Englanninkielinen alkuperäisteos Hanns and Rudolf (2013)
Suomentanut Juha Sainio
Atena 2015
378 s.
Kustantajalta pyydetty arvostelukappale
Toinen maailmansota on viime vuosina ollut loppumaton lähde tietokirjailijoille. Kirjoja ilmestyy vuosittain useita, ehkä osittain siksi että sodan kokeneita ei ole elossa enää paljoa. Pian on aika, jolloin tietoa saadaan enää vain kirjoitetuista ja tallennetuista lähteistä.
Olen kiinnostunut etenkin kulttuurihistoriasta, mutta myös toisesta maailmansodasta. En niinkään piittaa sotastrategiasta ja hyökkäysten kulusta, sen sijaan yksittäisten ihmisten kokemukset kiinnostavat.
Tämän syksyn uutuuskirja Hanns ja Rudolf tuo uuden näkökulman sotaan, sitä edeltävään ja sen jälkeiseen aikaan. Samalla se on kertomus kahdesta miehestä, joiden elämä ja kohtalot olivat hyvin erilaisia. Kirjan alaotsikko Saksanjuutalainen Auschwitzin komendanttia metsästämässä kuvaa mistä on kyse, kunhan miehet pääsevät aikuisikään.
Tarina kuitenkin alkaa 1900-luvun alusta. Hanns Alexander syntyy vuonna 1917 vauraaseen lääkäriperheeseen, ja tottuu kevyeen elämään. Kotona pidetään päivällisiä, joissa vierailee toinen toistaan tunnetumpia henkilöitä Albert Einsteinista lähtien. Kaksosveljensä Paulin kanssa Hanns keppostelee minkä ehtii: "Kun hänen vanhempansa olivat esimerkiksi kutsuneet päivällisvieraaksi Richard Straussin, Hanns hiipi säveltäjän taakse ja heitteli leivänmurusia tämän kaljulle päälaelle." Vähitellen 1920- ja 1930-luvuilla ilmapiiri kiristyy ja Natsi-Saksan uudet juutalaislait tukaloittavat perheen asemaa, kunnes lopulta heidän on muutettava ulkomaille mukanaan vain päällään olevat vaatteet.
Rudolf Höss syntyy vuonna 1901 uskonnolliseen ja kylmään perheeseen. Häntä ohjataan vahvasti kohti pappisuraa. Isän kuolema kiristää perheen taloudellisen tilanteen äärimmilleen. Kuolema kuitenkin vapauttaa Rudolfin - hänestä ei tule pappia vaan sotilas. Hän värväytyy armeijaan vain 14-vuotiaana, ja siitä lähtien tie on täynnä väkivaltaa ja kuolemaa. Armeija vie hänet natsipuolueeseen ja siellä korkealle arvoasteikossa. Lopulta hänestä tulee keskitysleireistä vastaava virkamies.
Hanns puolestaan värväytyy Ison-Britannian armeijaan ja saa sodan jälkeen tehtäväkseen toimia tulkkina. Sotilaiden ja keskitysleirivankien kertomukset järkyttävät häntä syvästi. Hän ottaa itselleen mission: saada kiinni mahdollisimman korkea-arvoisia natseja. Hyvin pian listalle nousee kertomuksissa usein toistuva nimi, Rudolf Höss.
Hanns käytti seuraavat päivät selvittäen loppuja nimiä listalta, jonka hänen sisarensa ja Ann olivat hänelle antaneet. Tarina oli joka kerran sama: "Tämä henkilö ei enää asu Berliinissä" ja "Heidät lähetettiin leireille itään". Hän käveli edestakaisin pitkin pitkin Wilmersdorfin katuja kulmilla, joilla hänen perheensä oli monien muiden juutalaisten lailla asunut, Fasanenstrassella, Kurfürstendammilla, Rankeplatzilla, etsien niitä vanhoja ruokakauppoja, suutareita, räätäleitä ja kultaseppiä, joiden asiakkaana hän oli joskus ollut. Hanns ei kyennyt löytämään ainoatakaan ihmistä, joka olisi muistanut hänet. Oli kuin tämä osa hänen menneisyydestään olisi pyyhitty pois.
