Kolme kertaa Anni Polva

Juppe nuuskii, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1971, 95 s.

Ei, sanoi Hantti, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1972, 71 s.

Minna, Jonne ja Vinku, Arvi A. Karisto Osakeyhtiö 1979, 151 s.

Kaikki kirjat on kuvittanut Kari Polviander.

Halusin lähteä kirjabloggareiden yhteiseen Anni Polva - ketjuun vähemmän tunnetuilla, ehkä jo monelta unohtuneilla kirjoilla. Lastenosaston Tiinat ja aikuistenosaston rakkausromskut lienevät tuttuja melkein kaikille, ainakin naisille. Tiina-kirjoista on viime vuosina tehty yhteisniteitä, joten ne houkuttelevat yhä uusia sukupolvia mukaan seikkailuihin. 

Ei, sanoi Hantti kertoo Hanna-Leenasta, tytöstä joka on varsinainen ei-automaatti. Hän ei tahdo, hän ei tee, hän ei suostu, hän ei aio. Ja vaikka välillä haluaisikin tehdä tai sanoa jotain, ei luonne anna periksi. Kun sanoo ei niin ei myös pysyy. Joskus aikuiset auttavat hänet ein yli, niin että Hantti saa tehdä asioita ilman että hänen täytyy sanoa kyllä.

Hantti tuntuu olevan hurjimmassa uhmaiässä. Kun perhe on lähdössä Tuula-tädin luo, Hantti menee kuravelliin sotkeakseen vaatteet. Kun äiti vaihtaa hänelle toiset vaatteet, hän menee uudelleen istumaan kuraan. Usein häntä lopulta harmittaa oma jääräpäisyytensä, mutta sitä hän ei näytä. Hanttina oleminen on kuin rooli, jota ei voi laittaa sivuun vaikka mieli joskus tekisi.

Lasten lisäksi Polva päästää valloilleen eläimiä. Kirjassa Juppe nuuskii Juppe-koira lähtee etsimään televisiossa näkemäänsä koiraa, Sepe Salapoliisia. Juppe ei usko Sepen olevan keksitty hahmo, ei sittenkään vaikka hän vaeltaa kauas näkemättä tästä merkkiäkään. Etsintäretkellä Juppe kohtaa muun muassa ampiaisen, hämähäkin, muurahaisia ja lehmän. Pienelle koiralle maailma näyttäytyy hämmästyttävänä, kummallisena, hassuna ja hiukan pelottavanakin. 

Lapset ja koira temmeltävät yhdessä kirjassa Minna, Jonne ja Vinku. Minna saa koiranpennun, jota ei kuitenkaan voida pitää kaupungissa. Kesäloman aluksi se lähtee perheen mukana maalle, ja sinne se jää perheen palatessa syksyllä kaupunkiin. Maalla on myös Minnan ystävä Jonne, orpopoika jota kaikki muut vähättelevät hänen hitaan järjenjuoksunsa takia. Vinkukin ystävystyy Jonnen kanssa, ja puolustaa tätä raivokkaasti yhdessä Minnan kanssa. 

Lapsuusajan kesä kuvataan kirjassa idyllisenä. Päivät ovat aurinkoisia, syödään herkkuja, ollaan vapaita ja mennään minne nenä näyttää. Vaarojakin on, muun muassa käärme sekä eksyminen metsään. Vinkun avulla Minna ja Jonne kuitenkin selviytyvät tukalistakin tilanteista. Lopulta idylli päättyy, aivan kuin lapsuudenkin on joskus päätyttävä. 

Muistelen lukeneeni Minna, Jonne ja Vinku - kirjan lapsena. Ihan varma en ole; vaikka nimi oli tuttu ennen lukemista niin sisällöstä en muistanut mitään. Silti on sellainen olo, että lapsena tykkäsin kirjasta kovasti. Onhan se, kuten muutkin, aika herttaisia aikuislukijan näkökulmasta. Ulkona olevat vaarat ovat nykyaikaan verrattuna melko mitättömän tuntuisia. Kirjojen myötä voi palata menneeseen, aikaan jolloin pienet lapset uskallettiin päästää keskenään vaikkapa saareen telttailemaan, aikaan jolloin mummu oli elossa ja paistoi lättyjä, aikaan jolloin naapurin kissa kävi syömässä joka talossa ja lihoi viisitoistakiloiseksi.

Toivoisin, että juhlavuosi nostaisi Polvan kirjat laajemmin esiin. Esittelemäni kirjat löytyivät kirjaston varastosta, siellä oli pitkä rivi Polvaa. Taitaa olla monessa muussakin kirjastossa niin, että tavalliseen hyllyyn pääsevät vain Tiinat, etenkin uusintapainokset. Muut lastenkirjat saattavat olla sijoitettuna varastoon, josta harva niitä kysyy. Toki monet - kuten nämä esittelemäni - ovat aika huonossa kunnossa, kellastuneita ja kulahtaneita. Mutta silti, haluaisin niillekin lisää näkyvyyttä. Aina tarvitaan lastenkirjoja, joissa maailma ei ole paha paikka.