Tuomas Mattila: Hammasratas

Tuomas Mattila: Hammasratas

Kuvitus Juuso Ahvenainen, Ari Hirvonen ja Teppo Jäntti

Tuomas Mattila 2021

275 s. 

Tartun varsin harvoin omakustanteisiin, mutta Tuomas Mattilan kirja vaikutti kiinnostavalta. Kadonnut virkamies, joka muistiinpanoissaan paljastaa, mitä hänen työpaikallaan EU-virastossa oikein tapahtuu.  Joel Pääkkösen muistiinpanot alkavat kuten mikä tahansa päiväkirja, mutta nopeasti meno muuttuu ja teksteistä tulee yhä harhaisempia. Hänen työhuonneessaan aiemmin työskennellyt henkilö on kadonnut, ja Pääkkönen on varma että katoamiseen liittyy jotain hämärää. Hän epäilee vuorollaan kaikkia, ja kokee olevansa tarkkailun kohteena. Mihinkään ei voi enää luottaa, ei ihmisiin eikä tietokoneisiin. Virasto on vain kulissi, joka peittää todellisen toiminnan - mitä ikinä se onkaan. 

Syyskuusta kesäkuuhun Pääkkönen kirjaa ylös työpaikan tapahtumia. Alkuun kaikki on normaalia, mutta kun epäilykset heräävät, niitä ei voi pysäyttää. Miksi hän sai patenttivirastosta vakituisen viran? Miksi hänet siirrettiin niin nopeasti Vaikeiden tapausten osastolle? Miksi tietokoneen toiminta takkuilee? Miksi ihmiset mulkoilevat häntä? Miksi virkamiehet näyttelevät olevansa asiallisia? Onko koko virasto sittenkin vain mielisairaala?

- Herra Pääkkönen, näen täällä tapahtumapäiväkirjassa aika useita teidän tekemiänne ilmoituksia...

Ehkä minuun itseeni yritetään muodostaa etäyhteys. Minua ohjataan jostain viidennestä kerroksesta, aivan presidentin kanslian kupeesta, ajatuskoneella.

- Viime viikollakin te olette soittanut kolme kertaa, ilman varsinaista syytä.

Kuka minulle muka on soittanut? En muista mitään tuollaista.

- Voinko vielä auttaa teitä? - joku ystävällinen mies kyselee, kuin minä olisin jotenkin vajaa.

- Vieläkö...

Kolautan luurin alas. 

Mistä se tuli? Painelen kuuloketta telineeseen että puhelu olisi varmasti katkennut, vaikka tiedän, että täällä on mikrofoneja kaikkialla (aion vielä kaivaa niistä joka ikisen esiin). Joku vilahti lasiseinän takana, näin vain harmaan housunliepeen. Oliko se Gerd? Tietokoneen ruutu on aivan valkoinen. Milloin se tapahtui? Aiheuttiko Gerd tämän tapahtumasarjan? Minulla oli jokin työ.

Tempaisen virtakaapelin irti seinästä. Nyt edessäni on vain musta ruutu, sieluton. Näen siinä taas omat kasvoni tummana kuvajaisena. Ehkä minä olen siirtymässä tuonne sisään, se nielaisee minut. Gerd odottaa jotakin luonnosta, muistan sellaista. Pyörittelen hetken johtoa kädessäni ja melkeinpä toivon, että se olisi omani. Tämän kaiken voisi lopettaa niin helposti. Kuka minulle soitti? Hän väitti, että meitä kaikkia tarkkaillaan. Tällainen on Pääkkösen laki: aina joku valvoo jotakuta jostakin syystä. On siis selvitettävä ensin, 1) kuka 2) ketä 3) ja miksi. 

Tarina on yhtä aikaa hauska mutta surullinen. Pääkkönen yksilönä hukkuu suureen virastoon, jossa hän kokee tekevänsä täysin merkityksetöntä työtä. Niinpä hän kehittää itsellensä merkityksellisen päämäärän, selvittää mitä virastossa todella on tekeillä. Hänen alati voimistuva harhaisuutensa aiheuttaa kommelluksia, jotka kuitenkin vain harvoin haittaavat viraston arkea. Hän kokee monia kiusallisia hetkiä, jotka kuitenkin ovat kiusallisia lähinnä vain hänen ylitulkintansa takia ja vain hänelle itselleen. Pääkkösen ajatuskulku usein kiihtyy kiihtymistään, jolloin yhä mielikuvituksellisemmat asiat alkavat vaikuttaa hänestä loogisilta ja todellisilta.

Elämä on siirtynyt pelkästään virastoon; Pääkkösen isä vilahtaa tarinassa mutta vain lyhyesti. Ystäviä Pääkkösellä ei tunnu olevan, vain pari läheisempää työkaveria mutta ei hän heitä tapaa työpaikan ulkopuolella. Ei siis liene ihme, että jonkinlainen romahdus on välttämätön seuraus tästä kaikesta. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 23, "kirja jota luet ulkona". Laajensin kohdan käsittämään kodin ulkopuolisen ajan; luin kirjaa työmatkoilla bussissa sekä käydessäni kahvilassa aamupalalla. Kirja sopisi myös vaikkapa kohtiin 1, "kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa" sekä 37, "kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa". 

