Chris Carter: Murhaajan mieli

 

Chris Carter: Murhaajan mieli

Englanninkielinen alkuteos An Evil Mind (2014)

Suomentanut Inka Parpola

Otava 2024

432 s. 

Ai että ja hui olkoon, olihan taas jännittävä pläjäys Carterilta! 

Sattuu liikenneonnettomuus, jonka seuraukset ovat hyvin yllättävät. FBI:n pidätysselliin tuodaan mies, joka on neljä päivää hiljaa. Viidentenä hän ilmoittaa, ettei puhu kenellekään muulle kuin Robert Hunterille. Tämä tuodaan paikalle, ja hän huomaa tuntevansa pidätetyn. Kyseessä on hänen entinen opiskelukaverinsa Lucien Folter. 

Kaksikon kohtaamisesta lähtee liikkeelle hurja kissa ja hiiri -leikki, josta ei puutu ovelia käänteitä. Hunter kohtaa vertaisensa psykologian mestarin, jolla on vahva etulyöntiasema. Folter tietää, miksi hän halusi Hunterin luokseen ja mitä hän haluaa tältä. Hunter ei voi kuin suostua Folterin ehtoihin, sillä taistelu aikaa ja kuolemaa vastaan on alkanut. 

Hunter ei vastannut. 

Taylor avasi Hunteria katsomatta kirjan ja ryhtyi selailemaan sitä kulmat kurtussa. Kirjan sivuille ei ollut kirjoitettu mitään. Ne olivat täynnä käsin tehtyjä piirroksia ja luonnoksia. 

"Robert, tulepa vilkaisemaan tätä."

Hunterin suunnasta ei edelleenkään kuulunut mitään. 

"Robert, kuuletko?" Taylor kääntyi vihdoin katsomaan miestä.

Hunter seisoi huoneen keskellä liikkumatta ja tuijotti eteensä. Hänen ilmeensä oli muuttunut, eikä Taylor pystynyt aivan tulkitsemaan sitä. 

"Robert, mikä on?"

Taylor seurasi Hunterin katsetta kohti yhtä kehystetyistä kuvista.

"Hetkinen", Taylor sanoi, tihrusti kuvaa ja siirtyi hiukan lähemmäs. Kesti useamman sekunnin, ennen kuin hän ymmärsi, mitä katsoi. Ja kun hän ymmärsi, hänen koko kehonsa nousi kananlihalle. 

Kaikki Carterin teokset ovat raakoja, eikä tämä ole poikkeus. Suoraa väkivaltaa kuvataan ehkä vähemmän kuin monissa muissa teoksissa, mutta vihjeitä raakuuksista tulee pitkin matkaa. Fyysisen väkivallan ohella mukana on paljon henkistä julmuutta sekä murhaajan uhreiksi joutuvien pelkoa. Tätäkään ei siis voi suositella herkille lukijoille. 

Nykyisin olen usein kyllästynyt siihen, että pahiksella on yhteys kirjan päähenkilöön, mutta tässä kirjassa on niin paljon vauhtia että henkilökohtaisuus ei nouse häiritsevälle tasolle. Siihen olen Carterin kanssa vähän kyllästynyt, että Hunterin unettomuutta ja äidin kuolemaa vatvotaan joka ikisessä kirjassa. Tässä myös joillain muilla hahmoilla on taustalla vanhemman kuolema hahmon ollessa lapsi tai nuori; jos joku tragedia on pakko olla niin vaihtelua kaipaisin. 

Murhaajan mieli on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjarouvan elämää.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 45, "kirjassa pelataan". Psykologinen peli sopinee yhtä hyvin kuin pallopelit tai kännykkä- tai tietokonepelit.

Chris Carter: Ääni kuolemalle

 

Chris Carter: Ääni kuolemalle

Englanninkielinen alkuteos One by One (2013)

Suomentanut Inka Parpola

Otava 2024

432 s.

Olen kuunnellut tämän jokunen vuosi sitten englanniksi, mutta Carterin kirjojen kohdalla se ei riitä vaan ne on luettava myös suomeksi. Vaikka päähenkilö Robert Hunter työskentelee äärimmäisen väkivaltaisten rikosten tutkinnassa, jostain syystä kirjat eivät inhota ainakaan minua vaan ne tulee luettua ahmien. Nelituntinen junamatka Tampereelta Kuopioon meni sutjakkaasti, ja lopun luin hotellissa iltasaduksi. 

Tällä kertaa murhaaja soittaa Hunterille ja antaa tämän valita, kuoleeko uhri vedellä vai tulella. Hunter yrittää puhua itsensä ulos tilanteesta mutta ei onnistu. Pian murhaaja laajentaa toimintansa striimiksi ja osallistaa yleisön valitsemaan kuolintavan. Hän on teknisesti taitava, eikä poliisi pysty jäljittämään sen enempää hänen puhelintaan kuin tietokonettaan. Mahdottoman tuntuinen urakka ei lannista Hunteria ja hänen työpariaan Carlos Garciaa, vaan he tekevät kaiken mahdollisen saadakseen tekijän kiinni. 

Hunter puristi silmänsä kiinni. "Miksi sinä teet tämän?" hän kysyi soittajalta.

"Koska haluan", soittaja vastasi oitis. "Sinulla on kolme sekuntia aikaa tehdä valintasi, etsivä Hunter. Tulta vai vettä? Heitä lanttia, jos siltä tuntuu. Kysy pariltasi. Tiedän, että hän kuuntelee."

Garcia ei sanonut mitään.

"Odota", Hunter sanoi. "Miten voin tehdä valinnan, jos en edes tiedä, kuka hän on tai miksi olet sulkenut hänet tuohon tankkiin? Puhu minulle. Kerro, mistä tässä on kyse."

Soittaja nauroi jälleen. "Se sinun täytyy ratkaista ihan itse, etsivä. Kaksi sekuntia."

Tämä kuten muutkin sarjan kirjat ovat jännittäviä ja vauhdikkaasti eteneviä. Koska Garcian yksityiselämään viitataan vain vähän ja Hunterilla sellaista ei oikeastaan edes ole, ihmissuhteiden vatvomista ei esiinny ollenkaan. Myös poliisiasemalla työskennellään harvinaisen ystävällisessä ja avuliaassa hengessä eli myös jatkuva keskinäinen kuittailu ja riitely loistaa poissaolollaan. Tässä tutkinta etenee harvinaisen hitaasti, mutta poliisit pallottelevat monia eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja mikä kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tylsiä hetkiä ei ole. Lopusta tykkäsin tosi paljon, ratkaisu on yllättävä mutta toimiva.

Sarjan osat ovat itsenäisiä, edellisiin osiin viitataan tyyliin "puolitoista vuotta sitten selvitettiin tämänniminen tapaus", mutta juonta ei paljasteta eli kirjat voi lukea missä järjestyksessä tahansa. 

Olen neljä vuotta sitten postannut Carterin kirjasta The Caller, se on yhä suomentamatta. Toivottavasti niitä on muitakin, sillä Carterit jos mitkä ovat superjännittävää dekkariviihdettä. 

Dekkariviikkoni sai näin kolmannen osallistujakirjan :)

Dekkariviikon yhteistyökumppanina on Suomen dekkariseura ry. Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Chris Carter: The Caller

Chris Carter: The Caller
Simon & Schuster 2017
470 s.

Heti alkuun tärkein: nyt on jännä kirja! Hui! Jännä alusta saakka, ei vain viimeiset sivut. 

Kun puhelin soi, ihmisen luonnollinen reaktio on vastata. Kun tulossa on videopuhelu, joku saattaa yllättyä - kaikilla ei ole tapana soitella videopuheluita. Tässä kirjassa puhelimeen vastaava kokee elämänsä järkytyksen. Soittaja ei olekaan odotettu henkilö vaan aivan joku muu. Linjalla pelataan elämän ja kuoleman peliä.

Poliisi Robert Hunter kollegoineen on toivottoman tuntuisen tehtävän edessä. Ruumiita löytyy tuhkatiheään, mutta uhrit vaikuttavat satunnaisesti valikoiduilta. Jokaisella murhalla on silminnäkijä, mutta heistä ei ole juuri apua naamioituneen murhaajan tunnistamisessa. Ei ennen kuin sattuu yksi pieni juttu... 

'Gwen, is everything all right?' Erika's tone of voice became ominously serious. 'What's going on? What's wrong?'

Her sister blinked, but there was no reply.

'Gwen, what the hell? You're starting to scare me now. Will you say something, please?'

Finally, the image began panning out, but strangely enough it stopped before Gwen's face came into full view. Erica frowned. She couldn't see her sister's ears. In fact, she couldn't see past the outside edge of her eyes. She was now certain that her sister had been crying. 

'Gwen? What the fuck is going on? Why were you crying? And why is the sound all fucked up?'

...

'Talk to me, Sis.'

'There's nothing wrong with the sound,' the distorted voice came again. To Erica, it sounded like some sort of B-horror film demon's voice. 'And your sister can't answer you because she's not allowed to speak,' it continues. 'If she does, she dies.'

Pidin melkein kaikesta tässä kirjassa. Pidän erityisesti siitä, että niin uhrit kuin heidän läheisensä saavat tilaa myös ennen murhia; lukijalle ehtii syntyä jonkinlainen suhde heihin ennen heidän muuttumistaan uhreiksi. Murhat ovat toki kovasti raakoja, mutta ne ovat samalla hyvin poikkeuksellisia, mielikuvituksellisia. Rikospaikoilla vietetään aikaa enemmän kuin dekkareissa yleensä, joten saadaan tavallista enemmän tuntumaa myös oikeuslääkäriin ja rikospaikkatutkijoihin. 

Sivujuoni syntyy yhden uhrin läheisen toiminnasta. Se tukee pääjuonta hyvin, liittyy siihen tiiviisti eikä ole irrallinen tarina. Päähenkilö Robert Hunter jää yllättävän etäiseksi, ehkä siksi että häntä ei nähdä paljoa työn ulkopuolella. Töissä hänellä on melkein koko ajan joku kollega mukana, ja katse tiukasti rikoksessa. 

En tietenkään kerro, mitä rikosten taustalla on, mutta pidän siitäkin. Motiivi ei ole missään tapauksessa ennalta-arvattava, ja yllätyksellisyys pysyy loppuun asti. Minulla oli pienoinen aavistus tekijästä, tai siis kolme vaihtoehtoa joista syyllinen oli yksi, kuitenkaan en tuntenut minkäänlaista pettymystä siitä että olin vähän hajulla.

Ainoa miinus tulee "pakkokliseestä" eli siitä, että poliisi menee yksin epäillyn luo, kertomatta kenellekään mihin on menossa, ja joutuu tietysti hengenvaaraan. Että oliko ihan pakko käyttää tätä loppuun kaluttua keinoa muuten niin loistavassa kirjassa. Ihan varmasti hengenvaaran voisi järjestää myös siinä tapauksessa, että poliisi säntää paikalle karhuryhmineen kaikkineen.

Ilokseni huomasin, että Carterilta löytyy Pirkanmaan kirjastoista kaksi muuta kirjaa. Välittömästi lukulistalle! Ja harras toive, että joku kustantamo tarttuu tähän / näihin ja julkaisee suomeksi, jotta tämä / ne saadaan laajemman lukijakunnan käsiin!