Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret. Gibatin tarinoita

Malin Klingenberg: Tasangon tyttäret. Gibatin tarinoita

Ruotsinkielinen alkuteos Slättens systrar. Berättelser från Gibat (2024)

Suomentanut Outi Menna

S&S 2024

264 s. 

Fantasiatrilogian ensimmäinen osa on aiheeltaan varsin rankka. Sisarukset Saba ja Sarina elävät ankaran isänsä johtamassa klaanissa Gibatin tasangolla. Äitipuoli ei juuri piittaa heistä, eikä anna heidän viettää aikaa heidän taaperoikäisen pikkuveljensä Joasin kanssa. Nero-koirakin on isän vallan alla, käyttäytyen usein varsin uhkaavasti kaikkia kohtaan. 

Eräänä iltana kolme vierasta miestä saapuu leiriin. Lootu-isä keskustelee heidän kanssaan ja siskosten kauhuksi myy yhden leirin lapsista. Kun sama toistuu, tytöt eivät voi antaa asian olla. Mutta mitä he voivat tehdä? Koko heimo tottelee isää, uskoen tämän tietävän parhaiten. 

Kun heimo on vaihtamassa leiriä, Saba ja Sarina saavat ratsastaa edeltä. He tapaavat toisen heimon ja siellä ikäisensä pojan Alven. Vähän kerrassaan Alve saa tytöt luottamaan, että he voivat muuttaa asioita. Jos vain uskaltavat katkaista ranteisiinsa kiedotun palmikkonauhan ja antautua heissä ja luonnossa piileville voimille.

Lootu sanoi, että Tiana oli lähtenyt vapaaehtoisesti, mikä oli tavallaan totta, koska hän ei ollut vastustellut. Mutta rahoista Lootu ei hiiskunut mitään, emmekä me lapsetkaan, sillä emme halunneet hänen suuttuvan meille. Tianan äitiä Danilaa tyttären häipyminen ei näyttänyt huolettavan lainkaan, ja pian Lootun versio tarinasta oli ainoa, jonka ihmiset muistivat.

Minusta oli outoa, ettei Tianan äiti surrut tyttärensä lähtöä. Itse kaipasin äitiäni vieläkin, vaikka hän kuoli jo kun olin viisivuotias. Muistoni hänestä olivat hämärtyneet, mutta tiesin, että hän oli rakastanut meitä. Ikävä lymysi piilossa sisälläni kipeänä möykkynä, joka muistutti välillä olemassaolostaan. Joskus kun olin erityisen surullinen, halasin Taigaa ja kuvittelin, että äitini oli seissyt samalla tavalla ja halannut sitä. Silloin minusta tuntui hetkellisesti melkein siltä kuin olisin saanut ryömiä turvalliseen syliin.

Päivät kuluivat. Yritin olla ajattelematta Tianaa, koska siitä ei ollut mitään hyötyä. Toisinaan tulin silti miettineeksi, mitä hän puuhasi ja kohteliko mies, joka hänet oli ostanut, häntä ilkeästi. Sitä vastoin en miettinyt, oliko hänellä ikävä takaisin kotiin tasangolle, koska tiesin että oli.

Lastenkirjaksi tämä on varsin hurja. Tapahtumat ovat synkkiä ja surullisia, eivätkä pienet toivonpilkahdukset paljoa valaise. Väkivaltaa on yllättävän paljon. Saba ja Sarina ovat rohkeita ja neuvokkaita hahmoja, mutta kovasti he kohtaavat vastoinkäymisiä. En siis suosittele tätä kovin pienille alakoululaisille, ehkä aikaisintaan viitosluokkalaisille. Kirjastoissa tätä onkin paljon nuortenosastolla, vaikka kustantajan luokitus on L84.2.

Vaikka tarina on synkkä, se on hyvä ja vangitseva. Ja vaikka kyseessä on sarjan avaus, se ei suinkaan ole pelkkä johdanto ja tutustuminen hahmoihin vaan kokonainen tarina alkuineen, keskikohtineen ja loppuineen. Onkin kiinnostavaa nähdä, mistä seuraava osa lähtee liikkeelle. 

