Sofia Lundberg: Kuin höyhen tuulessa

 

Sofia Lundberg: Kuin höyhen tuulessa

Ruotsinkielinen alkuteos Som en fjäder i vinden (2021)

Käsikirjoituksesta suomentanut Tuula Kojo

Otava 2021

316 s.

Viola ja Lilly ovat naapurit ja parhaat ystävät. Jo lapsuudessa 1940-luvulla heillä on hyvin erilaiset elämäntilanteet, mutta se ei ole ystävyyden este. Viola on ainoa lapsi, kun taas Lillyllä sisaruksia riittää. Violan kotona syödään lihaa ja leivotaan pullaa, Lillyn kotona puutetta on lähes kaikesta. Lillyllä on vastuuta pikkusisarusten vahtimisessa ja muissa kotitöissä, kun taas Viola voi vapaammin mennä ja tulla. Tytöt ovat kuitenkin yhdessä kaiken mahdollisen ajan. Nuoruusvuosina väleihin tulee pieniä säröjä, mutta silti he ovat aina toistensa tukena. Kunnes Lilly yhtäkkiä lähtee, eikä Viola kuule hänestä vuosikymmeniin. Eräänä elokuisena päivänä puhelin kuitenkin soi, ja puhelinsoitosta alkaa matka ystävysten elämäntarinoiden viimeisiinkin salaisuuksiin.

Hän tönäisee syrjään laatikon, jossa lehtileikkeet ovat. Siitä on jo kauan kun hän viimeksi pani siihen jotain uutta. Hän vain lakkasi etsimästä ja lukemasta, Lillyn tekemiset eivät enää kiinnostaneet häntä. Eivätkä ehkä lehdistöäkään. Jos nykyisin jossain ilmestyykin jokunen kuva, se liittyy vain ilkeään juoruun. Kuvissa Lillyllä on usein aurinkolasit silmillä. Hän on arka eikä ilmeisesti uskalla enää kohdata maailman katsetta.

Ennen vanhaan Lillyn kauniit ruskeat silmät säihkyivät aina. Ne uhkuivat metkuja ja elämäniloa. Niitä Viola ei ole nähnyt vuosiin. Hän miettii, miltä ne mahtavat nykyisin näyttää. Onko silmäkulmissa ryppyjä, kuten hänellä itsellään? Roikkuvatko silmäluomet vai onko Lilly käynyt leikkauttamassa ne, kuten niin moni on tehnyt?

Ei varmaan, niin turhamainen Lilly ei koskaan ollut. Viola ei ainakaan muista sellaista. Mutta ehkä Lillystä tuli turhamainen, elämä muuttaa ihmisiä. Pahasta voi tulla hyvä, iloisesta surullinen, kauniista ruma. Ihminen pysyy harvoin entisellään.

Nykyhetki on 12.8.2019, menneisyys on aina myös 12.8. mutta vuosiluku vaihtuu. Tuo elokuun päivä on Lillyn äidin kuolinpäivä, se on kuolemapäivä mutta myös Lillyn nuorimman veljen Sturen syntymäpäivä. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä enemmän päivä on ilon päivä, vaikka äiti aina onkin muistoissa. 

Kun Lillyn ja Violan tiet ovat eronneet, heidän elämänsä jatkavat hyvin erilaisina. Lilly on menestyvä laulaja, mutta kovin kylmä ja yksinäinen. Viola on lämmin perheenäiti. Lilly alkaa jo unohtaa elokuun kahdennentoista, eikä sillä ole Violallekaan enää suurta merkitystä.

Tapahtumia seurataan enimmäkseen Violan näkökulmasta, mutta välillä myös Lillyn, onneksi. Saadaan lukea 1940- ja 50-lukujen lapsuudesta ja nuoruudesta, 1960-luvun aikuisuudesta, 2010-luvun vanhuudesta. Yhteiskunnalliset olot, ilmapiiri ja muutokset kulkevat kuin huomaamatta osana tyttöjen, naisten tarinaa. Kaikkiin tilanteisiin ei ole helppo sopeutua, ja uhrauksia on vaadittu niin monelta ihmiseltä. Vastoinkäymisistä huolimatta elämä ei ole ollut pelkästään kurjaa, vaan iloa on riittänyt. Myöhempiä vuosikymmeniä kuorruttaa yksinäisyys ja kaipaus, kuitenkin niin että tarinan lämpö säilyy.

Tapahtumien kulku on varsin ennalta-arvattava, samoin kuin eräs suuri salaisuus. Kerronta on kuitenkin vetävää ja eloisaa, joten minua ei ennalta-arvattavuus haitannut. Mielestäni tuo on erittäin hyvä ratkaisu, että tarina etenee tiettynä päivänä eri vuosina. Maltilliseen sivumäärään on saatu mahdutettua sekä Violan että Lillyn elämänkaari ilman että lukija hautautuisi tapahtumavyöryn alle. Lundberg näyttää, että monista tärkeistä ja isoista asioista on mahdollista kertoa tiiviisti tai viitteenomaisesti, silti niin että kaikki olennainen on mukana.

