Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus. Kauhutarinoita

Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus. Kauhutarinoita
Haamu 2014
141 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Tunnustan: en ole koskaan ollut kauhukirjallisuuden kanssa mitenkään kovin läheisissä väleissä. Viime vuosina suhteemme on kuitenkin muuttunut lämpimämmäksi, kiitos suuntauksen, jota itse kutsun lempeäksi ja yläkoulun opettajat moderniksi kauhuksi. Ei zombeja, ei litroittain verta, ei päiden/sisälmysten irtirepimistä, kyllä pimeitä nurkkauksia, kyllä outoja hajuja, kyllä varjoissa vaanivia hahmoja.

Jaana Ala-Huissin ja Henry Ahon yhdessä kirjoittama Hotelli Ikuisuus on kirja, joka odotti lukutuolini vieressä jonkin aikaa ennen kuin tartuin siihen. Tiesin kyllä, mitä odottaa, luinhan takakansitekstin joka muuten on houkutteleva. Silti jännitin, onneksi turhaan.

Kirja koostuu 22 tarinasta, jotka on nivottu taidokkaasti yhteen. Seuraavassa tarinassa on aina joku henkilö, esine tai paikka - joskus useampikin - joka on esiintynyt sitä edeltävässä jutussa. Lopuksi kaikki kootaan yhteen. 

Mielestäni kokonaisuus on tasaisen vahva, joukossa ei ole yhtään heikkotasoista tarinaa. Tietenkin osa nousee ylitse muiden. Suosikkini on Osasto, hyytävä nelisivuinen kertomus laitoselämästä. Siitä tuli heti sellainen olo, että tästä aiheesta haluaisi lukea monta sataa sivua, haluaisi tietää mikä paikka tuo on, miksi se on, miten siitä on tullut tuollainen, keitä siellä on ja miksi siellä tapahtuu vastenmielisiä asioita. 

En tiedä, miten kertoisin tämän. Olen surullinen ja järkyttynyt. Sain tänään parkkisalista uuden kasan nahkoja. Aloin leikata päällimmäistä vuotaa muotilla lapsen kenkiä varten. Armeijalla on paljon lapsia. Tulvan jälkeen oli paljon orpoja, jotka piti sijoittaa johonkin. Toisaalla äidit myivät sellaisia lapsia, joiden isistä ei ollut varmuutta. Armeijaan kelpasivat kaikki.

Asetin muottia vuodan päälle. Se oli kauniin ruskea. Mieleeni tuli eteläisten saarten kullanruskea iho. Sitten näin merkin. Sydämenmuotoinen kuvio keskellä nahkaa ei ollut liuennut parkkisaavien happoihin. Minua puistatti. En kyennyt jatkamaan töitä. Kaaduin maahan ja aloin itkeä. Vartijat kantoivat minut akuuttihoitoon. Sain pistoksen, joka turrutti mieleni. Sen jälkeen minut puettiin pakkopaitaan ja sidottiin sänkyyn. Makasin siinä kolme vuorokautta. Suuhuni työnnettiin letkulla ravintoliuosta ja aamuin illoin sain pistoksen.

Seuraava tarina on tietenkin nimeltään Lastenkengät.

Lukiessa koin monenlaisia tunteita äklötyksestä huvittuneisuuteen. Pelottavia asioita tapahtui, mutta ei mitään liian kamalaa. Tällainen puoliallergikko uskalsi lukea kaiken, pimeänä ja sateisena marraskuun iltana tietenkin :) Ja työrooli nousi taas kerran esiin: haa tässäpä ohut kirja, mitä vinkata kasiluokkalaisille kun he tulevat äidinkielen tunnilla kirjastoon tutustumaan genrekirjallisuuteen! Pakko sanoa, että vieläkin on liian vähän kauhukirjoja jotka toimivat 12-15 - vuotiaille. Etenkin, kun osan lukutaito on kohtalaisen heikko niin että 300-sivuiset romaanit ovat täysin poissuljettu vaihtoehto, ja lastenosaston kauhutarjonta liian lapsellista. Tästä jäi kaikinpuolin hyvä mieli.

Juha-Pekka Koskinen & Miranda Koskinen: Gabriel Hullo & keskiyön kestit

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & keskiyön kestit
Kuvitus Miranda Koskinen
Haamu 2014
36 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Juha-Pekka Koskinen on hyvin tuottelias kirjailija, mutta niin että laatu ei kärsi määrästä. Gabriel Hullo & keskiyön kestit on toinen runomuotoinen tarina Gabriel-pojasta, pojasta joka rakastaa kauhutarinoita.

Oli poika Gabriel nimeltään,

luki kauhukirjoja yhtenään.

Kummitustarinat osasi sadat,

tuttuja olivat noitien padat.

Mörköjä näki hän kaikkialla,

kaapeissa, pihalla, sängyn alla.

Kaapolla oli vain yksi haave:

"Minusta tulee isona aave!"

Gabriel tapaa isoisänsä merikapteeni Hullon aaveen. Tämä murjottaa tylsyyttä ja yksinäisyyttään. Aave ehdottaa Gabrielille, että järjestettäisiin syntymäpäiväjuhlat; miksei niitä voisi juhlia vaikka onkin kuollut. Juhlien suunnittelu sujuu hyvin, kunnes Gabrielin eli Kaapon äiti lähtee retkelle ja hommaa kotiin lapsenvahdin - säikyn Kaisa-tädin. Juhlat kuitenkin järjestetään, eikä Kaisa-tätikään ole ollenkaan niin pelokas.

