Tarina alkaa puolentoista vuoden takaa. Pidimme ystäväni kanssa kesäjuhlat, ja boolin innoittamana lupasin lähteä Finlandia-hiihtoon. No, viime talvena oli niin vähän lunta että hiihtämään pääsi vain kerran, siispä toteutus siirtyi tähän talveen. Lumitilanne etelässä on ollut edelleen huono, joten edessä oli lumileiri Ylläksen upeissa maisemissa.
Ystäväni oli vuokrannut sukulaisiltaan mökin Peltotievan alueelta Äkäslompolosta. Neljä aikuista ja kaksi lasta mahtui mökkiin hyvin. Ystäväni kanssa olimme ajatelleet ajaa pohjoiseen, mutta sääennusteen luvatessa räntä- ja lumisadetta päätimme hypätä Tampereelta yöjunaan.
Matka alkoi perjantaina 2.1. Juna kohti Kolaria lähti puoliltaöin. Kolmen hengen hyttiimme ei onneksi tullut muita vaan saimme matkustaa kahdestaan. Vaunussa tuntui olevan jokunen ilolientä nauttinut mutta onneksi he olivat yöllä hiljaa.
Juna saapui Kolarin asemalle lauantaina aamupäivällä. Odottaessamme auton saamista söimme aseman Eight Seasons - ravintolassa aamupalan. Oli muuten hyvää puuroa ja hyvää rieskaa! Maksoimme aamiaisesta 7,50 €, kyllä oli hintansa väärti. Syötyämme suuntasimme autovaunulle ja lähdimme kohti mökkiä.
Mökki oli viihtyisä, remontoitu ja hieno mutta silti tunnelmallinen eikä lainkaan kolkko. Latu lähti takaovelta, tosin se taitaa tuolla olla sääntö eikä poikkeus. Heti ensimmäisenä iltana piti päästä suksille, noin viiden asteen pakkasessa tuli sivakoitua reilu tunti, yhdeksän kilometriä.
Sunnuntaina oli vielä lauhaa, pakkasta noin kahdeksan astetta. Oli selvää, että on meille tosi pitkän lenkin aika. Toisen ystävän kanssa lähdimme sujuttelemaan perinteisellä kohti Velhonkotaa ja sieltä edelleen Luosujärven latukahvilaan.
Luosujärvellä pysähdyimme kaakaolle. Takana oli 14 kilometriä, edessä 17. Latukahvilan henkilökunta oli ystävällinen ja lainasi laturia, pakkanen oli hyydyttänyt lähtiessä täytenä olleet kännyköiden akut. Halusimme vähän virtaa, ihan sen varalle jos sattuu jotain, tai jos eksymme. Eksymisvaara oli kylläkin erittäin pieni, sillä jokaisessa risteyksessä on opasteet.
Kaakaota juodessamme katsoimme latukartasta suunnan takaisin mökille, kuvasin kartan varmuuden vuoksi. Koskaan ei voi olla liian varovainen... Emme voineet jäädä Luosujärvelle pitkäksi aikaa, sillä valoisaa, tai siis vähemmän hämärää aikaa oli jäljellä enää pari tuntia. Suuntasimme kohti Tunturijärveä, siinä kohtaa matkanteko yritti alkaa tympiä. Kolmen ja puolen kilometrin pituinen pätkä oli pelkkää ylämäkeä. Yritin motivoida itseäni ajatellen, että Tunturijärveltä täytyy alkaa tasainen maasto, koska matka Luosujärvelle ei ollut pelkkää alamäkeä. Ajattelin myös, että nyt on kivaa kun pääsi hiihtämään, ei ole vesisadetta eikä kuraa.
Sitä paitsi maisemat olivat koko ajan suorastaan huikaisevan kauniit. Ja kuinka ollakaan, Tunturijärveltä alkoi suunnilleen kuuden kilometrin pituinen alamäkinen osuus Velhonkodalle, josta olikin enää neljä kilometriä mökille. Vähän jännitti, koska hämärä tihentyi nopeasti ja vain viimeiset sadat metrit olivat valaistua latua. Emme sentään joutuneet hiihtämään pilkkopimeässä, vaan hitusen oli päivänvaloa jäljellä päästessämme valaistulle osuudelle. Kyllä väsytti lenkin jälkeen!
Yllättäen joko mono tai liian väljä sukka oli hiertänyt oikean jalan kantapäätä. Tässä vaiheessa siinä oli iho vain rypyssä.
Saunan ja syömisen jälkeen lähdimme koko porukka Lainion Lumikylään. En ollut ennen kuullut siitä, ystäväni tiesi sen edellisen reissunsa perusteella; hän oli vahingossa hiihtänyt sinne. Lumikylä on nimensä veroinen, lumesta ja jäästä rakennettu.
