maanantai 29. kesäkuuta 2015

Kesäretkellä: Naantalin Muumimaailma

Harmaana ja tuulisena lauantaipäivänä lähdimme ystävieni kanssa Naantaliin Muumimaailmaan. Vähän tuntui oudolta mennä aikuisporukassa, mutta minkäs teet kun mistään ei saatu mukaan hätävaralasta. Pian huomattiin että kyllä siellä aikuisetkin kuvauttivat itseään Muumilaakson hahmojen kanssa :) 

Heti alkuun täytyy todeta, että Muumimaailmaan pääseminen on melko hintavaa. Muumiparkki maksaa 8 € per auto ja sisäänpääsy 27 € per henkilö. Tai per aikuinen, lastenlipun hintaa en tiedä. Parkkialueelta on bussikuljetus rantaan, josta voi valinnan mukaan mennä saareen johtavan sillan luo joko kävellen tai Muumi-junalla. Me kävelimme, vaikka juna näytti aika hauskalta...

Muumimaailma osoittautui kyllä pääsylipun hinnan arvoiseksi. Totesimme paikan olleen positiivinen yllätys. Aikuinen huomioi ja arvostaa eri asioita kuin lapsi, mutta koimme että meille oli paljon nähtävää. Yksi suosikkini oli Muumitalo. Se näyttää isolta, mutta on sisältä vieläkin suurempi, peräti neljän kerroksen korkuinen. Iloitsin siinä samoin kuin muissakin rakennuksissa siitä, että ne eivät ole vain koreat seinät vaan niihin on todella panostettu. Sisustus on mietitty tarkkaan ja taloissa on runsaasti yksityiskohtia. Mamman ja Papan hääkuva, piirustuksia seinillä, ompelukone, pyykkiä narulla...

Muumimaailma osoittautui viehättäväksi ja kiinnostavaksi paikaksi. Siellä on aikuiselle paljon nähtävää ja koettavaa, oli mukana lapsia tai ei.

Välillä tuntui, ettei tiedä mitä katsoisi tai mihin menisi seuraavaksi! Pari kohdetta oli minulle outoja; kurpitsatalo sekä Muumitalon vieressä oleva vino rakennus. En keksi, ovatko ne oikeasti jossakin tarinassa tai tv-sarjan jaksossa vai onko ne tehty muuten vain.

Useimpien rakennusten vieressä on toki kyltti, jossa kerrotaan kenen asumuksesta on kyse ja myös vähän kyseisestä hahmosta. Tekstit ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Satupolulla huomasin, että Mörkö onkin naispuolinen, olen aina ajatellut sen miespuoliseksi! Mutta englanninkielisessä tekstissä on "she" ja "her" joten kai se on uskottava. Satupolku on muuten kaikkinensa todella hieno, on Mörön ja Hattivattien luolat, kuohuva koski, labyrintti ynnä muuta. 

Näin kivaa minulla oli, kun yhytin Hemulin :) Hahmoja oli liikkeellä paljon, oikeastaan jäin kaipaamaan vain Haisulia ja Noitaa. Oli hauska katsella lasten iloa. Yksi suosikeistani oli pieni poika, joka huudahti "terve Muumipeikko" ja syöksyi halaamaan hahmoa :) Toinen poika selitti Emmalle, kuinka hänellä on liian paljon Lego-palikoita :) 

Tietenkin mukana ovat myös Muumilaakson poliisi- ja paloasemat. Poliisiaseman  selliin emme uskaltautuneet, tosin en tiedä olisiko sinne lasten sekaan edes mahtunut :) Ihastelin myös Muumipapan laivaa navigointilaitteistoineen. 

