Chris Carter: Murhaajan mieli

 

Chris Carter: Murhaajan mieli

Englanninkielinen alkuteos An Evil Mind (2014)

Suomentanut Inka Parpola

Otava 2024

432 s. 

Ai että ja hui olkoon, olihan taas jännittävä pläjäys Carterilta! 

Sattuu liikenneonnettomuus, jonka seuraukset ovat hyvin yllättävät. FBI:n pidätysselliin tuodaan mies, joka on neljä päivää hiljaa. Viidentenä hän ilmoittaa, ettei puhu kenellekään muulle kuin Robert Hunterille. Tämä tuodaan paikalle, ja hän huomaa tuntevansa pidätetyn. Kyseessä on hänen entinen opiskelukaverinsa Lucien Folter. 

Kaksikon kohtaamisesta lähtee liikkeelle hurja kissa ja hiiri -leikki, josta ei puutu ovelia käänteitä. Hunter kohtaa vertaisensa psykologian mestarin, jolla on vahva etulyöntiasema. Folter tietää, miksi hän halusi Hunterin luokseen ja mitä hän haluaa tältä. Hunter ei voi kuin suostua Folterin ehtoihin, sillä taistelu aikaa ja kuolemaa vastaan on alkanut. 

Hunter ei vastannut. 

Taylor avasi Hunteria katsomatta kirjan ja ryhtyi selailemaan sitä kulmat kurtussa. Kirjan sivuille ei ollut kirjoitettu mitään. Ne olivat täynnä käsin tehtyjä piirroksia ja luonnoksia. 

"Robert, tulepa vilkaisemaan tätä."

Hunterin suunnasta ei edelleenkään kuulunut mitään. 

"Robert, kuuletko?" Taylor kääntyi vihdoin katsomaan miestä.

Hunter seisoi huoneen keskellä liikkumatta ja tuijotti eteensä. Hänen ilmeensä oli muuttunut, eikä Taylor pystynyt aivan tulkitsemaan sitä. 

"Robert, mikä on?"

Taylor seurasi Hunterin katsetta kohti yhtä kehystetyistä kuvista.

"Hetkinen", Taylor sanoi, tihrusti kuvaa ja siirtyi hiukan lähemmäs. Kesti useamman sekunnin, ennen kuin hän ymmärsi, mitä katsoi. Ja kun hän ymmärsi, hänen koko kehonsa nousi kananlihalle. 

Kaikki Carterin teokset ovat raakoja, eikä tämä ole poikkeus. Suoraa väkivaltaa kuvataan ehkä vähemmän kuin monissa muissa teoksissa, mutta vihjeitä raakuuksista tulee pitkin matkaa. Fyysisen väkivallan ohella mukana on paljon henkistä julmuutta sekä murhaajan uhreiksi joutuvien pelkoa. Tätäkään ei siis voi suositella herkille lukijoille. 

Nykyisin olen usein kyllästynyt siihen, että pahiksella on yhteys kirjan päähenkilöön, mutta tässä kirjassa on niin paljon vauhtia että henkilökohtaisuus ei nouse häiritsevälle tasolle. Siihen olen Carterin kanssa vähän kyllästynyt, että Hunterin unettomuutta ja äidin kuolemaa vatvotaan joka ikisessä kirjassa. Tässä myös joillain muilla hahmoilla on taustalla vanhemman kuolema hahmon ollessa lapsi tai nuori; jos joku tragedia on pakko olla niin vaihtelua kaipaisin. 

Murhaajan mieli on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjarouvan elämää.

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 45, "kirjassa pelataan". Psykologinen peli sopinee yhtä hyvin kuin pallopelit tai kännykkä- tai tietokonepelit.

Chris Carter: Ääni kuolemalle

 

Chris Carter: Ääni kuolemalle

Englanninkielinen alkuteos One by One (2013)

Suomentanut Inka Parpola

Otava 2024

432 s.

