Lastenkirjalauantai: Karin Erlandsson: Nattexpressen

 

Karin Erlandsson: Nattexpressen

Kuvittanut Peter Bergting

Bonnier Carlsen ja Schildts & Söderströms 2020

220 s.

Huiiiiii mikä jouluseikkailu! Jännittävä, paikoin hieman pelottava mutta lämminhenkinen mysteeri, jossa kuljetaan salaperäisellä junalla etsimässä kadonneita henkilöitä. 24 lukua mahdollistaisi joulukalenterimaisen lukutavan, mutta minäpä ahnehdin lähes yhtä kyytiä. Aloitin illalla, nukuin välissä yöunet ja kävin töissä, luin loppuun toisena iltana. 

Joulukuun ensimmäisenä päivänä Danja matkustaa perheensä kanssa mummolaan. Niin he ovat tehneet joka vuosi jo pitkään. Tuskin he saavat laukut purettua kun jo on juhlien aika. Talo täyttyy vanhempien ystävistä. Danja on huolissaan mummosta, joka on alkanut unohdella asioita ja käyttäytyä hassusti. Kesken juhlien mummo katoaa, eikä vieraiden ja poliisin tekemä etsintä tuota tulosta. Minne kummaan mummo on hävinnyt? 

Danjan vaari on entinen asemapäällikkö, joka on asunut mummon kanssa vanhassa asemarakennuksessa. Junia ei ole kulkenut paikan ohi enää pitkään aikaan, mutta nyt mummon katoamista seuraavana yönä niin käy. Danja astuu junan kyytiin ja saa selville, että Nattexpressen auttaa kaipaavia läheisiä etsimään kadonnutta rakastaan. Kyytiin saa tulla, jos mukana on matkamuisto, jokin esine joka on ollut kadonneelle tärkeä. Juna kiertää ympyrää 22 aseman kautta, kierros toisensa perään, yö toisensa jälkeen. Kyytiin pääsee mistä vain, ja pois saa jäädä missä vaan. Matkamuistot auttavat kadonneita ilmestymään asemille, mutta eivät vie heitä takaisin kotiin. Paluuseen tarvitaan erityinen väline, jonka löytämisessä ja käynnistämisessä Danjalla osoittautuu olevan iso rooli. Monta huimaa hetkeä koetaan, ennen kuin juna irtoaa ikuisesta ympyrästä ja menee myös asemille 23 ja 24. 

- Säger du det? Det låter rimligt. Kronometern pratar alltid om att vi borde växla ut på den sista biten av rälsen, men ingen vet hur det ska göras. En nyckel säger du...

- Har du den? Mormor sa att morfar pratat om en medhjälpare.

- Det kan mycket väl stämma, Nils var kanske hemlighetsfull ibland, men han slarvade inte. Jag är säker på att han lärde upp någon.

- Så det är inte du då?

Ulf skrattade så att konduktörmössan ramlade ner på golvet.

- Jag! Skulle jag vara Nils medhjälpare? Jag som knappt kan svara i en telefon utan att den går sönder. 

Han tystnade och såg på Danja. 

- Det är mycket intressant det du säger, jag ska ta upp det med Kronometern. Vi måste leta upp denna medhjälpare, och givetvis nyckeln. Kanske kan Nattexpressen snart köra hela sin tänkta bana, det skulle vara storartat! Storartat!

Ulf log och tystnade. Så såg han på klockan och reste sig med ett ryck.

- Du milde! Vi håller på att missa stationen!

Tarina on moniulotteinen ja monenlaisia tunteita herättävä. Isovanhemman ikääntyminen ja tuttujen rutiinien muutos voi olla lapsesta pelottavaa, mutta tärkeää on muistaa ne hienot hetket, joita on koettu yhdessä. Joillekin asioille ei vaan voi mitään. 

Katoamisiin on monia syitä, eivätkä läheisiään etsivät aina tiedä oikeaa syytä, tai kuvittelevat sen toiseksi. Onkin riipaisevaa lukea lasten surusta, siitä että läheinen on ollut alakuloinen tai ei enää tunnista lasta, ja on kadonnut sen takia. Samalla on ihana lukea lyhyistä kohtaamisista, joita Yöjunan asemilla tapahtuu. Jotkut hahmot ovat suorastaan pelottavia, kuten vihainen huppupäinen nainen, toisaalta tasapainottavana hahmona on lupsakka konduktööri Ulf. 

