetken harkitsen työntäväni

alle euron pullokuitin sinne.

Laskeudun pilvilinnoista 

takaisin maan pinnalle. 

Ehkä vielä joskus

koittaa se päivä,

kun voin mitään ajattelematta työntää sinne

minkä kokoisen tahansa pullokuitin.

Mutta tänään

ei pullokone syö mua paremmin,

    joten lahjoituksen sijaan

    käyn ostamassa kaurahiutaleita. 

Tarina on tosi koskettava, ja samalla pelottava kun ajattelee kuinka monelle lapselle ja nuorelle tällainen arki on todellisuutta. Kuinka moni joutuu Iiron lailla valehtelemaan että käyttää jotain uutta muotoilutuotetta, vaikka oikeasti hiukset jäävät tiettyyn tyyliin koska ne ovat pesemättömyyden takia niin rasvaiset? Tai väittämään että puhelimessa on ongelma, vaikka netti ei toimi koska vanhemmat eivät maksa laskuja? 

Tykkään siitä, että kaikki ei ole loputtoman synkkää vaan mukana on pientä ihastumisen pilkahdusta ja lopulta toivoa asioiden ratkeamisesta. Topi pysyy ystävänä rinnalla, ja hänen koko perheensä välittää Iirosta. Olisi kaikki mahdollisuus Iiron joutua päättymättömään synkkyyden pyörteeseen, mutta Mattila osaa katkaista kierteen ennen kuin lukijaan iskee toivottomuus tai ennen kuin tarina alkaa toistaa itseään.

Säeromaanin muoto toimii kohtalaisen hyvin. Tarina kattaa lähes koko lukuvuoden, joten synkkyyttä riittää pitkälle ajalle. Tekstin asettelu antaa tilaa sulatella lukemaansa, antaa tilaa hengittää. Toisaalta muoto ja melko vähäinen sivumäärä tekevät sen, että henkilöhahmoihin ei Iiroa lukuun ottamatta tutustuta oikeastaan ollenkaan joten Nikot ja Venlat jäävät vähän irrallisiksi. 

Kirja on luettu myös esimerkiksi blogeissa Siniset helmet, Morren kirjablogi ja Lukutoukan luetut sivut. 

Dess Terentjeva: Zeno

 

Dess Terentjeva: Zeno

WSOY 2024

160 s.

Kahdeksasluokkalainen Nella asuu Joutsenossa ja elää ihan tavallista nuoren elämää. Kunnes poikaystävä Eetu kajauttaa ilmoille tiedon Nellan biseksuaalisuudesta. Yhtäkkiä Nella on huonolla tavalla kiinnostuksen kohde. Hänestä tulee seksuaalivähemmistöjen edustaja, vaikka oikeasti hän haluaisi elää elämää kuten ennenkin eikä olla kenenkään äänitorvena. Miksi muiden on niin vaikea antaa hänen olla, Miisa-siskonkin?

Nellalla ei ole mitään hajua, mitä sanoa Eetulle,

koska tuntuu että Eetulle ei voi sanoa:

mie haluun tuvan ja perunamaan

ja siun pitää seistä miun rinnalla

ja siun pitää tietää ja nähdä kuka mie oon

ja siun pitää tykätä siitä niinku normaali ihminen

ja siun pitää ymmärtää, että mie en oo

niinku siun taustakuvan naiset

Että mie voin olla siun kanssa hautaan saakka,

mutta se ei muuta sitä, kuka mie oon

Ja koska mie en oo valmis muuttamaan täältä,

pitää sopeutua, enkä mie voi vaikuttaa siihen,

miten ympäristö suhtautuu siihen mikä mie oon

Siks siun pitää seistä miun rinnalla

koko elämän ajan

                        Jotenkin Nella arvelee,

                ettei voi sanoa kaikkea sitä

Tykkään kovasti Terentjevan säeromaaneista eikä tämä ole poikkeus. Hän osaa kirjoittaa vähemmistöistä luontevasti ja sellaisesta näkökulmasta, joka herättää lukijan ajattelemaan omia käsityksiään ja ennakkoluulojaan. Tekstin rytmi on mukaansatempaava. 

Kävin kouluni pikkupaikkakunnalla aikana jolloin seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuutta ei käsitelty ollenkaan, ei varmaan edes tiedostettu että on olemassa muutakin kuin homoja ja lesboja. Nyt olen töissä pikkupaikkakunnalla ja tuntuu, että mikään ei ole muuttunut kolmessakymmenessä vuodessa. Paikallisesssa someryhmässä on etenkin tietyn poliitikon taholta haukuttu niin koulua kuin nuorisovaltuustoa, kun yläkoulussa on ollut mitä tahansa sateenkaariteemaan liittyvää. Kirjastoomme tulee tammikuussa sateenkaarivinkkaus, ja vähän jännitän jo etukäteen kuinka minua haukutaan somessa. Yllätyn iloisesti, jos mitään ei tule.  