Olen kuunnellut tämän jokunen vuosi sitten englanniksi, mutta Carterin kirjojen kohdalla se ei riitä vaan ne on luettava myös suomeksi. Vaikka päähenkilö Robert Hunter työskentelee äärimmäisen väkivaltaisten rikosten tutkinnassa, jostain syystä kirjat eivät inhota ainakaan minua vaan ne tulee luettua ahmien. Nelituntinen junamatka Tampereelta Kuopioon meni sutjakkaasti, ja lopun luin hotellissa iltasaduksi. 

Tällä kertaa murhaaja soittaa Hunterille ja antaa tämän valita, kuoleeko uhri vedellä vai tulella. Hunter yrittää puhua itsensä ulos tilanteesta mutta ei onnistu. Pian murhaaja laajentaa toimintansa striimiksi ja osallistaa yleisön valitsemaan kuolintavan. Hän on teknisesti taitava, eikä poliisi pysty jäljittämään sen enempää hänen puhelintaan kuin tietokonettaan. Mahdottoman tuntuinen urakka ei lannista Hunteria ja hänen työpariaan Carlos Garciaa, vaan he tekevät kaiken mahdollisen saadakseen tekijän kiinni. 

Hunter puristi silmänsä kiinni. "Miksi sinä teet tämän?" hän kysyi soittajalta.

"Koska haluan", soittaja vastasi oitis. "Sinulla on kolme sekuntia aikaa tehdä valintasi, etsivä Hunter. Tulta vai vettä? Heitä lanttia, jos siltä tuntuu. Kysy pariltasi. Tiedän, että hän kuuntelee."

Garcia ei sanonut mitään.

"Odota", Hunter sanoi. "Miten voin tehdä valinnan, jos en edes tiedä, kuka hän on tai miksi olet sulkenut hänet tuohon tankkiin? Puhu minulle. Kerro, mistä tässä on kyse."

Soittaja nauroi jälleen. "Se sinun täytyy ratkaista ihan itse, etsivä. Kaksi sekuntia."

Tämä kuten muutkin sarjan kirjat ovat jännittäviä ja vauhdikkaasti eteneviä. Koska Garcian yksityiselämään viitataan vain vähän ja Hunterilla sellaista ei oikeastaan edes ole, ihmissuhteiden vatvomista ei esiinny ollenkaan. Myös poliisiasemalla työskennellään harvinaisen ystävällisessä ja avuliaassa hengessä eli myös jatkuva keskinäinen kuittailu ja riitely loistaa poissaolollaan. Tässä tutkinta etenee harvinaisen hitaasti, mutta poliisit pallottelevat monia eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja mikä kuljettaa tarinaa eteenpäin. Tylsiä hetkiä ei ole. Lopusta tykkäsin tosi paljon, ratkaisu on yllättävä mutta toimiva.

Sarjan osat ovat itsenäisiä, edellisiin osiin viitataan tyyliin "puolitoista vuotta sitten selvitettiin tämänniminen tapaus", mutta juonta ei paljasteta eli kirjat voi lukea missä järjestyksessä tahansa. 

Olen neljä vuotta sitten postannut Carterin kirjasta The Caller, se on yhä suomentamatta. Toivottavasti niitä on muitakin, sillä Carterit jos mitkä ovat superjännittävää dekkariviihdettä. 

Dekkariviikkoni sai näin kolmannen osallistujakirjan :)

Dekkariviikon yhteistyökumppanina on Suomen dekkariseura ry. Dekkariseura on vuonna 1984 perustettu rekisteröity yhdistys, joka toimii rikoskirjallisuuden ja dekkarikulttuurin harrastajien yhdyssiteenä. Seura julkaisee neljästi vuodessa ilmestyvää Ruumiin kulttuuri -lehteä, myöntää vuosittain Vuoden johtolanka -palkinnon edellisvuoden parhaasta dekkarista sekä järjestää erilaisia aiheeseen liittyviä tapahtumia. Seuran toimintaan voi tutustua ja jäseneksi (ja samalla mainion Ruumiin kulttuuri -lehden tilaajaksi) voi liittyä täältä.

Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava

Karen M. McManus: Yksi meistä on seuraava
Englanninkielinen alkuteos One of Us Is Next (2020)
Suomentanut Inka Parpola
WSOY 2020
362 s.

Yksi meistä... on näemmä kehkeytynyt sarjaksi. Ensimmäinen osa Yksi meistä valehtelee sai paljon kehuja, ansaitusti. Siinä on taas sellainen suljetun huoneen mysteeri, josta pidän. Olen vinkannut kirjaa sekä yläkoululaisille että lukiolaisille. Yksi meistä on seuraava on itsenäinen jatko-osa, mutta koska tässä kerrotaan hyvin suorasanaisesti ykkösosan loppuratkaisu, niin suosittelen lukemaan sen ensin. Ei varmasti ole yhtä tehokas lukukokemus, jos tietää jo aloittaessaan mistä on kyse.

Ajassa mennään puolitoista vuotta eteenpäin, mutta paikkana on yhä Bayview High - lukio. Eräänä päivänä koulun oppilaat alkavat saada nimettömiä tekstiviestejä, joissa heidät vedetään mukaan peliin. Vanha kunnon totuus vai tehtävä! Kun ensimmäiseksi pelaajaksi valittu ei ilmoita osallistumisestaan vuorokauden kuluessa, hänen suurin salaisuutensa paljastetaan kaikille. Osa oppilaista lähtee mukaan innolla, osa ei. Ja kuten arvata saattaa, tehtävät ovat jatkuvasti ilkeämpiä. Oppilaat ovat kauhuissaan, mutta samalla peli kuitenkin kiehtoo. Kuka on kaiken takana? Kuka tietää kaikkien salaisuudet, ne joita ei ole sanottu ääneen kuin ehkä yhdelle ihmiselle? 

"Mitä on tapahtunut?" kysyn.

Hän painaa huulensa niin tiukalle viivalle, että ne melkein katoavat. "Knox lopetti", hän sanoo katse kiinnittyneenä Eddieen kuin mikäkin petolintu. "Ja aiheeseen liittyen: Eddie on perseestä." Vedän kauhistuneena henkeä, ja Lucy tuntuu huomaavan ensimmäistä kertaa kenelle puhuu. "Eli kiitos siitä, että pilasit näytelmän."

Raivoni leimahtaa. Voin hyvin syyttää itseäni kaikesta, mutta vedän rajan siihen, että Lucy tekisi saman. "Tämä ei ole minun vikani. Se on se kaamea peli - "

"Tarkoitatko sitä kaameaa peliä, josta minä sanoin kaksi viikkoa sitten, että se pitäisi antaa ilmi?" Lucy kohottaa leukaansa. "Jos joku olisi kuunnellut minua, se olisi todennäköisesti tähän mennessä jo lakkautettu eikä mitään tällaista olisi tapahtunut."

Luoja, että minä vihaankin sitä, kun Lucy on oikeassa. 

"Ehkä meidän pitäisi kertoa jollekulle nyt", sanon, ja katseeni harhailee rouva Kaplaniin.

"Et todellakaan kerro", Lucy sanoo."Hänellä on juuri nyt ihan tarpeeksi murheita muutenkin. Sitä paitsi kaikki tietävät jo, miten tämä peli voitetaan. Riittää, kun valitsee tehtävän. Täytyy olla järjiltään, jos tekee jotain muuta."