Helmet-lukuhaaste saa kohdan 8, "kirjan nimessä on perheenjäsen". 

Ari Leppäniemi: Kutsukaa traumakirurgi. Kriiseistä onnettomuuksiin, sodista tsunamiin

 

Ari Leppäniemi: Kutsukaa traumakirurgi. Kriiseistä onnettomuuksiin, sodista tsunamiin

Otava 2024

288 s. 

Parina viime vuotena on ilmestynyt runsas määrä työelämäkertoja hoito- ja pelastusaloilta. Ari Leppämäen kirja poikkeaa muista siinä, että hänellä on mittava kansainvälinen ura. Jo opiskeluaikana hän lähti vuodeksi Nigeriaan, ja työkokemusta on kertynyt paitsi Yhdysvalloista myös esimerkiksi Tuvalusta ja Sudanista. Kansainvälisyys on tuonut kollega- ja ystävyyssuhteita ympäri maailmaa sekä luottamustehtäviä eri järjestöissä kirurgian alalla. Mittava kokemus on tarkoittanut vastuuta myös Suomessa. 

Leppämäen ura alkoi 1980-luvulla, joten hän on seurannut niin kirurgian kuin sairaalajärjestelmän kehitystä ja muutosta jo pitkään. Kokemus ja hyvät verkostot ovat tuoneet monipuolisia työtehtäviä kotimaassa ja ulkomailla. Suorittavan työn ohella on ollut muutakin, kuten asiantuntijalausuntoja, varautumissuunnitelmien tekemistä ja suuronnettomuuksien uhrien kuljetuksen organisointia. 

Työtunteja ei ole laskettu, mutta jostain välistä on löytynyt aikaa perheen perustamiseen, harrastuksiin ja lomailuun. Hyvä että tämäkin puoli näkyy kirjassa. 

Gynekologiaan liittyy myös tapaus, joka sattui eräänä sunnuntaina. Olimme Eijan kanssa purjehtimassa pienellä Laser-veneellämme laguunissa, kun meitä lähestyi poliisivene. Poliisit kertoivat, että sairaalassa on kaksi potilasta, jotka tarvitsevat kiireellistä keisarileikkausta. Jätimme purjeveneen ankkuriin, menimme poliisiveneen mukana maihin ja teimme kaksi keisarileikkausta. Toisen toimenpiteen jälkeen poliisit toivat meidän takaisin purjeveneelle ja toivottivat hyvää päivänjatkoa. Mahtava systeemi!

(...)

Kävi ilmi, että kyseessä ei ollut itsemurhayritys, vaan hän oli tulossa ystäviensä kanssa juhlista ja oli unohtanut avaimensa kotiin. Koska tarkoitus oli ollut jatkaa juhlia hänen kotonaan, hän kiipesi paloportaita pitkin rakennuksen katolle ja ajatteli pääsevänsä sitä kautta sisään. Oli talvi ja portaat olivat liukkaat, joten hän oli liukastunut kiivetessään ja pudonnut siitä kadulle. Vaikka hoito sinänsä olisi ollut sama joka tapauksessa, tapaus oli hyvä muistutus siitä, että alkuperäinen tieto voi olla joskus harhaanjohtavaa. 

Pidin kirjasta, etenkin kaikki ulkomaankomennukset olivat tosi kiinnostavaa luettavaa, ja niistä varsinkin ne ei-niin-tyypillisissä maissa vietetyt ajat. Myös suuronnettomuuksiin varautuminen ja niiden harjoittelu olivat suosikkejani. Vähiten kiinnostavaa oli tieteellinen tutkimus eläinkokeineen, mutta sitä oli onneksi tosi vähän. Muuten sivut kääntyivät vauhdikkaasti. 

Helmet-lukuhaasteessa täytän kohdan 34, "kirjan nimessä on käsky tai kehotus".