Muumi-aiheen ulkopuolella on paljon rakennuksia, etenkin erilaisia ruokapaikkoja. Ne on kuitenkin tehty hyvin Muumi-henkisiksi, niin että ne sulautuvat joukkoon. Vohvelitkin olisivat maistuneet mutta päädyimme kuitenkin jäätelöbaariin ennen poislähtöä :) 
Muumimaailma ei siis tunnu lainkaan turistirysältä vaan välittömältä ja viihtyisältä. Matkamuistomyymälä toki on, mutta muuten alue on krääsävapaa. Kaikkiaan jäi olo, että olipa kiva reissu ja olisipa kiva tulla toistekin.














10 kommenttia:

  1. Olipa kiva että jäi hyvät muistot! Meille jäi ihan päinvastaiset, kun muutama vuosi sitten käytiin lapsenlasten kanssa. Hirveä tungos ja helle, muumihahmoja ei missään paitsi ankaralla etsimisellä - ja joo, se tunnin välein toistuva esitys kyllä, mutta siitäkin puuttui suuresti odotettu Muumimamma - paikka oli sekainen ja roskainen ja suorastaan nolotti, kun japanilaisia turisteja parveili ränsistyneiden opastekylttien ja romahtaneiden koristeiden katveessa. Kun nälkä tuli, ainoa silloinen (onko nyt useampia?) ruokaravintola ilmoitti toisen uunin olevan rikki. Se jono ja lasten väninä, ei vain meidän vaan myös muiden (tai ehkä aikuiset enemmän vänisivät), odotimme ei-halpaa-ruokaa muovituoleissa muoviastioilta syödäksemme yli tunnin. Muumitalossakin voi vain piipahtaa, kun jono tunki eteenpäin. Ihan karmeaa. Jotenkin jäi hyvin epäsiisti ja rahastamisen vaikutelma. Mutta ilmeisesti paikkaa on kohennettu, päätellen kirjoituksestasi. Ja kyllä silloinkin lapset pääsivät halailemaan Nipsua. Ja se juna oli kiva, vaikka piti jonottaa samoin tunnin verran sillalla ennen saarelle pääsyä. Ehkä kyse on vaan ajankohdan valinnasta? Vannoin ettei koskaan enää, mutta nyt on kolmas lapsenlapsi ja ehkä on pakko parin vuoden päästä taas...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kollegani oli käynyt Muumimaailmassa lapsena eli vuosia sitten, sanoi että silloin ainoa hahmo oli ollut Nuuskamuikkunen joka sekin oli tullut portilla vastaan poislähtiessään. Ehkä hahmojen näkyvyyteen panostetaan nykyisin enemmän.

      Voi olla että viileä ja sateinen sää selittää osan tunnelmasta, ruuhkaa ei ollut missään. Suurin osa kävijöistä oli sellaisia lapsiperheitä joissa lapset olivat pieniä, osa rattaissa ja suurin osa kävelijöistä päiväkoti-ikäisiä. Heitä oli siis helppo väistellä ja ohitella.

      Tarkistin kartasta, ruokapaikkoja on nykyisin kymmenen. Suurin osa on herkkupaikkoja (Vilijonkan vohveli, Hattara, Mamman Munkki) mutta näyttäisi olevan myös muun muassa Burgeri, Myyn Perunateatteri, Pizza & Pasta ja Papan Pannu.

      Poista
  2. Olen käynyt kolme kertaa Muumimaailmassa ja oken ollut joka kerralla tyytyväinen. Lapsia on ollut mukana 4-5 joka kerta ja mukavaa oli, vaikka melko hellettä.

    Ensimmäisellä kerralla näimme Haisulin, joka varasti kioskista lakuja ja sai poliisit peräänsä ja joutui vankilaan. Tuollaiset pikkujutut olivat aika jänniä.

    Tuo Hemulien yhteispotretti on hieno! Ihanaa kesää Sinulle, Henna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kesää sinulle myös! :) Hellepäivän ruuhkassa olisi voinut olla tukalampaa mutta tuskin se olisi muuttanut mielipidettäni, sen verran vaikuttunut olin. Tuumasin että lapsia ei ollut mukana mutta ehkä tämä kävi täydennyskoulutuksesta tai työmatkasta :)

      Poista
  3. Olipa mukavaa lukea tällainen arvio Muumimaailmasta, kun tänä kesänä olisi tarkoitus siellä piipahtaa - ensimmäistä kertaa! Mukaan lähtee myös 3-vuotias lapsi, joka odottaa kovasti nimenomaan hahmojen näkemistä ja halaamista. :) Saa nähdä millainen keli meille osuu, jos sää on tosiaan suoraan verrannollinen tungoksen määrään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että teille osuu kiva päivä sekä sään että kävijämäärän suhteen :) Ainakin tuona lauantaina hahmot olivat liikkuvaisia, heitä näki vuorotellen esiintymislavalla ja tallustelemassa ihmisten joukossa. Me aikuiset jonotimme kiltisti kuvausvuoroa kun hahmot halailivat lasten kanssa :)

      Poista
  4. Tuo vino sateenkaarikuvioinen talo on luullakseni peräisin animaatiosta, jossa Myyn ja Mymmelin äiti saapuu vieraisille Muumilaaksoon mukanaan liuta Myyn kaltaisia miniriiviöitä. Muumipeikko päättää rakentaa oman talon saadakseen rauhaa Muumitaloon asettuneilta vierailta, mutta kaikki ei mene rakennusvaiheessa ihan putkeen. :-D

    Kurpitsatalo oletettavasti viittaa myös animaatioon, siihen jaksoon jossa Muumimamma kasvattaa kurpitsoita ja vain yksi tuottaa hedelmää, mutta se tuottaakin sitten suurensuuren jättikurpitsan, johon Myy haluaa tehdä majan, kun sisus on koverrettu.

    Jep, Muumianimaatiot olivat olennainen osa lapsuuteni tv-ohjelmista. Ja ehkä vähän vieläkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, kiitos tiedosta! Olen nähnyt animaatioita (myös aikuisena) sekä niillä piirretyillä että nukkehahmoilla, mutta eihän sitä kaikkea voi muistaa... :D Mutta nyt kun kommentoit niin kurpitsajakso muistui mieleen, vino talo ei vielä. Hmm, olisikohan Areenassa jotakin nähtävillä :)

      Poista
  5. Oi ihana Muumimaailma <3 Kävimme siellä muutama vuosi sitten, kuopus näki vain alun ja ruokapaikan (jossa söimme kieltämättä ylihinnoiteltua pastaa), sen jälkeen hän nukkui vaunuissa lähes poislähtöön asti :D Esikoisen kanssa kolusimme kaikki mahdolliset nurkat (toki mieskin pääsi välillä kiertämään, mutta jommankumman piti olla vaunuvahtina ja minä taidan pitää muumeista miestä enemmän, joten...). Parina kesänä olen yrittänyt ehdottaa uusintakäyntiä Muumimaailmaan, mutta muut kohteet ovat vieneet voiton, vaikka villasukkalapset ovatkin kovia muumifaneja. Meidän käynti osui siitä hyvään hetkeen, että pahin lomakausi ei ollut vielä päällä ja vältyimme hirveimmältä ruuhkalta. Roskia ja muita Arjan mainitsemia epäkohtia ei onneksi näkynyt.

    Jonna ehtikin jo kertoa noista ihmettelemistäsi rakennuksista, Muumipeikon talon minäkin tunnistin, mutta tuosta kurpitsatalosta en ollut varma. En muista niitä olleen silloi kun me kävimme tuolla, saatan kyllä olla väärässä.

    Ihana tuo Hemuleiden yhteiskuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli ottaa kuva kun Hemulin bongasin :)

      On vieläkin sellainen olo että tuliko sittenkään nähtyä kaikkia rakennuksia ja polkuja, joten on käytävä toistekin. Tee sinäkin aikuisretki, jos et saa villasukkalapsia mukaan :)

      Poista