Anneli Kanto: Pusu ja pokaali

Anneli Kanto: Pusu ja pokaali
Karisto 2012
182 s. 

Anneli Kanto päättää Futistyttö-sarjan teoksella Pusu ja pokaali. Viides osa viittaa edellisiin  mutta toimii myös itsenäisenä. Sarjassa seurataan Kiinasta adoptoidun Oonan elämää kotona, koulussa ja jalkapalloillessa. Viimeisessä osassa Oona siirtyy yläkouluun, täyttää 14 vuotta, saa ensipusun ja kokee ensimmäistä kertaa elämässään suurempia huolia.

Pusu ja pokaali viihdyttää aikuislukijaakin. Teinikieli yhdistettynä huumoriin toimii loistavasti. Vaikka lukija olisi kolmekymppinen lapseton sinkku, kirja on silti erittäin kiinnostava ja koukuttava. Tällaisen lukijan voi olla helppo samaistua Oonaan ja eläytyä tämän tunteisiin. Mitäpä sanotte tästä:

Terkkarin mukaan meitä odottaa järkyttävä kohtalo: hieltä haiseminen, tuskainen teiniangsti, johon tuovat kaivattua vaihtelua raatelevat sydänsurut ja niitä seuraava masennus, hormonien tuhoisa hyökkäys, tulipunaiset näppylät naamassa ja rasvainen tukka, himo päihteisiin, tupakkaan ja hillittömiin seksisuhteisiin, raivopäinen riitely kotona sekä yleinen pahantuulisuus. Tämän kauhukertomuksen jälkeen se muija tillittää meitä pää kallellaan ja huokaa laupiaasti, että kyllä nuoruus on elämän parasta aikaa. Kamoon, vähän logiikkaa kehiin, pyydän! Ensin se piirtelee kuvia helvetin lieskoista ja sitten väittää, että me eletään elämämme parasta aikaa. Jos paras aika on tuollaista, niin millaista loppuelämä on? Kysyy nimimerkki Epätietoinen.

Herää ajatus, eroavatko teinitytöt ja -pojat paljoakaan aikuisista. Epävarmuutta, sydänsuruja, näppyjä ja rasvaisia hiuksia, pahantuulisuutta sekä hikisyyttä on aikuistenkin elämässä, ainakin suurella osalla. Kaikki kun eivät löydä Sitä Oikeaa 15-vuotiaana.

Paitsi tässä viimeisessä osassa myös muissa Oona pohtii elämää ja aikuistumista varsin kypsästi. Henkilöhahmojen ongelmat ovat kuitenkin lapsen maailman kokoisia, ja ne on käsitelty lasten näkökulmasta. Kannon käyttämä kieli OMG- ynnä muine ilmaisuineen tekee siitä lapsilukijoita kiinnostavaa ja estää asioiden menemisen liian vakaviksi.