Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jenni Noponen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jenni Noponen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 22. marraskuuta 2022

Erin Kelly: Tanssija kuolee kahdesti

 

Erin Kelly: Tanssija kuolee kahdesti

Englanninkielinen alkuteos Watch Her Fall (2021)

Suomentanut Markus Myllyoja

Kansi Jenni Noponen

Gummerus 2022

493 s. 


Olen katsellut Erin Kellyn kirjoja kirjastossa, mutta en aiemmin ole lukenut yhtään. Tavallaan olen ollut kiinnostunut, tavallaan olen ajatellut että ne saattavat olla makuuni tylsiä. Tämänkin kanssa nikottelin hetken; kirjastoluokittelu kertoo kyseessä olevan jännärin, mutta ensimmäiset yli 50 sivua ovat pelkkää balettia. Mietin hetken, että pitääkö minun nyt etsiä uusi kirja Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46, "kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen". Olin pitänyt lukemisessa pienen tauon ja päätin jatkaa vielä vähän, sitten yhtäkkiä tapahtuikin jotain ja tarina vei mennessään. 

Ava Kirilova on tähtitanssija isänsä balettiryhmässä, legendaarisessa Lontoon venäläisessä baletissa. Hän on uransa huipulla ja valmiina Joutsenlammen esityksiin. Baletin maailma on kuitenkin kova, eikä edes isä baletinjohtajana takaa Avalle menestystä. Isälle kelpaa vain täydellinen suoritus, ja jos Ava ei sellaiseen pysty, jonossa on pitkä liuta lahjakkaita tanssijoita ottamaan hänen paikkansa. Paineet ovat kovat, kun sekä kropan että mielen on kestettävä äärimmäinen rasitus. 

Tarinaa seurataan paitsi Avan myös Julietin näkökulmasta. Ava on lähdössä pitkälle kiertueelle Joutsenlampea esittämään, ja matkaan lähtiessään hän antaa Julietin, vakavasti loukkaantuneen tanssijan, asettua toipumaan asuntoonsa. Julietin tanssiunelma on polvivamman takia murskana eikä hän voi muuta kuin yrittää kerätä elämänsä pirstaleet kasaan. Tutustuttuaan vartiointiliikkeessä työskentelevään Maxiin hän ajautuu hengenvaaralliseen tilanteeseen. 

Juon vettä suoraan keittiön hanasta vilkuillen silmäkulmastani naapurin pihalle ja menen takaisin sänkyyn. Sillä välin kun Max ajelee äänettömällä autollaan koko päivän tyhjien kartanoiden ohi, minä torkahtelen ja näen unta vedestä. 

Olen selvästikin viettänyt liikaa aikaa uppoutuneena järjettömiin satuihin, koska suunnitelmani hahmottuu mielessäni loitsuna, jolla taion hänet puolelleni. Klassiset baletit perustuvat teksteihin, joissa vilisee taikajuomia, kuninkaallisia ja loihdintaa, uinuville silmille sivellään lumottua uutetta, ja jumalat leikkivät kuolevaisten sydämillä. Minun on saatava Max valtaani: hänen on tultava riittävän lähelle minua ja typertyä tunteistaan, jotta hän ottaa valtavan riskin puolestani.

Baletissa tätä kutsuttaisiin rakkaudeksi, mutta kyllähän me kaikki tiedämme, että niin nyt vain oli sanottava niin kauan kuin seksistä ei saanut puhua.

Etukannessa lupaillaan että "mikään tai kukaan ei ole sitä miltä näyttää" ja että kirja on "huikean nyrjähtänyt". Sinänsä joo, mutta kuitenkaan ei. Osa henkilöhahmoista on kyllä tasan sitä miten heidät esitetään, vaikka joidenkin kohdalla koetaankin yllätyksiä. Enkä pidä tätä myöskään erityisen nyrjähtäneenä, vaikka muutamaan kertaan kuvio kiepsahtaakin ihan toisenlaiseksi kuin mitä olisi voinut olettaa. Plussaa tarinan jälkipuoliskon yllätyksellisyydestä.

Baletin ystävänä tykkäsin tästä kovasti, mutta jännitystarinoiden ystävänä jäin kaipaamaan sitä jännitystä. Takakannen "psykologinen draama" on oikein hyvin kuvaava ilmaus. Draama saa välillä isojakin kierroksia, kun vain täydellisyyteen tyytyvä Nikolai Kirilov kiukuttelee kuin uhmaikäinen ja Ava yrittää tehdä kaikkensa saadakseen tämän leppymään. Muut teatterilaiset jäävät pahasti taustalle. 

Plussaa myös kirjan nimistä, tykkään sekä alkuperäisestä että käännöksestä, vaikka ne ovat melko erilaisia keskenään. 

Tanssija kuolee kahdesti on luettu myös blogeissa Luetut.net ja Kirjavinkit

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista
Gummerus 2016
215 s.









Jukka Viikilän uutuusteos Akvarelleja Engelin kaupungista oli minulle yksi kirjakevään odotetuimmista, ja ilokseni voin sanoa sen ylittäneen kaikki odotukset. 