Huu, tässä on todellinen jännitysnäytelmä jota on ahmittava eteenpäin. Tarina alkaa uutispätkällä, jossa toimittaja puhuu opiskelijan kuolemasta. Lukija ei voi muuta kuin upota mukaan peliin saadakseen tietää, mitä tapahtuu ja kuka kuolee. Toki mukana on vähän myös perheongelmia ja ihmissuhdesäätöä, mutta valtaosin seurataan nuorten yrityksiä selvittää, kuka on hämähäkki joka pitää pelin lankoja hyppysissään. Kuinka pahaksi tilanne ehtii mennä? 

Vaikka tämä on nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu kirja, mikään ei suinkaan estä aikuisia tarttumasta tähän. Verrattuna moniin aikuisten dekkareihin, tämä on virkistävän erilainen. Psykologinen jännitys säilyy alusta loppuun asti, eikä välissä ole yhtään tyhjäkäyntiä. Tapahtumat myös lähtevät liikkeelle heti, eikä puolet kirjasta mene henkilöhahmojen esittelyyn ja tapahtumien pohjustamiseen. Sivumäärä on kohtalaisen suuri ja fonttikoko melko pieni, mutta siitä huolimatta tämä on nopealukuinen kirja.

Yksi meistä on seuraava on luettu myös blogissa Kirjapöllön huhuiluja. 

Scott Bergstrom: The Cruelty - Nyt olet yksin

Scott Bergstrom: The Cruelty - Nyt olet yksin
Englanninkielinen alkuperäisteos The Cruelty (2017)
Suomentanut Inka Parpola
Otava 2017
397 s.

Nyt kuulkaa, heti alkuun sanon että nuoret ja aikuiset ja nuoret aikuiset ovat saaneet ulottuvilleen melkoisen helmen! Kyseessä on Scott Bergstromin trilleri The Cruelty - Nyt olet yksin, kirja täynnä toimintaa mutta vaihteeksi ja kerrankin ilman ihmiskunnan tuhon uhkaa. 

17-vuotias Gwendolyn Bloom on menettänyt äitinsä jo vuosikymmen sitten, ja on siitä asti elänyt kahdestaan diplomaatti-isänsä kanssa. Isän työn takia he ovat joutuneet muuttamaan usein ja eläneet ympäri maailmaa. Siksi Gwen on koulussa aina vähän ulkopuolinen, muualta tullut, yksityiskoulua ilman perintörahaa ja sen tuomaa valtaa käyvä. 

Eräänä päivänä Gwen jättää vastaamatta isänsä soittoon. Myöhemmin hän saa kotiinsa vieraita ulkoministeriöstä: isä on kadonnut. Melko pian Gwen saa selville, että isän diplomaattityö onkin vain kulissi. Kun aika kuluu eikä isää löydy, hänen on tehtävä valinta. Muuttaako ainoan verisukulaisensa luo vai lähteäkö etsimään isää - yksin. Tuntematon sukulaistäti tarjoaisi turvallisen tulevaisuuden mutta Gwen päättää taistella tuulimyllyjä eli viranomaisia vastaan ja lähteä etsimään isäänsä. Ensimmäinen johtolanka vie toisen johtolangan luo, ja pian Gwen on keskellä hengenvaarallisia tapahtumia. Matkatessaan isänsä jäljillä ympäri Eurooppaa hän saa huomata, että teinitytön on oltava kovempi kuin mafiamies. 

No niin, se toinen juttu sitten. Mikä ettei? Jätkän paneminen kiduttamisen sijaan - väkivalta olisi parempi ja vähemmän kuvottava ajatus kuin paneminen. Mutta katsotaan. Mitä vain siihen vaaditaan. Mitä vain voitosta.

