Suomennos ja selkomukautus Tuomas Kilpi
Oppian 2019
182 s.
Kenneth Grahamen ihana klassikko Kaislikossa suhisee on saanut
selkomukautuksen. Hyvä niin! Yläkouluvinkkaajana tiedän, että klassikoiden
selkoversiot ovat kysyttyjä, joten sitä parempi mitä enemmän niitä on tarjolla.
Vaikka sivumäärä - 182 - saattaa vaikuttaa suurelta ja ehkä hieman
pelottavaltakin, on tarina niin vauhdikas että sivuja kääntää melkein
huomaamattaan.
Tarina alkaa, kun Maamyyrä lähtee
ulos ja päätyy joen rantaan. Pian hän tapaa Vesirotan, ja seikkailu alkaa.
Soutuvene on Maamyyrälle uusi tuttavuus, siksipä joessa retkeily on jännittävää.
Hurjaa puolestaan seuraa siinä vaiheessa, kun uusista asioista innostuva
Rupikonna hommaa auton. Tapahtuu kaikenlaista aina vankilareissusta ja vallatun
talon vapauttamisesta lähtien.
Maamyyrä hyppäsi ylös
ja tarttui äkkiä airoihin.
Vesirotta kaatui veneen pohjalle.
”Mitä sinä teet! Vene kaatuu!”
Vesirotta huusi.
Mutta Maamyyrä heilutti airoja
voimalla ja kaivoi niillä vettä.
Airot eivät osuneet veteen.
Maamyyrän jalat lensivät ilmaan
ja hän kaatui Vesirotan päälle.
Pelästynyt Maamyyrä tarttui
veneen reunaan - ja molskis!
Vene kaatui.
Maamyyrä räpiköi joessa.
Vesi oli hyvin kylmää.
Se sattui Maamyyrän korviin,
kun hän upposi veden alle.
Hän kamppaili ja sai päänsä pinnalle.
Mutta sen jälkeen hän alkoi
taas upota.
Sitten joku tarttui
Maamyyrää niskasta.
Se oli Vesirotta.
Vesirotta nauroi.
Vesirotta sai kiinni kelluvasta airosta
ja laittoi sen Maamyyrän kainaloon.
Vesirotta teki samoin toiselle airolle.
Sitten Vesimyyrä hinasi
Maamyyrän rantaan.
Mielestäni tarinaan on onnistuttu
kätkemään monia opettavaisia juttuja niin, etteivät ne osoittele ”hei, katso,
noin käy jos tekee tuollaista”. On yli-innokkuutta, vieraan pelkoa ja
epäluuloa, piittaamattomuutta, epärehellisyyttä. Ne kuitenkin limittyvät
arkisiin hetkiin, usein yhdessä uteliaisuuden ja malttamattomuuden kanssa.
Rupikonna on mielenkiintoinen
hahmo. Hän on samaan aikaan pääsemässä irti itsekkyydestään ja välinpitämättömyydestään
mutta ei sitten kuitenkaan pääse vaan ajautuu tekemään lisää tyhmyyksiä. Hän
tunnistaa ystäviensä huolen mutta kohtaa todella monta ongelmaa ennen kuin
uskoo näiden järkipuhetta. Onneksi muut eivät hylkää häntä vaan ovat valmiina
taistelemaan Rupikonnan elämänlaadun puolesta.
Kaiken yllä leijuu ystävyys, aito
halu auttaa toista. Yhteistyö on keino selvitä mistä vaan. Ei haittaa vaikka
ystävykset ovat keskenään todella erilaisia, jokaisella on omat vahvuutensa
joten kokonaisuudesta tulee monipuolinen.
Voihan vesirotta venkale ja kiitos!!
VastaaPoistaTämä oli kahden pojannappulan iltasatusuosikkeja, joita luki ääneen mielikseen, ja ehti kaislikossa suhista toisenkin kerran, ennen kuin Nukkumatti käänsi suhisijat tuhisijain puolelle.
Tähän ei ajan hammas pure: hurmaava ja opettavainen teos:)
Tästä näytti olevan useita painoksia ja useita suomennoksia, melkeinpä tekisi mieli lukea pari eri käännöstä että eroavatko toisistaan kuinka paljon. Mutta on hauskaa, että on ajaton ja tavoittaa yhä uusia lukijasukupolvia :)
Poista