Varsinainen jouluelementti tästä puuttuu lukuunottamatta sitä, että tarina tapahtuu joulukuussa. Olisin kaivannut hiukan lisää aiheeseen liittyvää, jos tarkoitus on että tätä luetaan joulukalenterina joulun alla. Olisin mieluusti lukenut lisää myös eri asemien kuvauksia, ne kun ovat hyvin erilaisia keskenään. Jossain on paljon valoja, toinen on täynnä herkkuja, kolmas on veden alla... Toki pysähdykset ovat varsin lyhyitä, ja ymmärrän ettei kirjaa voi venyttää liian pitkäksi.

Ihan pikkuisille tämä voi olla liian jännittävä, mutta kouluikää lähestyville ja alakoululaisille toiminee mainiosti. Vaikka Danja on "jo" 11-vuotias, tarina ei ole mitenkään sidottu hänen ikäänsä. Ei myöskään aikakauteen; Yöjuna on vanhahtava höyryjuna ja tarinan esineistö enimmäkseen käsikäyttöistä eli mitään huippumodernia tarinassa ei esiinny. Se onkin yksi hyvän ja maagisen seikkailun merkki, ei kikkailla liikaa teknologian kanssa vaan moni asia toimii ihmisvoimin.

Yöjuna on luettu blogeissa Yöpöydän kirjat, Luetaanko tämä? sekä lue meille äitikulta.

Lastenkirjalauantai: Inka Nousiainen: Karkumatka

Inka Nousiainen: Karkumatka
Kuvittanut Satu Kettunen
Otava 2019
42 s.

Sinä päivänä minä päätin lähteä. Suunta oli selvä. Pee niin kuin peikko, oo niin kuin oikku, ii niin kuin itsekäs, äs niin kuin super. Minusta oli jo pitkään tuntunut siltä, että minun täytyy mennä.

Kaikki näytti hieman erilaiselta kun ajattelin, etten enää palaisi. Hei hei, minä sanoin polkupyörille ja pihan puille. Tunsin hieman haikeutta ja melkein käännyin takaisin. Sitten taas muistin, että minulla oli suuntani, ja jatkoin matkaani pee niin kuin pullonokkadelfiini, oo niin kuin omenan ottaminen ohimennessään, ii niin kuin innostusta havaittavissa, äs niin kuin suoraan eteenpäin.

Tämä on se päivä, kun Pii karkaa. Hän lähtee kävelemään, ja osuu pian pensionaatti Paradaisiin, jota pitää hänen Frida-tätinsä. Osuminen juuri sinne ei tietenkään ole sattumaa; onhan se hyvä että on turvallinen paikka jonne karata. Pensionaatissa Pii saa syödä lempiruokaansa jälkiruokaa, kummitella Fridan liian isossa yöpaidassa, uida yksisarvisen kanssa, paahtaa vaahtokarkkeja. Kuulostaa lomalta, mutta kaikki ei suinkaan ole ihanaa ja ongelmatonta. Pii tapaa Peikin, pojan jonka kanssa hän haluaisi ystävystyä. Mutta Peik sysii Piitä kauemmas. Kuka Peik on, ja miksi hän ei pidä muista ihmisistä? Ja milloin Piin on oikea hetki päättää karkumatkansa?

Luin kirjan jo viime vuonna heti sen ilmestyessä, mutta se on niin ihana että halusin lukea sen uudelleen ja nostaa esiin blogissa. Tarina on todella kaunis ja ajatuksia herättävä. Frida on ihana lohdullinen aikuinen, joka ymmärtää Piitä, että joskus vaan tuntuu siltä että pitää lähteä kotoa. Piillä puolestaan on paljon hienoja ajatuksia ja oivalluksia, kuten että "[M]ekon helma on sitä varten, että sen voi kastella vedessä", tai "[K]aikki näytti hieman erilaiselta kun ajattelin, että aikani siitä eteenpäin olisi Peikin jälkeistä aikaa". 

Satu Kettusen tekemä kuvitus on herkkää ja kaunista, mutta myös yksityiskohtaista. Joka sivulla on paljon katsottavaa, ja kuvitus syventää tarinaa. 

Sekä henkilöhahmot että tapahtumat tuntuvat ajattomilta. Pii ei ole pensionaatissa kuin muutaman päivän, mutta tuntuu kuin hän olisi siellä koko kesän. Hän vaikuttaa aikuismaiselta, koska ajatukset ovat niin suuria ja hienoja, mutta samalla pieneltä lapselta koska karkumatka suuntautuu tuttuun paikkaan, tutun aikuisen luo. Kirjassa käsitellään isoja asioita, kuten halua lähteä kotoa, arkuutta, ja yksinäisyyttä, mutta käsittelytapa ei ole sidottu aikaan tai paikkaan. Siksi tämä on kirja, joka on ajankohtainen ja tärkeä vielä pitkään ilmestymisensä jälkeen.

Karkumatka on luettu myös Lastenkirjahyllyssä.