Ajan pysäkin yli ja joudun kävelemään takaisin seuraavalta. Mieleni jumittaa Christianissa ja hänen ystävissään. Miten tämä juuri kohtaamani paskapäiden kokoelma olisi muka voinut siepata isän? Mikä pätevöittää tämän mitättömistä narreista koostuvan retkueen, joka kittaa kaljaa kuin vettä ja yrittää lyödä toisiaan palleihin, edes vilkaisemaan isäni suuntaan? Olin kuvitellut isän minulta varastaneen pahuuden mahtavaksi, suureksi ja uljaaksi ja monoliittiseksi, shakkia pelaavaksi lentotukialukseksi. Mutta tässä se nyt on, pahuus, joka on mahtava vain siksi, että se on pieni ja hidasälyinen ja määrältään lukuisa. 

Ja juuri tämä tekee heistä jopa pelottavampia. Miten minä voin voittaa? Päihittää heidät tavauskilpailussa? Kävellessäni näen ihmisiä kaduilla, pummeja ja juoppoja ja miehiä. joiden silmät kiiluvat katulamppujen alla kuin veitset. Mutta he vain katsovat minua varuillaan, ikään kuin minä olisin vaara, kuin minä olisin se, joka vetää heidät ovensuuhun tai pimeälle kujalle ja viiltää heidät auki. 

Pakko tunnustaa, kun aloin lukea kirjaa niin aika pian totesin että nyt on hyvä kohta lopettaa ja jatkaa seuraavana päivänä. Tunnelma tiivistyi siihen tahtiin, että vaihtoehtona oli joko lukea puolen yötä tai nähdä mahdollisesti pahaa unta. Väkivalta on kuitenkin enemmän puheen tasolla Gwenin miettiessä mitä ehkä joutuu tekemään tai mitä hänelle tulee tapahtumaan. Varsinaiset väkivaltateot ovat ohi nopeasti, toiminta on nopeaa, tehokasta ja kylmänviileää ilman turhaa pitkitettyä kidutusta. Hyvä niin.

Kyllä tämä vetää täysin vertoja ns. aikuisten dekkarille. Gwendolyn Bloom on ainakin minulle täysin yhtä uskottava agentti, robotti, tappokone kuin vaikkapa Jack Reacher. Gwen on teini-ikäinen, ja se onneksi kulkee mukana. Hän on uskottava pohtiessaan, mihin pystyy, millaiseksi joutuu muuttumaan, miksi juuri hänelle käy näin. 

Pidin myös siitä, että mukana on hiven huumoria. Nimenomaan Gwenin pohdinnat ja sanomiset keventävät tilanteita. Sarkasmi ja kuiva huumori toimivat aina. 

Takakannen mukaan kirjasta on jo tekeillä elokuva, kovasti odotan millainen siitä tulee. Uskoakseni hyvä ja viihdyttävä. Toivon myös että tässä on nyt vasta sarjan avausosa, kovin mielelläni lukisin lisää Gwendolyn Bloomin alkaneesta lonely riderin urasta. 

The Cruelty - Nyt olet yksin on luettu myös blogeissa Dysphoria ja Kirsin Book Club. Kuittaan tässä Helmet-lukuhaasteesta kohdan "kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa".

  

Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium: Rautakoe

Holly Black & Cassandra Clare: Magisterium: Rautakoe
Englanninkielinen alkuperäisteos Magisterium: The Iron Trial (2014)
Suomentanut Inka Parpola
Otava 2015
302 s.

Uuden fantasiasarjan avausosan alku yllättää. 12-vuotias Callum Hunt osallistuu taikakoulun pääsykokeeseen, mutta hänen tavoitteenaan on olla mahdollisimman huono. Hän haluaa elää normaalia elämää, ilman magiaa. Taikakoulu - Magisterium - on vienyt hänen äitinsä kuolemaan ja saanut hänen isänsä inhoamaan magiaa. Callumille on painotettu vuosikausia, kuinka paha ja vaarallinen magian maailma on. 

Siksipä Callum onkin järkyttynyt, kun hänet valitaan kouluun, vieläpä sen voimakkaimman velhon oppilaaksi. Vaikka hän onnistui sotkemaan ja pilaamaan pääsykokeet! Isä yrittää viedä hänet väkisin kotiin, mutta lopulta Callum jää. 