Maistuu seittisoppa ja limakalja,

Hullolle nostetaan usea malja.

Luut kolkkaa, parkuu laudat,

avoinna ovat kaikki haudat.

Merirosvot osaavat juhlia hurjasti

vaikka elonsa päättyi kurjasti.

Aaveena sentään riemua riittää,

juhlista Hulloa kaikki kiittää.

Luin runoja hitaasti maistellen ja nauttien. Niiden kertoma tarina on vauhdikas, hauska ja jännittävä. Voin kuvitella lasten tykkäävän, sekä itse lukien että kuunnellen. Aion ottaa kirjan kokeeksi vinkkaukseen, ainakin eka- ja tokaluokkalaisille. Väljä fontti ja lyhyet säkeet houkuttavat kokeilemaan itsenäistä lukemista.

Pidin erityisen paljon siitä, miten luontevia loppusoinnut ovat. Ei tunnu yhtään siltä, että niitä olisi pitänyt pusertaa väkisin. Niissä on myös yllätyksellisyyttä, sitä että ei ole valittu helposti loppusoinnutettavia sanoja vaan mukana on monia melko vaativiakin sanapareja, esimerkiksi laihtua-haihtua, pyytää-hyytää, äkeä-väkeä ja haljun-kaljun.

Kiitosta menee myös Miranda Koskiselle kuvituksesta, kauhistuksia on kuvattu toisaalta rujosti, toisaalta lempeästi. Luurangot ynnä muut näyttävät varsin hellyyttäviltä, minkä voin kuvitella miellyttävän lapsia. 

Olen iloinen Gabriel Hullosta, koska pienille lapsille ei ole riittävästi kummitustarinoita. Mikä sen parempaa, kuin hurja ja hauska kirja, jossa vielä yhdistyvät suositut kummitukset ja merirosvot!

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä

Mervi Heikkilä & Jussi Matilainen: Kummajaisten kylä
Kuvitus Miranda Koskinen
Haamu Kustannus 2014
141 s.
Kustantajalta saatu arvostelukappale

Kirjan nimi ja kansikuva sen kertovat; luvassa on jännitystä, jopa kauhua kun Korpikylän lapset alkavat kokea omituisia asioita. On kadonneita eläimiä, kuolleita eläimiä, jälkiä joita ei näy lumessa vaikka pitäisi, ovien kolahtelua autioissa rakennuksissa, kummallisia ihmisiä ja paljon muuta. Osa tapahtumista saa luonnollisen selityksen, osa ei.

Saman tien varjostajat heittäytyivät makaamaan pehmeälle sammaleelle. Onneksi he eivät olleet ihan polulla, vaan vähän sen vieressä. Hyvällä tuurilla Hukkas-Jalo menisi ohi huomaamatta heitä. Huonolla tuurilla hän olisi muuttunut jo ihmissudeksi ja haistaisi heidät helposti. Sara ei halunnut ajatella loppuun, vaan yritti pidätellä hengitystään, ettei vahingossakaan paljastaisi pedolle heidän olinpaikkaansa.

Mutta Hukkas-Jalo oli yhä sama vanha Hukkas-Jalo. Ei puhettakaan mistään muodonmuutoksista. Hän katsoi tarkkaan polkua ja harppoi maassa makaajien ohi. Ei se voi olla vampyyrikaan, sekin olisi haistanut meidät, Saralla välähti.

Tapahtumat on kirjoitettu lyhyempinä kertomuksina niin, että ne sijoittuvat sekä pidemmälle aikajanalle eri vuodenaikoihin että eri paikkoihin. Lapset ovat muun muassa kotona, koulussa, kavereiden kanssa ja mummolassa.  He kohtaavat sekä yksin että yhdessä mystisiä henkilöitä, ihmisiä joiden tapaamisen jälkeen tapahtuu kummallisia asioita. Pääkolmikko - sisarukset Sara ja Sampo sekä heidän ystävänsä Niko - ajautuvat sekä vahingossa että tahallaan tiukkoihin paikkoihin, kun he keskenään tai yhdessä muiden luokkakavereiden kanssa seuraavat ihmisiä ja penkovat asioille selityksiä.

Kirjassa seikkailevat lapset ovat viides-kuudesluokkalaisia mutta se ei millään lailla rajoita lukijakunnan ikäjakaumaa. Jännittävien tapahtumien lomassa koetaan paitsi pelkoa myös riitoja, kiusaamista, ujoutta ja ihastumista. Ihan pienimmille alakoululaisille en kirjaa suosittele, se voi olla liian jännittävä ainakin jos sitä ei lueta yhdessä aikuisen kanssa. Itseäni jännitti muutamassa kohtaa aika lailla, vaikka luinkin päivänvalossa... Sen sijaan isommille ja myös yläkoululaisille Kummajaisten kylä sopii mainiosti.

Sekä kotimaisessa että suomennetussa lastenkirjallisuudessa on paljon etsiviä ja etsivätoimistoja, mutta vähemmän tällaista, missä arkeen limittyy outoa ja jopa yliluonnollista. Kummajaisten kylässä yliluonnollinen on mystistä ja arkea vähän vinksauttavaa, ei fantasiaa velhoineen ja lohikäärmeineen. Fantasiakirjallisuuden suoranaisessa tulvassa on virkistävää ja ilahduttavaa lukea tarinoita, joissa tavallisille lapsille ja tavallisessa maailmassa tapahtuu kummallisuuksia, tarinoita joissa arjesta tulee hivenen maagista.