Saksalainen arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel on kutsuttu Helsinkiin rakentamaan kaupunkia. Engel on samaan aikaan innoissaan ja hiukan kauhuissaan. Voiko arkkitehti saada parempaa mahdollisuutta kuin rakentaa kokonaisen kaupungin? Voiko olla hienompaa kuin nähdä rakennusten heräävän eloon, siirtyvän paperilta ulos? Toisessa vaakakupissa on perhe. Viihtyykö vaimo Helsingissä, Berliinistä nähden syrjässä? Tervehtyykö sairas Emilie-tytär tuulisessa ja koleassa maassa?

Engel on luvannut Charlotte-vaimolleen, että he viipyvät Helsingissä kuusi vuotta. Sen jälkeen he voivat palata Saksaan. Toisin käy. Keisarit vaihtuvat, suunnitelmat muuttuvat, Helsinki rakentuu pieni pala kerrallaan. Työn odotteluvaiheessa Engel piirtää ja rakennuttaa perheelle talon. Niin heistä tulee osa Helsinkiä.

Yökirjaksi kutsumissaan vihkoissa Engel kirjoittaa tuokiokuvia elämästään ja työstään. Merkintöjä on pitkältä ajalta, vuosilta 1816-1840. Pienissä teksteissään hän pohtii niin suuria kuin pieniä asioita.

16. TOUKOKUUTA 1816

En saanut unta ja avasin hetkeksi ikkunan. Kaupunki ei ole äänetön, vaikka niin ensin kuvittelee. Aina on jokin toista vähäisempi hiljaisuus, joka liittyy seuraavaan, ehkäpä jo korvin kuultavaan. Äänten ketju jatkuu, se on ollut täällä vuosisatoja. Tällä tavalla, ikkunan sulkemisen äänellä, minä olen yhteydessä paitsi menneeseen myös tulevaan elämään.

(...)

27. LOKAKUUTA 1818

Schinkelin teatterilla Berliinissä on kaksi rakennusmestaria, neljä työnvalvojaa ja mitä taitavinta muurarimestaria. Melkein naurattaa, kun ajattelen, että minä täällä yksikseni rakennan kokonaisen kaupungin. 

(...)

12. TAMMIKUUTA 1821

Tämä on kirkontekijän ensimmäinen ja tärkein oppi. Piirrä kirkkosi niin, että siihen jää enemmän hiljaisuutta kuin rakennusainetta.

(...)

12. TOUKOKUUTA 1825

Ensimmäisistä kolmestasadastakymmenestä salkoruusun taimesta selvisi talven yli vain seitsemän. Nämä seitsemän ruusua ovat silmäteräni. Niiden sitkeä kauneus kesti talven koettelemukset niin kuin taisin itsekin kestää. Kaikki kasvattavat keskisessä Euroopassa salkoruusuja, koska on kuultu salaneuvos Goethen harrastaneen niitä puutarhassaan, mutta kuka saa ne kasvamaan täällä pohjoisessa? On olemassa kauneuden muotoja, jotka kestävät kaikkein ankarimpiakin olosuhteita, ja voisinpa yltyä sanomaan, että tietyt harvinaiset kauneuden ilmentymät syntyvät ainoastaan kaikkein vaativimmissa ympäristöissä.

On etsittävä näitä hiljaisia vapauden alueita. On kuunneltava kukkien hiljaisuutta, rakennusten hiljaisuutta. Täällä kivet vaikenevat kaikesta, puutkin humisevat vain lämpimään aikaan ja silloinkin peittääkseen hljaisuutensa. Suurtorin piirsin hiljaiseksi toriksi. Siellä ei pidetä markkinoita. Äänettömyden rikkovat ani harvat seremoniat ja armeijan näyttäytymiset, sen jälkeen lammen pinta taas sulkeutuu niin kuin taruolennon silmä.

Viikilä on aiemmin kirjoittanut kaksi runokokoelmaa, ja runoilijuus näkyy myös romaanissa. Kokonaisuus on paljon suurempi kuin sanojensa summa. Monet lauseet ovat jopa aforistisia, haastaen lukijan pohtimaan ja oivaltamaan asioita.

Mielestäni Helsinki on kirjassa toinen päähenkilö, ei vain tapahtumapaikka. Engel havainnoi sitä, mutta ei siltä kannalta miltä se näyttää vaan millainen se on, kuka se on. Helsinki on hänen lapsensa, joka kasvaa, kehittyy, etsii muotoaan.

Akvarelleja Engelin kaupungista on tavattoman kaunis kirja niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Jenni Noposen suunnittelema kansi on ihan mielettömän hieno. Jukka Viikilän teksti luo kiehtovan katsauksen kahdensadan vuoden takaiseen Helsinkiin ja arkkitehti Engelin sielunelämään. Kieli on kaunista ja persoonallista ilman turhia koukeroita. 


Etsiessäni blogiarvioita huomasin, että vuonna 2012 Radioteatteri on esittänyt Jukka Viikilän kuunnelman Akvarelleja Engelin kaupungista. Harmittelen kovasti, ettei kuunnelma ollut Areenassa enää kuunneltavissa. Olisi ollut valtavan kiinnostavaa kuunnella se! Mutta sen ehkä saa luettavaksi; Wikipedia tietää kertoa että kuunnelmat Olen kuullut on kaupunki tuolla ja Akvarelleja Engelin kaupungista on julkaistu vuonna 2013 ntamon toimesta, yhteisniteenä nimeltä Kuullut kaupungit.