Hanns liittyi majuri Caolan seuraan, ja he ajoivat yhdessä Oranienburgiin tutkimaan T-rakennusta, keskitysleirien tarkastusviraston toimitiloja. Rakennus oli yllättäen selvinnyt ehjänä sodasta. Hanns avasi suuret pääovet ja löysi pääaulaan astuttuaan seinälle ripustetun toimistojen pohjakaavion. johon oli merkittyn kunkin toimistohuoneen kohdalle sen haltijan nimi, tehtävä ja puhelinnumero. Seuraavien tuntien ajan Caola ja Hanns kulkivat aution viraston huoneesta toiseen etsien työpöydiltä ja kaapeista mitä tahansa tietoja, jotka olisivat johtaneet heidät etsittyjen miesten jäljille. Kierros soittautui tuloksettomaksi. Rakennuksen arkistot oli tuhottu, kuten Himmler oli määrännytkin.
Jo alkuvaiheessa ajattelin, että kirjan rakenne on nerokas. Alussa Rudolf syntyy, ja seurataan hänen lapsuusvuosiaan. Seuraavassa luvussa Hanns syntyy, ja päästään hänen matkassaan eteenpäin. Sitten lähdetään taas Rudolfin matkaan, kunnes palataan Hannsin luo, ja niin edelleen. Nerokkainta on se, miten luvut on jaoteltu. Yhden miehen osuus loppuu tiettyyn vuoteen, josta alkaen seurataan toista, jonka osuus päättyy tiettyyn vuoteen, josta jatkuu toisen osuus kuitaten lyhyesti ne vuodet jotka jäivät toisen osuuden alle.
Hanns Alexander - joka kuoli vuonna 2006 - oli kirjan kirjoittaneen Thomas Hardingin isoäidin veli. Sukulaisuus selittää motiivin kirjan kirjoittamiseen. Pidän Hardingin ansiona sitä, että kirjassa hän ei tee kummastakaan päähenkilöstä yksiselitteisesti hyvää eikä pahaa. Hän pyrkii selittämään ne tekijät, jotka veivät Rudolf Hössin yhdeksi natsien "tähdistä". Hän korostaa myös tämän roolia perheenisänä, toki hämmästellen tämän kaksia kasvoja. Samoin hän toimii Hanns Alexanderin kohdalla. Tämä ei ole pelkästään leppoisa ja hyvä mies, vaan myös kostonhimoinen ja väkivallan suvaitseva. Harding tekee näistä historiallisista henkilöistä eläviä ja inhimillisiä, huomioiden laajasti eri ominaisuudet.
Mielestäni Hanns ja Rudolf on poikkeuksellinen tietokirja. Niin, se todella on tietokirja, vaikka monin paikoin muistuttaa kaunokirjaa. Monet lukujen loput ovat koukuttavia kuin dekkareissa: "Jos Rudolf halusi välttyä pidätykseltä ja päästä pakenemaan Saksasta, hänen oli pysyttävä piilossa ja poissa näkyvistä." Samoin esimerkiksi kohtaus, jossa Hanns löytää Rudolfin, voisi olla kaunokirjasta: "Huoneessa ollut ikääntyneen näköinen mies näytti järkyttyneeltä sotilaiden tunkeutuessa taloon. Hän kavahti viranomaisia, vapisi ja oli hyvin hermostunut."
Kirjan henkilökohtaisuus tekee siitä koskettavan. Kirjoittajan sukulaisuus toiseen päähenkilöön on yksi vaikuttava asia, mutta myös hänen valintansa käyttää molemmista vain etunimiä. Perheenisä-sotilas Rudolf tulee lähemmäs kuin komendantti Höss. Muut henkilöt jäävät vähäiseen rooliin ja etäisiksi, mutta kirjan nimen huomioiden se lienee tarkoituskin.
Sotahistorialliseksi kirjaksi tämän tunnistan siitä, että lukemisesta jäi ontto olo, ja vielä pari päivää myöhemminkin sisällä tuntuu kolo. Maailmansodan kauhuista on aikaa, eivätkä ne kosketa minua henkilökohtaisesti, mutta silti ajasta lukeminen jättää hämmentyneen olon. Miten se oli mahdollista, miten se saattoi tapahtua, miten se pääsi menemään niin pitkälle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti