maanantai 14. heinäkuuta 2014

Liisa Vihmanen: Varpaille: balettia koko elämä

Liisa Vihmanen: Varpaille: balettia koko elämä
Kuvat Natalia Baer ja Juha Reunanen
Kirjapaja 2014
156 s.








Baletin ystävänä odotin Vihmasen kirjan ilmestymistä kovasti. Yllätyin sisällöstä melko paljon, olin kuvitellut kirjan olevan kuvaus Vihmasen omasta tanssijanurasta ja hänen elämästään balettimaailmasta. Varpaille on sitä mutta myös paljon paljon muuta.

Pidin erityisesti siitä, että balettitanssijan urasta kerrotaan todella alusta, ihan ensimmäisistä tunneista, alkaen. On hellyyttävää lukea, miten lapsia tutustutetaan balettiin leikin kautta. Toisaalta tuntuu hurjalta lukea lajin vaatimuksista, siitä kuinka paljon työtä vaaditaan jo hyvin nuorilta. Koko ajan kuitenkin tuotiin esiin se, miten motivaatio työntekoon nousee lapsista ja nuorista itsestään. Faktahan on, että niin baletissa kuin missä tahansa muussakin harrastuksessa lapsi lopettaa jos kiinnostus ja innostus loppuvat.

Kirjassa kerrotaan koskettavasti nuorista tanssijoista, heidän matkastaan kohti unelma-ammattia. Erityisen hienoa on, että ääneen pääsevät tasaveroisesti sekä tytöt että pojat. Ammatin vaatimuksia, vartaloihannetta, minäkuvaa, syömisasioita, työllistymismahdollisuuksia ynnä muuta käsitellään kummankin sukupuolen näkökulmasta, ja nimenomaan niin että opiskelijat itse kertovat kokemuksiaan ja tuntemuksiaan. Nykytilanteen sekaan lomittuvat sujuvasti sekä Vihmasen omat että etenkin 1950-luvun ammattilaisten kokemukset.

Parhaimmillaan balettitunti toimii työpäivän päätteeksi lähes meditatiivisena hetkenä. Tiedän, miten tunti etenee ja mitä tapahtuu seuraavaksi. Tiedän myös sen, että seuraavan puolentoista tunnin aikana kukaan ei kysy minulta mitään eikä pyydä mitään. Riittää, kun teen ne samat liikesarjat, jotka kaikki muutkin tekevät. Muuta ei tarvitse ajatella, ei juuri nyt. Voin pukea kaikki senhetkiset tunteeni liikesarjoihin, jotka ulospäin saattavat näyttää täysin tyyniltä. Joskus unohdun hetkeksi katselemaan salin ikkunasta kadulla kulkevaa liikennettä ja mainosvaloja. Ihmiset kulkevat autojen seassa toppatakit päällä kantaen kasseja. Jostain syystä koen juuri sillä hetkellä olevani vapaa siitä maailmasta, turvassa balettitunnilla. Minulla on tämä sali, tanko, peili ja lattia. Balettitunnin tuoksu. Ja ystävät. Balettitunti voi toisinaan olla kuin arkinen pieni retriitti. Palaan arkeen virkistyneenä ja helpottuneena. Elämä näyttää kauniilta. Tiedän, että jollekin toiselle jalkapallo, hiihtäminen tai judo voi toimia samalla tavalla. Minulle se on baletti.

Vaikka kirjassa tuodaan esiin baletin raadolliset puolet, nekin ovat suodattuneet intohimon läpi. Kaikesta paistaa läpi tanssijoiden omistautuneisuus, se miten he ovat valmiit kestämään kipua ja arvostelua. Ja jälleen kerran, etenkin miten pojat taistelevat tiensä homottelun, epäluulon ja vähättelyn läpi. Hurjan kiinnostavaa on lukea myös tekijöistä tanssijoiden taustalla; Vihmanen kertoo esimerkiksi suutarin ja fysioterapeutin tehtävistä.

Varpaille oli minulle ihana mutta samalla haikea lukukokemus. Kiinnostuin baletista vasta muutama vuosi sitten, enkä siis ole kokenut satubalettia tai muutakaan ballerinan elämää. Tavallaan kirja siis kertoo, mistä kaikesta olen jäänyt paitsi. Samalla se kuitenkin on lämminhenkinen kuvaus ihmisistä, jotka toteuttavat tai ovat jo toteuttaneet unelmansa. Unohtamatta sitä, mitä on elämä balettiuran jälkeen. 

4 kommenttia:

  1. Vihmasen kirja on minullakin jo hyllyssäni. Olen lukenut kirjaa sieltä täältä ja se kiinnostaa suuresti. Osin siksi, että tyttäreni harrastaa balettia ja suorittaa (tai suorittaa ja suorittaa...) laajan linjan opintoja. Toisaalta siksi, että baletin maailmassa on hurjasti kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä olisi hyvä sana suorittamisen tilalle, olen sitä joskus miettinyt. Siinä on lievä negatiivinen sävy, vaikka asiayhteydestä usein näkee että kyseessä on hyvä tai iloinen asia.

      Olen samaa mieltä balettimaailman kauneudesta. Jaksan aina hämmästellä etenkin joukkokohtauksissa liikkeiden yhdemukaisuutta, ja sitä kuinka melko pienet lapset osaavat vaikka kuinka paljon. Maallikko voi vain kuvitella, kuinka paljon työtä vaivattomuuden illuusio vaatii.

      Poista
  2. Minulla on täällä sama kirja odottamassa. :) Itsekin olen harrastanut aikuisbalettia nyt kaksi vuotta ja tykästynyt lajiin, joten kirja oli lähes pakkovaraus. On siis mukava kuulla että kirja on hyvä lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta olen haaveillut aikuisbaletista, mutta kansalaisopistossa on ollut tarjolla vain yksi kurssi ja se on osunut sellaiseen päivään jolloin olen usein iltavuorossa. En ole halunnut lähteä sellaiseen että pystyisin olemaan paikalla vain puolet kerroista, uusi yritys taas tulevana syksynä. Kirja kyllä kasvatti kipinää!

      Poista