Siltala 2025
234 s.
Sanoin muutama päivä sitten tamperelaisten kirjabloggaajien tapaamisessa, että bloggaamiseni sujuu huonosti koska olen jättänyt kaksi edellistä kirjaa kesken. Mutta juuri sinä päivänä olin lainannut kirjastosta Marjo Heiskasen uutuuden, johon takakansitekstin perusteella asetin suuret odotukset. Ja kyllä, tykkäsin tosi paljon!
Magda Bäck on Romaniasta kotoisin oleva oopperalaulaja, joka vuosien ja avioliiton myötä asettui lopulta Suomeen. Hän voitti teini-ikäisenä valtakunnalliset Henkiset kilpailut ja pääsi Bukarestiin opiskelemaan laulua. Samalla hän pääsi Ceaușescujen lähipiiriin. Laulunopettaja ei olisi halunnut päästää häntä maailmalle, mutta Magda halusi edetä urallaan. Kapkaupunki oli pettymys, ja nuoren naisen pelko ajoi hänet takaisin Romaniaan. Tie vei kuitenkin maailman suuriin kaupunkeihin, suurille estradeille. Julisteeseen väärin kirjoitetusta Magda Backista tuli maasta riippuen La Magda tai Die Magda.
Kaikki kuitenkin muuttui Ceaușescujen teloituksen jälkeen. Magda tunnusti olevansa surullinen heidän kuolemastaan, mikä oli kuolinisku hänen uralleen. Hänet leimattiin diktaattorien ystäväksi eikä kukaan halunnut sellaista lavalleen tai mukaan tuotantoonsa. Nyt kuitenkin Magdan entisen rakastajan poika, manageri Ion, on tarjonnut hänelle pientä roolia. Magda on pettynyt, sillä hän ei tule edes näkymään näyttämöllä, vain hänen äänensä kuuluu. Ammattiylpeys on tallella, mutta se vuorottelee epävarmuuden kanssa. Onko hänestä enää mihinkään? Pyydettiinkö häntä mukaan vain siksi, että joku muu perui? Pitääkö hänen, La Magdan, koelaulaa? Varovaisia äänenavauksia tapahtuu talon eri huoneissa, mutta roolin harjoittelu jää varsin vähälle. Ionin lupaamaa pianistia ei näy, ja Magdalla ajatukset kulkeutuvat yhä useammin menneisiin tapahtumiin.
Sanovat että kahdeksankymmentä on uusi kuusikymmentä. Minuun tuo ei päde. Huomattavasti vähäisemmätkin ikävuoteni tuntuvat sadalta. Mistä on syntynyt kuvitelma, että ääneni olisi vielä löydettävissä? Nuoruus ei kuulu vaivoihini ja niin on hyvä. Onko tyytyväistä nuorta ihmistä olemassakaan? Nämä tuskaiset itsetarkkailijat, heiltä puuttuu etäisyys itseen ja sen myötä perspektiivi, luulevat että kaikkeen pitää ottaa kantaa ja kaikesta kehittää mielipide. Ja nyt minua kehotetaan aloittamaan samanlainen navantuijotuspraktiikka. "Huomaat, kuinka se avaa sinut roolille aivan uudella tapaa." En ole vielä huomannut, vaikka olen ajatellut aivoni sykkyrälle ja puhunut ääneni käheäksi kuin kireäkurkkuinen alakoulun opettaja.
(...)
En minä mihinkään lähde, pysyn aloillani, tiedän sen kyllä, kunhan haaveilen tai oikeammin huvittelen. En muuta, en Italiaan enkä tässä kaupungissa. Olen joka paikassa muualta. Koti minulla on ollut vain taloissa, joissa olen laulanut, ja ehkä lopulta tässä Ankan kanssa. Jos vielä muuttaisin, vanhat roolini ottaisivat vallan, söisivät minut pois kokonaan, muuttuisin kirjavaksi kimpuksi esittämiäni hahmoja, ensimmäisestä sisäköstä monologin haamuun ja tähän tarjottuun jumalhuuruun. Haluan ainakin toistaiseksi ajatella, että lopullinen sekoittumiseni kuvitelmiin olisi menetys. Kaikki poissaoleva leijuu niin lähellä, että voin koskettaa sitä.
Takakannessa on ilmaus "hilpeänmusta", en tässä kyllä havainnut juurikaan hilpeyttä enkä myöskään mustaa huumoria. Ehkä olen vaan niin tosikko. Koin tarinasta huokuvan enemmänkin haikeutta ja surua. Esimerkiksi kun Magda lähtee ulos, käy ilmi että hän ei ole poistunut talosta vuoteen tai ylikin. Puoliso on Magdaa iäkkäämpi, mutta hän on melkein koko ajan poissa. Magdan ovella käy sopraanokollega Violet, jolle hän on töykeä.
Magda muistelee loisteliasta uraansa ja lukuisia rakastajiaan, mikä vain korostaa eroa nykytilanteeseen. Liikkuminen on hidasta ja kankeaa, tytär on muuttanut Australiaan eli niin kauas kuin mahdollista, puhelin ei soi ja ovikellokin vain harvoin. Pieni rooli kasvaa Magdan mielessä suureksi, hän näkee sen uutena avauksena jota seuraisi konsertti tai useampi. Hän haluaa tehdä vaikuttavan roolin Jumal'äänenä, roolin joka palauttaa ihmisten mieliin kuka hän loiston päivinään oli ja muistuttaa, että hän on yhä täällä. Vaan kuinka lopulta käy?
Vahva, hieno tarina jonka intensiivinen tunnelma pitää lukijan otteessaan ensimmäisestä sanasta viimeiseen.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 31, "kirjan päähenkilölle ura on tärkeä". Olkoonkin ura nyt jo takanapäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti