Annette Hess: Tulkki

Annette Hess: Tulkki

Saksankielinen alkuteos Deutsches Haus (2018)

Suomentanut Pirkko Roinila

WSOY 2020 

361 s. 

On vuosi 1963 Frankfurtissa. Toinen maailmansota on päättynyt jo jonkin aikaa sitten, ja ihmiset ovat jatkaneet elämää. Sota ei kuitenkaan ole unohtunut. On alkamassa oikeudenkäynti sotarikoksiin liittyen, ja Eva Bruhns päätyy oikeuteen puolan kielen tulkiksi. Hän näkee ja kuulee asioita, jotka järkyttävät hänen perusturvallisuuttaan vakavasti. Hän alkaa muistaa asioita lapsuudestaan ja tajuaa olleensa lähempänä kuin uskoikaan. Hän kyseenalaistaa niin itsensä, sisarensa kuin vanhempansa. Evan kihlattu näkee, mitä oikeudenkäynti tälle tekee, ja yrittää estää Evan työskentelyn. Eva ei kuitenkaan anna periksi, asia on hänelle tärkeä, ja mikäli mies ei tätä ymmärrä hän saa lähteä.

Sodan muistot ja kokemukset ovat arpeuttaneet ihmisiä, eikä asioista ole kodeissa puhuttu avoimesti. Niin Eva kuin kihlattu Jürgen joutuvat kohtaamaan palasia vanhempiensa menneisyydestä. Kaikkia asioita ei voi unohtaa vaikka haluaisi, eivätkä menneisyyden haamut lepää rauhassa. Vaikka asioita ei paljastu paljoa, ne vähätkin riittävät repimään Evan hajalle.

Eva tulkkasi kysymyksen. Vastauksen sijasta Anna Masur alkoi kääriä väljän, harmaan jakkupukunsa hihaa ja kiskoi sen jälkeen vaalean puseronhihan ylös. Samalla hän taivutti kyynärvarttaan Evaa kohti, niin että tämä saattoi erottaa numeron ja tulkata sen. Jo siinä vaiheessa, kun lukusarja ilmestyi numero numerolta hihan kätköistä, Evan valtasi suunnattoman voimakas tunne, joka kumpusi vatsan perukoilta: Tuon minä olen nähnyt ennenkin. Minä olen jo kerran kokenut tämän hetken. Taas yksi déjà vu. Mutta tällä kertaa se ei haihtunut. Päinvastoin - se voimistui. Kun Eva alkoi luetella numeroita saksaksi, hän kutistui kuin Liisa, joka puraisi taikasientä siinä lastenkirjassa, jonka hän ja Stefan olivat jättäneet pian kesken, koska kumpikaan ei pitänyt siitä. Evasta tuli pikkutyttö, ja hänen vieressään seisoi valkotakkinen mies, joka kääri hihansa ylös ja näytti hänelle numeroa kyynärvarressaan. Mies puhui pikku Evalle ystävällisesti. Eva istui pyörivässä tuolissa. Ilmassa oli saippuaa ja palaneiden hiusten haju. Valkotakkinen mies luetteli numerot. 24981. Eva näki hänen suunsa, rusehtavat hampaat, pienen parran, huulet, jotka muotoilivat sanoja. Puolaksi. Hän näkin kristallinkirkkaasti ja ilman epäilyksen häivääkään miehen seisovan edessään. Yhtäkkiä hänen vasemman korvansa yläpuolella tuntui sellainen kipu, että hänen teki mieli huutaa, ja samalla hän tiesi: se oli tapahtunut oikeasti. ”Tyttö kulta? Ettekö voi hyvin?” joku kysyi hiljaisella äänellä. Eva palasi todellisuuteen vasta, kun Anna Masur laski kätensä kevyesti hänen kyynärvarrelleen. Eva kohtasi kysyvän katseen, joka oli täynnä surumielistä ystävyyttä. Silloin myös tuomari puuttui puheeseen: ”Haluatteko pitää tauon, neiti Bruhns?” Eva katsoi Davidiin, joka oli noussut puoliksi seisomaan, huolissaan ha kärsimättömänä, ikään kuin olisi odottanut hänen pyörtyvän millä hetkellä tahansa. Mutta Eva ryhdistäytyi ja sanoi mikrofoniin: ”Kiitos. Kaikki kunnossa.” Hän alkoi tulkata Annan todistajanlausuntoa.

Epäröin tarttua kirjaan, ajattelin että jaksanko taas yhtä natsiaikaan liittyvää kirjaa, jaksanko taas käydä läpi Auschwitzin kauheuksien raportointia. Hess on käyttänyt lähteenä oikeita dokumentteja oikeudenkäynnistä, ja käyttänyt joitain suoria sitaatteja. Oikeudenkäynti on kuitenkin sen verran pienessä osassa, että lukeminen ei ole liian raskasta. Lisäksi osa oikeussalin tapahtumista liittyy esimerkiksi henkilöiden kuvaamiseen ja Evan tulkkaustyöhön, jolloin syyttäjän, syytettyjen ja puolustusasianajajien puheenvuorot jäävät maltillisen mittaisiksi. Mielestäni on hyvä, että Hess ei vyörytä lukijan päälle satoja sivuja kauheuksia, vaan painopiste on Evassa, hänen ajatuksissaan ja tunteissaan. Tarina pysyy inhimillisenä, eikä lukemisesta jää paha olo.

Mietin lukiessa, että nyt, 50 vuotta tarinan aikaa myöhemmin, monissa perheissä sota-aikaa käydään yhä läpi. Jatkuvasti ilmestyy uusia kirjoja, joissa kirjoittaja kertoo isovanhempansa, naapurinsa tai jonkun muun tarinan. Sodan kokeneita ei ole enää paljoa hengissä, joten muistojen tallentamisella on kiire. Hessin kirja pohjautuu todellisiin dokumentteihin, mutta on selkeästi fiktiota. Sekä parin vuosikymmenen aikaviive että päähenkilön ammatti tulkkina ovat hyviä ratkaisuja. Evan kosketus sota-aikaan on tapahtunut lapsena, eli se on hänelle alkuun etäinen asia, hiipien kuitenkin yhä lähemmäs. Tarinassa oikeudenkäynti tuo esiin, että syyllisiä on etsitty, syytetty ja tuomittu vielä pitkään aktuaalisten tapahtumien jälkeen. Samalla se laittaa sekä Evan että lukijan pohtimaan, miten uhrit, syytetyt, mutta myös tavalliset rivikansalaiset ovat pystyneet jatkamaan elämää kaiken tapahtuneen jälkeen. Pitääkö jälkipolvien tuntea syyllisyyttä vanhempien ja isovanhempien teoista? Millaista elämä on sen jälkeen, kun on ainoana perheestään jäljellä?

Hess tuo tulkillaan genren fiktiivisiin kirjoihin yhden erilaisen näkökulman, ja onnistuneen sellaisen. 

Tulkki on luettu myös esimerkiksi blogeissa Leena Lumi, Kirjojen kuisketta ja Annelin lukuvinkit.