Emme viipyneet kovin kauaa, sen verran kuitenkin että jokainen huone kurkattiin läpi. Pääsymaksu Snow Villageen oli aikuisilta kympin ja lapsilta vitosen. Ravintolassa olisimme juoneet kaakaot mutta koska henkilökuntaa ei näkynyt emme jääneet odottelemaan. Emme tienneet, olisiko pitänyt lipunmyynnistä pyytää joku tarjoilemaan vai millainen käytäntö oli. Jätimme siis kaakaot väliin ja lähdimme takaisin mökille.
Maanantaina oli reissun kylmin päivä, aamupäivällä suksille noustessa pakkasta oli 18 astetta, kuuden kilometrin päässä Kesänginkeitaan latukahvilalla 24 astetta. Tälle lenkille lähdimme koko aikuisporukan eli neljä naisen voimin. Joimme kaakaot ja hiihdimme takaisin mökille, nyt sielläkin mittari näytti - 24. Onneksi ei tuullut, silti nenä ja posket olivat jäässä, niin että illalla vielä niitä kuumotti. Saldona oli 12 km, puolitoista tuntia hiihtoa.
Saunan ja syömisen jälkeen lähdimme noin 50 kilometrin päähän Leville. Siellä porukka jakaantui, toiset menivät ostoksille, minä ja ystäväni nappasimme toisen ystävän lapset mukaan ja menimme kylpylään. Siellä oli ihanaa lillua poreissa, piipahtaa kylmäaltaassa, käväistä höyrysaunassa ja antaa jaloille kylmä-lämpöhoitoa kahluualtaassa... Rakkolaastari lähti tietysti vedessä irti paljastaen karun totuuden; iho oli lähtenyt laastarin mukana.
Lapset palautettiin äidilleen ja ystäväni kanssa suunnistimme syömään ravintola Ämmilään. Ystäväni on käynyt siellä ennenkin, joten oletuksena oli ruuan olevan hyvää. Sitä se olikin. Pääruokana söin grillattua lohta puikulaperunoilla ja kasviksilla, jälkkärinä oli kinuskikastiketta jäisillä karpaloilla, tai siis toisinpäin... :)
Illalla uni maistui, ei liene yllätys.
Tiistai eli loppiainen oli minun lumileirini viimeinen päivä. Läväytin rakkolaastarin päälle toisenkin, turhaan. Molemmat olivat lähteneet pois hiihtolenkin aikana... Tämän päivän saldo oli kaksi ja puoli tuntia, 18 km. Puolimatkassa oli Latvamajan latukahvila, jossa oli kaakaotauon paikka. Hyvään aikaan, raskasta oli hiihtää koska latu oli vähän hiihdetty ja koko ajan satoi uutta lunta. Lisäksi tuuli oli varsin voimakas ja pöllytti ladulle lisää lunta. Lenkin lopussa oli sellainen olo että kyllä on hiihdetty koko rahan edestä, etenkin yläkropasta jäi kaikki voimat ladun varteen. Kliseisesti sanoen olo oli väsynyt mutta onnellinen.
Saunan ja ruokailun jälkeen suuntasin rautatieasemalle ja yöjunalla kohti Helsinkiä. Kotimatka oli ehkä se raskain osuus koko lumileiristä. Ensin matkustin yli 15 tuntia junassa - onneksi oli makuupaikka, ja sellainen kahden hengen hytti johon ei tullut ketään toista. Helsinkiin saavuttiin eilisaamuna eli keskiviikkona vähän yli kymmenen aamulla. Roudasin kamppeet eli matkalaukun, selkärepun, muovikassin ja suksipussin Kamppiin, josta lähti bussi Lohjalle onneksi jo puolelta. Reilua tuntia myöhemmin olin Lohjan linja-autoasemalla Prisman vieressä. Vein tavarat Prisman infoon säilytykseen siksi aikaa kun hain apteekista haavanhoitotarvikkeita jalkaa varten ja kävin pikaisesti ruokakaupassa. Sitten vielä muutaman sadan metrin kävely kotiin, ja puoli yhden maissa olin vihdoin perillä.
Olen hyvin iloinen, että lähdin reissuun. Mietin kyllä, lähdenkö ollenkaan, että kannattaako kun perillä ehtii olla vain noin kolme ja puoli vuorokautta. Päätin lähteä, kun selvisi että ehdin hiihtää sekä saapumis- että lähtöpäivänä. Ehdin siis tehdä neljä lenkkiä, yhteensä 70 km, aika suksilla noin 9 tuntia ja vartti. Ennen kaikkea tuli tehtyä se yksi kolmekymppinen lenkki, joka antoi varmuuden siitä että jaksan hiihtää puolikkaan Finlandian eli 32 km.
Kaipaan silti etelään hiihtokelejä, tänään oli taas pari astetta plussaa ja vesi- sekä räntäsadetta. Finlandia-treeniä eivät nämä kelit haittaa, voin juosta kunhan jalka vähän paranee. Mutta silti, olisi hiihto tervetullutta vaihtelua juoksemiselle.Toivotaan että tästä vielä kunnon talvi tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti