Erik Axl Sund: Lasiruumiit

Erik Axl Sund: Lasiruumiit
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Glaskroppar (2014)
Suomentanut Kari Koski
Otava 2015

Huomasin kirjan kirjaston pikalainahyllyssä mutta en heti reagoinut. Mietin, haluanko lukea tämän. Olen lukenut Varistyttö-trilogian enkä lämmennyt sille hirveästi. Mielestäni kaikissa kirjoissa oli liikaa turhaa jaarittelua, toisaalta niissä oli myös liikaa mässäilyä inhottavuuksilla. Lasiruumiiden kansikuva on myös omiaan herättämään pohdiskelua, luenko vai en. Palasin sitten kuitekin hyllyn luo ja lainasin kirjan.

Oli paras päätös vähään aikaan.

Lasiruumiit on järisyttävän hyvä. 

Ruotsissa riehuu nuorten itsemurha-aalto. Jälki ei ole siistiä vaan nuoret riistävät hengen itseltään poikkeuksellisilla tavoilla. Kaikilla heillä on mukanaan korvalappustereot ja niiden sisässä vanha kasetti, kasetti jolla on juuri tälle nuorelle tehty kappale. Kappaleen on tehnyt Nälkä, josta kukaan ei tiedä varmasti, kuka tai mikä hän on. Hän esiintyy salaisilla keikoilla salaisissa paikoissa johdattaen faninsa synkkään, masentavan mustaan maailmaan.

Poliisi on ymmällään jäljittäessään Nälkää. Mistä oikein on kyse? Huumeista? Kostosta? Ikävystymisestä? 

Minuutti ja kaksi sekuntia blackebergiläiselle pojalle, jolla on huono itsetunto.

Vien mikrofonin huulilleni, rykäisen ja valmistaudun laulamaan hänen sielunmessunsa. 

Viillettävä iho. Hänen oma sanoituksensa ja viimeinen mitä hän kuulee ennen kuin tuska lopultakin katoaa.

Toinen säkeistö sama kuin ensimmäinen, ja minä vuoroin karjun, vuoroin kuiskaan sanomani. Sitä ei saa ymmärtää väärin, ja haluan kuvailla sanoja eri tunnetiloissa.

Viha on laki. Viha tahdon alaisuudessa. Viha on tahtoa.

Melankolia on surullisena olemisen armoa ja onnea. Melankolia on kapinaa ja vieraantumista, ja musta melankolia on syvää tyydytystä siitä että haluaa kuolla. Pyytää maailmaa painumaan helvettiin.

Poika nimeltä David on ymmärtänyt kaiken sen.

Tarinalla on monta kertojaa; se etenee niin poliisin, oikeuslääkärin, Nälän kuin nuortenkin näkökulmasta. Mielestäni se tuo kirjaan paljon lisää. Lukijan ei tarvitse yhdessä poliisin kanssa arvailla vaan hän saa lukea suoraan miltä nuorista tuntuu ja miksi he tekevät niin kuin tekevät. Nälän pään sisässä oleminen on aika hurjaa.

Henkilöhahmoista tuli sellainen piiri pieni pyörii - olo. Heidän väliltään paljastuu yllättäviä keskinäisiä yhteyksiä, tietenkin vähän kerrassaan kuten palapeliin kuuluu. Silti minulla ainakin oli  sellainen olo, että lukijana olen poliisia edellä. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että arvasin syyllisen. En tyyliin "sen on pakko olla tuo" vaan ohimenevänä ajatuksena "se muuten voisi olla tämä".

Varistyttö-sarjan poliisit ovat jälleen mukana, joskin heidän roolinsa ovat hyvin erilaiset. Jeanette Kihlberg on virkavapaalla ja Jens Hurtig johtaa tutkintaa. Hurtigin sisar on tehnyt nuorena itsemurhan, joten tapaus koskettaa häntä syvästi. Hurtig on erinomainen valinta päähenkilöksi, hän on sympaattinen ja jotenkin rauhoittava. Hän myös uskaltaa olla peloissaan.

Lasiruumiit on uuden sarjan avausosa, kiinnostuksella odotan mitä jatkossa on luvassa. Tämä olisi toiminut yksittäisenä kirjana, onkin mielenkiintoista nähdä mitä seuraavaksi tapahtuu. Toivon että jatko-osat ovat samaa tasoa, sillä tämä oli täysosuma.    

Kirjan ovat lukeneet myös Juha Mäntylä ja Annika, jotka eivät oikein lämmenneet. Hauskaa olla eri mieltä :)

Hyytävää jännitystä: Erik Axl Sund: Unissakulkija & Saara Kesävuori: Kuningas

Erik Axl Sund: Unissakulkija
Ruotsinkielinen alkuperäisteos Hungerelden (2011)
Suomentanut Kari Koski
Otava 2014
400 s.

Saara Kesävuori: Kuningas
Tammi 2014
364 s.

Kahden kirjan dekkaripaketti oli matkaeväänäni, kun istuin bussissa kahdeksan tuntia ja lisäksi odottelin vaihtoyhteyksiä kolmisen tuntia siihen päälle. Toisen ehdin ahmaista kokonaan, toisesta jäi satakunta sivua kotiin iltalukemiseksi.

Kirjoissa on yhteistä niiden ahdistava tunnelma. Pelko on käsinkosketeltavaa. Varsinaista väkivallan kuvausta on kohtalaisen paljon, samoin väkivallan uhkaa. Uhkaava tunnelma ja sen odottaminen minkä tietää olevan tulossa pelottaa ainakin minua enemmän kuin suora toiminta.

Kuningas palaa vielä kerran Olli Holman sekä Senta ja Kaarlo Karemaan kohtaloihin. Karemaiden lapsuudenkoti laitetaan myyntiin, mikä sysää liikkeelle yllättäviä tapahtumia. Senta pyytää Ollia auttamaan tavaroiden pakkaamisessa, etenkään Kaarlon omaisuuteen hän ei itse halua koskea. Olli toimii käsittämättömän typerästi; rahantarpeessaan hän kähveltää Kaarlon Elvis-kokoelmasta monenlaista tavaraa ja laittaa niitä myyntiin. Siitä Kaarlo - uudelta nimeltään Kodak Vikberg - tietysti raivostuu, varsinkin kun talon myynti on suunniteltu tehtävän häneltä salassa. Työssäkäyvän perheenisän rooli väistyy taka-alalle kun tappajan luonne alkaa vaatia kostoa.

Karemaan talon lisäksi Ollilla on oman talon ongelma. Hän saa yllätysperinnön, huvilan Viron Naissaaresta. Perintö on viimeinen asia, mitä hän haluaa. Talo osoittautuu kuitenkin tarpeelliseksi, kun Kaarlo pääsee Ollin ja Sentan jäljille.

Kaarlo Karemaa on mielestäni yksi rikoskirjallisuuden pelottavimmista henkilöhahmoista. Hän on tappanut velipuolensa teini-ikäisenä, minkä takia kaikki hänet tuntevat pitävät häntä murhanhimoisena psykopaattina. Hän on arvaamaton, uhkaava, kylmäverinen ja tunteeton kaikessa muussa paitsi Jesse-poikaansa ja Elvikseen liittyvissä asioissa. Muut kuin Jesse ja Elvis ovat joko kulloisenkin tehtävän kannalta tarpeellisia tai häiriöksi, ja siten hän heitä kohtelee.

Kuninkaassa kenelläkään eivät asiat ole hyvin. Ihmiset valehtelevat toisilleen,  pettävät toisensa, epäilevät toistensa tarkoitusperiä, ylläpitävät vanhoja traumoja. Kaikilla on paha olo, niin itsensä kuin perheidensä kanssa.

Kodakin oli pitänyt olla päivä pois töistä siksi, että hän oli päässyt lähtemään Ouluun. Hän oli ajanut helteessä kuusi tuntia. Jesse oli alkanut kiukutella jo ennen Jyväskylää, eikä Prinsessa ollut kyennyt pitämään poikaa hiljaisena. Jyväskylän jälkeen sekä Jesse että Prinsessa olivat nukahtaneet. He olivat levänneet. Kodak ei ollut nukkunut sen jälkeen, kun hän oli käsittänyt, että Prinsessa oli muuttunut. Kuinka kauan siitä oli? Kaksi päivää? Kolme? Hän oli tehnyt töissä virheitä vain siksi, että oli ollut vaimonsa käytöksen takia hermostunut. Virhe yksinkertaisessa laskutoimituksessa. Virhe lähetysluettelossa. Virhe tärkeässä laskutuksessa. Sen sijaan, että hän olisi rangaissut vaimoaan, hän oli hillinnyt itsensä. Ja nyt vaimo kehtasi sanoa, ettei muistanut, oliko Holma puhunut Sentasta. Muistamattomuuden lisäksi vaimo oli antanut uuden todisteen syyllisyydestään. Prinsessa oli taas pyytänyt anteeksi. Anteeksi mitä? Pitikö Prinsessa häntä pilkkanaan?

Holman ja Karemaiden tarina on päätöksessä, mutta komisario Jeanette Kihlbergin ja psykologi Sofia Zetterlundin jatkuu. Unissakulkija on toinen osa Varistytön aloittamassa trilogiassa. Kuten avausosassa, myös Unissakulkijassa oa paljon kärsimystä ja kuolemaa. Kuolonuhrit osoittautuvat kaikki olevan sidoksissa toisiinsa. Jeanette kollegansa Jens Hurtigin kanssa pääsee vastenmielisen kuvion jäljille, kuvion jossa merkittävänä osana on asioiden peittely ja silmien sulkeminen, lähinnä niin sanotun hyvä veli - verkoston kautta.

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on kakkososassa entistä isommassa osassa. Välillä tarinassa hypätään vuosia taaksepäin, mutta riippumatta siitä mitä aikaa kuvataan, hyväksikäyttö on läsnä koko ajan. Kaikkein vastenmielisintä on se, että tekijät kokevat tehneensä hyvää, rakastaneensa lapsia. Aikuisiksi varttuneet uhrit eivät todellakaan koe olevansa rakastettuja, ja he joutuvat etsimään kukin omat selviytymiskeinonsa jaksaakseen elää päivästä toiseen. 

Kerran oli pieni tyttö, jonka nimi oli Victoria, ja kun hän oli kolmevuotias, hänen isänsä rakensi huoneen hänen sisälleen. Aution huoneen, jossa ei ollut tarjolla muuta kuin tuskaa ja tunnekylmyyttä. Vuosien mittaan huone sai tukevat seinät surusta, lattian kostonhimosta ja viimein paksun katon vihasta.

Huone suljettiin niin tiiviisti, ettei Victoria päässyt ulos.

Ja sen sisällä hän on nyt. 

Kumpikin kirja on yksinään ravisuttava lukukokemus, peräkkäin luettuna ne musertavat alleen. Niissä on niin paljon silkkaa pahuutta, pahuutta jota ei voi käsittää, pahuutta joka on tänäkin päivänä totta. Minulle tuli fyysisesti huono olo, joka välillä helpotti mutta palasi takaisin kun selailin kirjoja tätä postausta varten. Kuningas lopettaa sarjan, joten siinä on vähän toivoakin mukana. Unissakulkija sen sijaan vei kaikki voimat ja jätti jälkeensä onton ja tyhjän olon. Silti odotan kovasti sarjan päätösosaa, odotan ja toivon että siinä olisi mukana edes rippunen iloa.