Helmet-lukuhaasteeni saa kohdan 39, "kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö". 

Zeno on luettu myös blogeissa Siniset helmet, Amman lukuhetki ja Kirjapöllön huhuiluja. 

Sarah Crossan: Kuunnousu

 

Sarah Crossan: Kuunnousu

Englanninkielinen alkuteos Moonrise (2017)

Suomentanut Kaisa Kattelus

S&S 2020

381 s.

Helmet-lukuhaaste päättyy kohtaan 27, "runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani". Aiempina vuosina tämä olisi ollut hankalampi, mutta nyt etenkin nuorten / nuorten aikuisten osastolle on tullut mukavasti tarjontaa. Sarah Crossanin siamilaisista kaksosista kertova Yksi on vakiokamaa yläkoulun ja lukion vinkkauksissani, ja myös Kuunnousu tulee listoille mukaan.

Tarina on järisyttävä ja järkyttävä. 17-vuotias Joe ei ole nähnyt Ed-veljeään vuosikymmeneen, syynä se että veli istuu vankilassa odottamassa kuolemantuomiota. Nyt teloituspäivämäärä on päätetty, ja aikaa on enää muutama viikko. Ed on tuomittu poliisin murhasta, mutta tilanne on ollut jokseenkin epäselvä eivätkä kaikki usko hänen olevan syyllinen. Ed ja Joe uskovat viimeiseen asti, että oikeusavustaja saa Edin vapaaksi. Minä lukijana toivoin sitä myös, kovasti. 

Kirja on kaikin puolin surullinen. Perheen äiti on alkoholisti, ja Joe päätyy siskonsa kanssa heidän tätinsä huollettavaksi. Täti ei halua kuulla Edistä mitään, eikä hän haluaisi Joen käyvän vankilassa tätä tapaamassa. Vankila, jota kutsutaan Farmiksi, on kovin ankea paikka. Viikot, jolloin odotetaan joko vapautusta tai teloituksen varmistusta, ovat raastavia niin henkilöhahmoille kuin lukijalle. 

Jos

Al Mitchell soittaa.

"Yritä olla hätäilemättä.

Nämä jutut menee usein viime tippaan."

"Mutta jos korkein oikeus kieltäytyy kuulemasta Ediä

tai jos ne evää sen vetoomuksen,

toi kusipää on ainoa,

jolla on valtaa lykätä teloitusta.

Se ei ole oikein."

Tämä on kiukuttelua.

Kuulen sen itsekin.

Al huokaisee.

En osaa sanoa onko se turhautunut minuun

vai ärtynyt McDowellille.

    Ehkei kumpaakaan.

    Onhan sillä omakin elämänsä.

"Tämä on veemäistä. Olen samaa mieltä,

ja veljesi tuomio perustuu väärään tunnustukseen.

Jos mä olisin silloin ollut puolustuksessa..."

Se huokaisee taas. 

"Sä olet sen asianajaja nyt", sanon,

yritän panna puhtia tyyppiin,

jonka pitäisi panna puhtia minuun.

"Joo", se sanoo.

"Ja mä lupaan

että teen kaiken voitavan."

Säeromaani on kiinnostava muoto, etenkin kun monet niiden aiheet ovat varsin rankkoja. Periaattessa teksti on muotonsa puolesta nopealukuinen, mutta rankka tarina pakottaa hidastamaan. Kuunnousu etenkin on ahdistava, jouduin pitämään taukoja lukiessa. Olisi tehnyt mieli raivota suureen ääneen, että mikä tuo tuollainen systeemi on, missä ei tutkita kunnolla vaan annetaan ennakkoluulojen vaikuttaa. Miten voi olla mahdollista, että ihminen saa kuolemantuomion jokseenkin kyseenalaisin perustein?! Ja mikä järki on siinä, että tässä osavaltiossa murhasta tuomittu teloitetaan, naapuriosavaltiossa tuomio on elinkautinen. 

Toivon, että Crossania saadaan suomeksi monta kirjaa lisää. Hän kirjoittaa persoonallisista aiheista, lukijaa syvästi liikuttaen. Moraalikysymykset ovat vahvasti läsnä, ja tarinat haastavat lukijan pohtimaan omaa arvomaailmaansa ja mahdollisia ennakkoluulojaan. Vaikka hänen kirjansa löytyvät kirjastojen nuortenosastoilta, kannustan myös aikuisia tarttumaan niihin. Ne peittoavat mennen tullen monet keskinkertaiset aikuisten romaanit.

Kuunnousua on luettu hurjan paljon, siitä on arviot esimerkiksi blogeissa Kirjapöllön huhuiluja, Amman kirjablogi, Kirjoihin kadonnut ja Bibliofiilin päiväunia.