Simon & Schuster 2017
470 s.
Heti alkuun tärkein: nyt on jännä kirja! Hui! Jännä alusta saakka, ei vain viimeiset sivut.
Kun puhelin soi, ihmisen luonnollinen reaktio on vastata. Kun tulossa on videopuhelu, joku saattaa yllättyä - kaikilla ei ole tapana soitella videopuheluita. Tässä kirjassa puhelimeen vastaava kokee elämänsä järkytyksen. Soittaja ei olekaan odotettu henkilö vaan aivan joku muu. Linjalla pelataan elämän ja kuoleman peliä.
Poliisi Robert Hunter kollegoineen on toivottoman tuntuisen tehtävän edessä. Ruumiita löytyy tuhkatiheään, mutta uhrit vaikuttavat satunnaisesti valikoiduilta. Jokaisella murhalla on silminnäkijä, mutta heistä ei ole juuri apua naamioituneen murhaajan tunnistamisessa. Ei ennen kuin sattuu yksi pieni juttu...
'Gwen, is everything all right?' Erika's tone of voice became ominously serious. 'What's going on? What's wrong?'
Her sister blinked, but there was no reply.
'Gwen, what the hell? You're starting to scare me now. Will you say something, please?'
Finally, the image began panning out, but strangely enough it stopped before Gwen's face came into full view. Erica frowned. She couldn't see her sister's ears. In fact, she couldn't see past the outside edge of her eyes. She was now certain that her sister had been crying.
'Gwen? What the fuck is going on? Why were you crying? And why is the sound all fucked up?'
...
'Talk to me, Sis.'
'There's nothing wrong with the sound,' the distorted voice came again. To Erica, it sounded like some sort of B-horror film demon's voice. 'And your sister can't answer you because she's not allowed to speak,' it continues. 'If she does, she dies.'
Pidin melkein kaikesta tässä kirjassa. Pidän erityisesti siitä, että niin uhrit kuin heidän läheisensä saavat tilaa myös ennen murhia; lukijalle ehtii syntyä jonkinlainen suhde heihin ennen heidän muuttumistaan uhreiksi. Murhat ovat toki kovasti raakoja, mutta ne ovat samalla hyvin poikkeuksellisia, mielikuvituksellisia. Rikospaikoilla vietetään aikaa enemmän kuin dekkareissa yleensä, joten saadaan tavallista enemmän tuntumaa myös oikeuslääkäriin ja rikospaikkatutkijoihin.
Sivujuoni syntyy yhden uhrin läheisen toiminnasta. Se tukee pääjuonta hyvin, liittyy siihen tiiviisti eikä ole irrallinen tarina. Päähenkilö Robert Hunter jää yllättävän etäiseksi, ehkä siksi että häntä ei nähdä paljoa työn ulkopuolella. Töissä hänellä on melkein koko ajan joku kollega mukana, ja katse tiukasti rikoksessa.
En tietenkään kerro, mitä rikosten taustalla on, mutta pidän siitäkin. Motiivi ei ole missään tapauksessa ennalta-arvattava, ja yllätyksellisyys pysyy loppuun asti. Minulla oli pienoinen aavistus tekijästä, tai siis kolme vaihtoehtoa joista syyllinen oli yksi, kuitenkaan en tuntenut minkäänlaista pettymystä siitä että olin vähän hajulla.
Ainoa miinus tulee "pakkokliseestä" eli siitä, että poliisi menee yksin epäillyn luo, kertomatta kenellekään mihin on menossa, ja joutuu tietysti hengenvaaraan. Että oliko ihan pakko käyttää tätä loppuun kaluttua keinoa muuten niin loistavassa kirjassa. Ihan varmasti hengenvaaran voisi järjestää myös siinä tapauksessa, että poliisi säntää paikalle karhuryhmineen kaikkineen.
Ilokseni huomasin, että Carterilta löytyy Pirkanmaan kirjastoista kaksi muuta kirjaa. Välittömästi lukulistalle! Ja harras toive, että joku kustantamo tarttuu tähän / näihin ja julkaisee suomeksi, jotta tämä / ne saadaan laajemman lukijakunnan käsiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti