torstai 20. heinäkuuta 2017

Bloggari-isku: Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Camilla Grebe: Kun jää pettää alta
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Älskaren från huvudkontoret (2015)
Suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2017
507 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale






Viikon päästä tärähtää! Moskova Noir - sarjasta tunnetun Camilla Greben uutuusjännäri Kun jää pettää alta ilmestyy. Ilokseni pääsin mukaan kirjasta tehtävään blogi-iskuun :)

Tykkäsin Moskova Noirista, joten odotukset uutuutta kohtaan olivat kovat. Ihan ne eivät täyttyneet, mutta pääosin pidin lukemastani. 

Tarinaa seurataan kolmen keskeisen hahmon näkökulmasta kahdessa eri aikatasossa. On Emma, nuori vaatemyyjä, joka rakastuu liikeketjun toimitusjohtajaan. Hän on onnensa kukkuloilla, kunnes tulee kihlajaisilta. Kaikki on kotona valmista, mutta Jesperiä ei näy. Ei sinä iltana, ei seuraavana, ei ollenkaan. Mitä on tapahtunut? 

Peter on poliisi, joka saa tutkittavakseen murhan. Jesperin kotoa on löytynyt raa'asti murhattu nainen. Kuka hän on, ja missä on Jesper? 

Hanne on psykologi ja profiloija, joka kutsutaan mukaan tutkintaryhmään. Hänellä ja Peterillä on yhteistä historiaa, eikä yhteistyö suju erityisen luontevasti. On kuitenkin keskityttävä saamaan murhaaja kiinni, koska on mahdollista että uhreja tulee lisää.

Aikataso ei vaihtele paljoa. Nykyhetkessä ollaan Peterin ja Hannen mukana, kun taas Emmaa seurataan kaksi kuukautta - kaksi viikkoa aiemmin. Ratkaisu on kenties hieman erikoinen mutta toimiva. Lukija tietää - tai luulee tietävänsä - Emman kautta asioista enemmän kuin poliisi, mutta saa huomata että poliisitutkinta tuo aiemmin kerrottuun uusia savyjä. Asiat saattoivat ensituntumalta vaikuttaa yksinkertaisilta, mutta sitä ne eivät suinkaan ole. Pieniä yllätyksiä tulee pitkin matkaa, koukuttaen lukemaan eteenpäin. 

Koska Orre on yhä kateissa, vaikuttaa entistä todennäköisemmältä, että hän murhasi kotoaan löytyneen naisen - ja näin ollen riisti myös Calderónin hengen. Mutta muutaman varastetut stringit ja häikäilemätön käytös töissä eivät vielä riitä todisteiksi siitä. Meidän pitää löytää yhteys miesten välillä, ja jos sellainen on, saamme kyllä kaivettua sen esiin, vaikka meidän täytyisi kartoittaa heidän viheliäinen elämänsä viimeistä piirtoa myöten.

Yhtäkkiä huomaan tutun synkkyyden ja lannistuneisuuden heräävän. Olen kyllästynyt tällaisiin kimurantteihin juttuihin, joissa etsitään epäillyn ja uhrin välistä yhteyttä. Kymmenen vuotta sitten olisin saattanut sanoa, että ne ovat mielenkiintoisimpia ja haastavimpia tapauksia, joihin taitava rikostutkija voi kyntensä iskeä, mutta nyt tunnen vain lamauttavaa uupumusta. Minun tekisi mieli ostaa sixpack ja painua kotisohvalle katsomaan urheilua. En usko, että kukaan muu kuin toinen poliisi voi ymmärtää, kuinka paljon työtä ihmiselämän kartoittaminen vaatii. Kuinka monta sataa tuntia uppoaa kuulusteluihin, erilaisten rekisterien penkomiseen ja paperisotaan ennen kuin kuva kirkastuu ja olennaiset asiat nousevat esiin.

Ja sitten on vielä Hanne.