Hammasratas on luettu esimerkiksi blogeissa Kaksi sivullista, Kirjojen kuisketta ja Jos vaikka lukisi. 

Sain kirjan kirjailijalta, kiitos! 

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä

 

Tuukka Ahopelto: Roiskeita ajan taustapeilissä

Kuvittanut Johanna Ahopelto

Tuukka Ahopelto 2021

104 s.

Kirjailijalta saatu arvostelukappale

Olin juuri lukenut Ankin kirjablogista postauksen Tuukka Ahopellon omakustanteesta Roiskeita ajan taustapeilissä ja ajatellut, että kirja vaikuttaa kiinnostavalta, niin eikös sähköpostissani odottanut viesti kirjailijalta. Sain kirjan jokunen viikko sitten, ja olen sitä lueskellut vähän kerrassaan. Sivuja on vain 104, joten periaatteessa kirjan olisi voinut ahmaista kerralla, jotenkin kuitenkin koin itselleni sopivammaksi lukea muutaman kertomuksen / kuvauksen kerrallaan. 

Ahopelto kirjoittaa havaintoja arkisista asioista ja tilanteista, tunnelma on rauhallinen ja tekstin parissa on helppo viipyä. Muutamat kuvaukset ovat liiankin rauhallisia, olisin kaivannut niihin jotain yllättävää, jotain millä ne erottuisivat joukosta. Kieltä olisi voinut paikoin tiivistää, ehkä jättämällä pois osan sellaisista sanoista kuin tosin, vain, näin ollen, sentään. Toisaalta on tilanteita kuten Mies nro 12, jossa lukija riemastuu että kuinka jonottamisesta voi kirjoittaa näin kiinnostavasti. Jaettu ykkössuosikkini edellä mainitun kanssa on Kaatopaikalla, jossa tavaroiden kierrättäminen menee varsin jännittäväksi. Siihen olisin halunnut toisenlaisen lopun, voi niin toivoin että henkilö olisi tehnyt toisin. No, aina ei saa mitä haluaa ja sen kanssa minun on nyt vaan elettävä :) 

Ahkio vetäjineen liukuu hitaasti ylös tien varteen, ja minä jään katselemaan perään. Tunne on jollain lailla helpottunut, mutta samalla surullinen. Painan ulko-oven kiinni, niin kiinni kuin sen saa menemään, ja lähden laahustamaan autolleni päin. Paluumatka on helpompi, tämän tunnin aikana kun tätä tietä ovat luultavasti tallanneet useammat ihmiset kuin vuosiin. 

(Lumisen torpan maustekaappi)

Sisälle päästyäni ja hyllyjen välissä pyöriessäni katseeni osuu riviin kuvitettuja wc-paperirullia, yhdessä on kuvituksena punaisia sydämiä.

Rullallinen rakkautta. Punaisen sydämet rakkauden symboleina puhtaan valkealla taustalla, odottavat vain tulevansa hierotuksi vasten vaihtuvia persereikiä ja päätyvänsä huuhdottuina kaupungin viemäreihin. Niin oli käydä minullekin, mutta saatoin nyt täpärästi välttää viemärit.

(Rullallinen rakkautta)

Kirja koostuu kahdestakymmenestä kertomuksesta / luvusta / mininovellista / millä ikinä nimellä niitä haluaa kutsua, joissa ollaan yhdessä tilanteessa, mutta joissa kuitenkin käsitellään henkilön elämää tai yhteiskuntaa laajemminkin. Uutta lukua aloittaessa lukija ei koskaan tiedä, missä hän on muutaman sivun päästä. Yksittäiset hetket laajenevat kokoaan isommiksi, herätellen lukijaa pohtimaan asioita. Tunnelma on usein melankolinen mutta ei toivoton.

Niin, taivas on hiljentynyt. Joskus lintuparvien värähtelevää tanssia pääsi ihastelemaan jopa useita kertoja päivässä, mutta hiljalleen taivaiden tanssikerrat ja parvet harvenivat, kunnes lopulta katosivat lähes kokonaan. Ennen tiluksillani pyrähtelivät lentoon kymmenet kirjekyyhkyset, ja niiden kujerrus kantautui kauas. Nyt lakka on autioitunut. Päivän rutiinina kuitenkin kierrän kadonneiden kyyhkysten asuinsijat. Olen määrätietoisesti päättänyt pitää ne kunnossa, siitä huolimatta, että viimeinenkin lintu katosi jo monta aikaa sitten. Kunnostustyöt eivät tietenkään aivan päivittäisiä toimia vaadi, kun eivät linnut täällä ole sotkemassakaan.

(Hiljaisen taivaan tuijottaja)