Kuin höyhen tuulessa on luettu myös esimerkiksi blogeissa Kaksi sivullista, LM-Mummin kirjastossa ja Kirjamuuri.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 36, "kirjassa liikutaan ajassa". Se sopisi myös esimerkiksi kohtiin 11, "kirja kertoo köyhyydestä" ja 21, "kirja liittyy johonkin vuodenaikaan".

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä
Ruotsinkielinen alkuteos Ett frågetecken är ett halvt hjärta
Suomentanut Terhi Vartia
Otava 2019
400 s.

Kansikuva sai minut herkeämään epäileväksi: onkohan tämä siirappista tusinatavaraa? Esittelyteksti ei vielä vakuuttanut, sillä "voidakseen pelastaa perheen, joka hänellä on, Elinin täytyy kohdata menneisyytensä" ei ole mitenkään omaperäinen. Kirjan alussa kuvioihin ilmestyy mies, mikä saa pelkäämään että onko tämä taas yksi tarina, jossa pääsisältö on naisen tasapainoilu kahden miehen välissä, jossa nainen määrittää itsensä vain miesten kautta.

Onneksi epäilykset ja pelot osoittautuvat turhaksi, ja jokunen yllätyskin osuu matkan varrelle.

Ruotsalainen Elin asuu New Yorkissa ja tekee unelmatyötään valokuvaajana. Työ on vaativaa, ja verottaa perhe-elämää. Eräänä päivänä Elin saa kirjeen, jonka ruotsinkielinen viesti sekoittaa pakan. Gotlantilaisen tytön tie vei Pariisin kautta New Yorkiin, ja Ruotsi jäi unohduksiin. Mutta vaikka Elin on aktiivisesti pyrkinyt unohtamaan lapsuuden ja nuoruuden ajan, nyt se palaa hänen luokseen. Ihmiset, maisemat, ilon ja surun hetket.  

Elin ei halua palata menneisyyden maisemiin, mutta hänen tyttärensä Alice pakottaa hänet. Yhdessä he lähtevät Visbyyn, toinen kohtaamaan vanhat haamut, toinen tutustumaan elämänsä palaseen, josta ei ole koskaan tiennyt. 

Seuraavalle sivulle hän on piirtänyt ulkomuistista pisamaiset kasvot, hymyilevän suun suurine vinoine hampaineen ja tuikkivat silmät, jotka katsovat häneen vetoavasti. Kasvojen ympärillä on pieniä tähtiä. Hänet valtaa outo kaipuu.

Ehkä hän jääkin sänkyyn. Vapaapäivä yksin. Kotona ei ole ketään, ei ole mitään tekemistä, ei velvollisuuksia. Hän laskee kirjan viereensä ja vetää peiton leukaan asti. Puristaa sitä molemmin käsin. Sitten hän tarttuu taas muistikirjaan, avaa sen ja etsii kuvan, jonka tulosti eilen. Asfaltin halkeamasta kasvava yksinäinen voikukka. Auringonkeltainen. Hän muistaa kaikki voikukat, joita he joutuivat kitkemään ja heittämään pois. Kauniit keltaiset kukat, joiden ainoana kohtalona oli tunkio. Mitä jos hän itsekin on voikukka? Rikkaruoho väärässä paikassa. Maalainen kaupungissa. Hän sulkee silmänsä.

Pidän siitä, että vaikka Elin on menestyvä ja rikas, hän ei ole pelkkää pintakiiltoa. Toki hän pyrkii olemaan aina huoliteltu, mutta tulee hetkiä jolloin hän ei välitä. Pidän siitä, että kirjassa ei luetella vaate- ja kosmetiikkamerkkejä, muu on etusijalla. Pariisi ja New York eivät ole luettelo nähtävyyksistä eivät luksuskenkiä ja shampanjaa, ne ovat elämää ja usein varsin kovaa elämää. Pidän siitä, että nykyhetken New Yorkissa ja 1980-luvun alun Gotlannissa viivytään lähes yhtä kauan; tarina on tasapainossa. 

Menestyksestä huolimatta Elin on yksinäinen. Lapsuudessa Gotlannissa ovat Fredrik sekä kaupan Gerd, nuorena  Pariisissa äitihahmo Anne, aikuisena New Yorkissa puoliso Sam sekä Alice, siinäpä ne. Vaikka hän on paljon tekemisissä esimerkiksi agenttinsa kanssa, jäävät kaikki muut ihmiset etäisiksi taustatekijöiksi. Se on varsin surullista. Samalla se ehkä muistuttaa siitä, että ulkokultainen kimallus on vain kylmä kuori, eikä sillä ole tekemistä aidon ystävyyden kanssa. Ja se osoittaa, että tällainen on länsimainen yhteiskunta nykyään; vaikka elämä on perseestä on näytettävä hymynaamaa ja piilotettava vaikeudet. 

Pidän siitä, mitä Elinille ja Fredrikille tapahtuu nykyhetken Visbyssä. Siinä olisi kaikki edellytykset vetää yhteen kaikki viihdekirjallisuuden kliseet, mutta onneksi, onneksi Lundberg kirjoittaa toisin. 

Kirjan on lukenut myös Anu.