Miinuspuolia kirjassa on vain pari. Mielestäni siinä ollaan liian paljon Emman mukana, varsinkin vaatekaupassa, jossa hän lähinnä jaarittelee työkavereittensa kanssa. Vähempikin olisi riittänyt. Samoin joitain hänen menneisyytensä asioita puidaan useammassa kohtaa. Osittain tästä johtuu toinen miinus eli se, että trilleriksi kirja on harvinaisen vähän jännittävä. Aika paljon ollaan myös Peterin menneisyydessä, lapsuudessa asti. Varsinaista poliisintyötä kuvataan melko vähän.

Kun jää pettää alta olikin minulle enemmän yhteiskuntakuvaus kuin jännäri. Siinä se onnistuu mainiosti. Nähdään vilauksia niin vakavasta sairaudesta, mielenterveysongelmista, epäonnistuneesta vanhemmuudesta kuin lapsen kuolemasta. Mikään niistä ei nouse hallitsevaksi vaan ne limittyvät tarinaan hienosti. Iso plussa on se, että päähenkilöiden suurimmat ongelmat eivät liity päihteisiin. Ihan riittävästi on ollut viime aikoina huume-, pilleri- ja uhkapeliriippuvaisia poliisihahmoja! Mielenkiintoista on myös lukea poliisien (ja muidenkin) rikkinäisistä perheistä kuvattuna niin, että ongelmat johtuvat jostain muusta kuin poliisin epäinhimillisistä työajoista. 

Mietin, onkohan tässä kyseessä sarja. Lopetus antaa mahdollisuuden jatkoon, mutta toisaalta tämä toimii myös yksittäisenä kirjana. Ei se ole ainakaan tyypillinen johdanto, jossa asiat jäisivät pahasti kesken ja auki, kun suuri osa ajasta esitellään henkilöhahmoja. Siitä myös annan tälle plussan, että hahmoja on melko vähän. He kaikki jaksavat kiinnostaa, ja ainakin minulle jäi olo että haluaisin lukea heistä, varsinkin sivuhenkilöistä, lisää. 

Kirjasta on video täällä.




6 kommenttia:

  1. Minä pidin myös kirjan henkilövetoisuudesta, ja aina tehoaa näkökulmakerronta. Jutun jujusta en ole niinkään varmaan, tarkoitan ratkaisun avainta, mutta viihdyin kirjan kanssa ihan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut yhtä hyvä kuin Moskova Noir - sarja mutta kelvollista kesälukemistoa. Ehkä hiukan petyin loppuratkaisuus, se ei ollut mitenkään omaperäinen. Mutta kyllä tämän parissa viihtyy :)

      Poista
  2. Onkohan Dekkaritalo ainut, joka on mennyt ihan lankaan loppuratkaisussa :). Totta, vähät henkilöhahmot on erinomainen juttu. Tässä ei pääse unohtamaan kuka on kuka ja onko hän hyvis vai pahis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt lukea muiden postauksia, täytyy tutkailla paremmin työpäivän jälkeen, näin ruokiksella on turhan vähän aikaa :) Tässä henkilöt ehtivät tulla tutuiksi, eikä mukana ole yhtään turhan tuntuista hahmoa. Kaikilla on paikkansa.

      Poista
  3. Paljon samoja tuntoja täällä, tosin olisin itse voinut lukea pidempiäkin jaarituksia muodista ja vaatekaupan arjesta!

    Poliisi/etsivähahmojen heikkouksista: kaikenlaiset muut ongelmat ovat jo niin nähtyjä, mutta olisi kerrankin hauska lukea syvästi uskovaisesta, lahkoon kuuluvasta hahmosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta; lahkoja on tainnut olla vain niin että uhrilla tai tekijällä on yhteys sellaiseen. Vaihteeksi voisi olla myös poliisi, jolla on puoliso, kaksi lasta koira ja muutenkin terve perhe-elämä :D Juuri tosin mainitsin Adler-Olsenin Selfiesin kohdalla että siinä poliiseilla oli aikaa mennä kotiin.

      Poista