keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä

 

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä

Kuvittanut Johanna Ahopelto

Tuukka Ahopelto 2021

104 s.

Kirjailijalta saatu arvostelukappale



Olin juuri lukenut Ankin kirjablogista postauksen Tuukka Ahopellon omakustanteesta Roiskeita ajan taustapeilissä ja ajatellut, että kirja vaikuttaa kiinnostavalta, niin eikös sähköpostissani odottanut viesti kirjailijalta. Sain kirjan jokunen viikko sitten, ja olen sitä lueskellut vähän kerrassaan. Sivuja on vain 104, joten periaatteessa kirjan olisi voinut ahmaista kerralla, jotenkin kuitenkin koin itselleni sopivammaksi lukea muutaman kertomuksen / kuvauksen kerrallaan. 

Ahopelto kirjoittaa havaintoja arkisista asioista ja tilanteista, tunnelma on rauhallinen ja tekstin parissa on helppo viipyä. Muutamat kuvaukset ovat liiankin rauhallisia, olisin kaivannut niihin jotain yllättävää, jotain millä ne erottuisivat joukosta. Kieltä olisi voinut paikoin tiivistää, ehkä jättämällä pois osan sellaisista sanoista kuin tosin, vain, näin ollen, sentään. Toisaalta on tilanteita kuten Mies nro 12, jossa lukija riemastuu että kuinka jonottamisesta voi kirjoittaa näin kiinnostavasti. Jaettu ykkössuosikkini edellä mainitun kanssa on Kaatopaikalla, jossa tavaroiden kierrättäminen menee varsin jännittäväksi. Siihen olisin halunnut toisenlaisen lopun, voi niin toivoin että henkilö olisi tehnyt toisin. No, aina ei saa mitä haluaa ja sen kanssa minun on nyt vaan elettävä :) 

Ahkio vetäjineen liukuu hitaasti ylös tien varteen, ja minä jään katselemaan perään. Tunne on jollain lailla helpottunut, mutta samalla surullinen. Painan ulko-oven kiinni, niin kiinni kuin sen saa menemään, ja lähden laahustamaan autolleni päin. Paluumatka on helpompi, tämän tunnin aikana kun tätä tietä ovat luultavasti tallanneet useammat ihmiset kuin vuosiin. 

(Lumisen torpan maustekaappi)

Sisälle päästyäni ja hyllyjen välissä pyöriessäni katseeni osuu riviin kuvitettuja wc-paperirullia, yhdessä on kuvituksena punaisia sydämiä.

Rullallinen rakkautta. Punaisen sydämet rakkauden symboleina puhtaan valkealla taustalla, odottavat vain tulevansa hierotuksi vasten vaihtuvia persereikiä ja päätyvänsä huuhdottuina kaupungin viemäreihin. Niin oli käydä minullekin, mutta saatoin nyt täpärästi välttää viemärit.

(Rullallinen rakkautta)

Kirja koostuu kahdestakymmenestä kertomuksesta / luvusta / mininovellista / millä ikinä nimellä niitä haluaa kutsua, joissa ollaan yhdessä tilanteessa, mutta joissa kuitenkin käsitellään henkilön elämää tai yhteiskuntaa laajemminkin. Uutta lukua aloittaessa lukija ei koskaan tiedä, missä hän on muutaman sivun päästä. Yksittäiset hetket laajenevat kokoaan isommiksi, herätellen lukijaa pohtimaan asioita. Tunnelma on usein melankolinen mutta ei toivoton.

Niin, taivas on hiljentynyt. Joskus lintuparvien värähtelevää tanssia pääsi ihastelemaan jopa useita kertoja päivässä, mutta hiljalleen taivaiden tanssikerrat ja parvet harvenivat, kunnes lopulta katosivat lähes kokonaan. Ennen tiluksillani pyrähtelivät lentoon kymmenet kirjekyyhkyset, ja niiden kujerrus kantautui kauas. Nyt lakka on autioitunut. Päivän rutiinina kuitenkin kierrän kadonneiden kyyhkysten asuinsijat. Olen määrätietoisesti päättänyt pitää ne kunnossa, siitä huolimatta, että viimeinenkin lintu katosi jo monta aikaa sitten. Kunnostustyöt eivät tietenkään aivan päivittäisiä toimia vaadi, kun eivät linnut täällä ole sotkemassakaan.

(Hiljaisen taivaan tuijottaja)

2 kommenttia:

  1. Kyllä Ahopelto kirjoittaa osaa! Jonkin verran vielä hiomista niin teksti päässee taas seuraavalle tasolle. :)

    VastaaPoista