Lars Sund: Onnellinen pieni saari

Lars Sund: Onnellinen pieni saari
Ruotsinkielinen alkuperäisteos En lycklig liten ö (2007)
Käsikirjoituksesta suomentanut Katriina Savolainen
WSOY 2007
285 s.

Onnellinen pieni saari on hämmentävä teos. Aluksi se tuntuu hyvinkin selkeältä mutta mitä pitemmälle se etenee, sen omituisempia - jopa hivenen makaabereita -  piirteitä tarina saa.

Pieni saari on Fagerö lounaissaaristossa. Saarelaiset ovat tuttuja keskenään ja hyvin sisäänpäinlämpiäviä. Ulkopuoliset ovat ulkopuolisia, riippumatta siitä kauanko he ovat saarella asuneet. Ja vaikka Fagerölle olisi muutettu naapurisaaresta, tulokasta pidetään mantereelta tulleena.

Saaren arki kokee mullistuksia, kun rantaan ajautuu tunnistamaton ruumis. Ensin yksi, sitten toinen, sitten muutama lisää, ja vielä ja vielä lisää. Lopulta ruumiita on lähes sata. Saarelaiset ovat kertakaikkisen tyrmistyneitä. Keitä ovat nuo vainajat, ilman henkilöllisyyspapereita, ilman selkeää kuolinsyytä, ilman kaipaavia omaisia? Ja millä oikeudella he tulevat täyttämään Fagerön hautausmaan, saarelaisten kustannuksella?

Muutamissa luvuissa tutustutaan tarkemmin joihinkin saarelaisiin. Henkilön merkittävyys ei riipu taloudellisesta tai sosiaalisesta asemasta, vaan siitä, kenen taustalla on kummallinen tai traaginen tarina tai kuka käyttäytyy omituisesti.

Viimeksi Janne yritti lähteä merelle yli kolmekymmentä vuotta sitten, tarkoitus oli käydä vain lyhyellä souturetkellä, hän halusi kokeilla miltä se tuntuu. Vene ei ollut päässyt laiturin päästä kuin kaksi metriä, kun hänet piti soutaa takaisin koska häneltä oli mennä henki. Sen jälkeen hän oli vuodepotilaana viikon ennen kuin pääsi jotenkin tolpilleen. Sen koommin hän ei ole käynyt lähelläkään venettä. 

Kirja on tasaisen vahva sekä ihmisten että luonnon kuvaamisessa. Pieneen saareen mahtuu yllättävän persoonallista väkeä, joiden touhuille ei voi kuin nauraa. Toisaalta siinä on myös surua, joka on kerrottu riipaisevasti. Taustalla vaikuttavat koko ajan meren läheisyys ja saaren ajoittain karut olot.

[...]Ulkosaaristossa esiintyy nimittäin neljän tavanomaisen lisäksi kolme muutakin. Myöhäissyksyn kelirikko - silloin kun meri ei ole sula eikä kanna - on oma vuodenaikansa; samoin kevättalven kelirikko. Ja "Kevään" ja "Kesän" väliin Vivaldi olisi voinut sujauttaa kolmannen ylimääräisen numeron tästä "Vuodenaikojen" saaristolaisversiosta.

Muutaman viikon ajan toukokuun ja kesäkuun taitekohdassa täällä ulkosaaristossa vallitsee nimittäin erikoinen klimatologinen tila jota ei voi kutsua sen enempää myöhäiskevääksi kuin alkukesäksikään: tuntuu kuin luonto pitäisi pientä taukoa kevään heräämisen ja rajun kasvun jälkeen, se ikään kuin virittäytyy, vetää henkeä ja kerää voimia ennen kuin puhkeaa täyteen kukkaan. Koivut odottavat nukkaisille hiirenkorville avautuneine lehtineen, tuomien umput ovat valmiina raottumaan; naarashaahkat lepäävät untuvilla vuoratuissa pesissään ja tyytyvät muninnan jälkeen pitämään munat lämpiminä; kärpäset vartovat aikaansa lantakasojen mukavassa lämmössä eivätkä pidä kiirettä lentää ulos kiusaamaan ihmisiä ja elikoita. Elämä saaristossa on kovaa, liikkumavara on pieni. Sen vuoksi täällä tarvitaan seitsemäs vuodenaika  jolloin luonto ehtii toipua ja kerätä voimia ennen kasvukauden alkua. 

Mielestäni Onnellinen pieni saari on hieno kertomus saaristolaiselämästä. Se ei kuitenkaan ole tavanomainen tarina arkisista asioista, vaan mysteerin ja erikoisten henkilöiden ansiosta hyvin persoonallinen, unohtamatta nasevaa huumoria.