"Ja äiti meni sinne? Tunneleihin? Ihan oikeasti?" Call halusi kiihkeästi kuulla mitä tahansa äidistään. Hän ei tiennyt paljonkaan. Joitakin kellastuneita valokuvia vanhassa leikekirjassa. Kaunis nainen, jolla oli Callin korpinmusta tukka ja silmät, joiden väriä Call ei pystynyt tunnistamaan. Hän ymmärsi olla kyselemättä liikoja äidistä. Isä ei koskaan puhunut Callin äidistä, ellei hänen ollut aivan pakko.

"Kyllä, hän meni", isä vastasi. "Ja magian vuoksi hän kuoli. Kun maagit ryhtyvät sotaan, kuten usein käy, he eivät piittaa ihmisistä, jotka sen vuoksi saavat surmansa. Ja se on toinen syy, miksi sinä et saa kiinnittää heidän huomiotaan."

Sinä yönä Call heräsi kirkuen. Hän luuli olevansa vankina maan alla, ja multaa kasaantui hänen päälleen ikään kuin hänet olisi haudattu elävänä. Rimpuili hän miten rajusti hyvänsä, hän ei pystynyt hengittämään. Sen jälkeen hän uneksi, että juoksi pakoon savuhirviötä, jonka silmissä kieppui tuhat pahansuopaa väriä... paitsi ettei hän pystynyt jalkansa vuoksi juoksemaan tarpeeksi nopeasti. Noissa unissa jalka laahautui hänen perässään kuin kuollut olio, kunnes hän lysähti maahan hirviön polttava hengitys niskassaan.

Muut Callin luokkalaiset pelkäsivät pimeää, hirviöitä sängyn alla, zombeja tai valtavia kirveitä heiluttelevia murhaajia. Call pelkäsi taikureita, ja vielä enemmän hän pelkäsi sitä, että oli itse yksi heistä.

Alku Magisteriumissa on hankalaa. Muut näkivät Callin yritykset epäonnistua kokeissa, ja pitävät hänen mukanaoloaan epäreiluna. Häntä pilkataan sekä kampurajalan, isän käytöksen että äidittömyyden takia. Vähitellen Call kuitenkin saa ystäviä ja pääsee taikamaailman salaisuuksien jäljille. Onko Magisterium niin paha kuin mitä isä on kertonut? Mitä isä ei ole kertonut? Mikä Call oikeastaan on ja mikä tehtävä hänellä on maagisessa maailmassa?

Varsinaista uutta ja yllättävää ei Magisterium: Rautakoe tarjoa, tarinakulku on aika klassinen ja kliseinen. Siitä huolimatta kirja on ihan viihdyttävää luettavaa. Joitakin tylsiä kohtia on, etenkin se kun Callumin ryhmä erottelee hiekanjyviä monta päivää. Mutta mukana on myös huumoria, esimerkiksi kun ryhmä kohtaa kolme traakkia: "'Ei perhana', Call sanoi. 'Miten meidän pitäisi taistella tuota vastaan?'" Ainakin minua tämä huvitti; mitäs sitä suotta pelkäämään savua sylkeviä otuksia, joilla on kita täynnä suuria teräviä hampaita. Vaikka lapset tietävät että kyseessä on opintoihin liittyvä testi, on silti aika hupaisaa etteivät he säikähdä moisia olentoja.

Moni bloggaaja on kirjoittanut tässä olevan paljon samaa Harry Potter - kirjojen kanssa. Olen samaa mieltä, että tuttuja elementtejä on paljon. Mutta siinä missä Pottereita aletaan lukea jo suunnilleen ekaluokalla, on Magisterium-sarja hiukan vanhemmille. 

Kirja on luettu muun muassa Madonluvuissa, Lukunurkassa, Olipa kerran kirjablogissa ja Kultakalan kirjahyllyssä.