Oopperassa: Kansallisoopperan Carmina Burana

Sain töissä sähköpostia jo maaliskuussa, että tarjolla on lippuja toukokuiseen Carmina Buranaan. En miettinyt sen kauempaa vaan varasin lipun ja sainkin sen jo huhtikuun alussa. Pitkä odotus itse tapahtumaan siis. 

19.5 oli sitten se ilta, jolloin odotus palkittiin. Kansallisoopperan solistit Hanna Rantala, Sergey Balashov ja Ville Rusanen yhdessä kuoron, lapsikuoron ja orkesterin kanssa järjestivät aivan mielettömän hienon esityksen!

En ollut koskaan kuullut Carmina Buranaa. Kirjastossa kyllä huomasin, että Carl Orffin teos taitaa olla jonkinsortin klassikko päätellen levytysten määrästä :) Aika monet lauluista tuntuivat kuitenkin tutuilta. Voitte muuten kuunnella itse, konsertti taltioitiin ja on katsottavissa Oopperabaletin nettisivuilla Stage24:ssä. 

http://oopperabaletti.fi/stage24/carmina-burana/

Ihastelin konsertissa oikeastaan kaikkea. Kapellimestari Eivind Gullberg Jensen eläytyi vahvasti, välillä suorastaan hyppien. Hän saikin laulajista ja soittajista irti valtavan paljon. Hanna Rantalaa olen kuullut aiemminkin ja pitänyt hänen äänestään. Se on kuin kirkasvetinen soliseva vuoristopuro. Ville Rusanen sai käyttää äänialaa laajasti ja teki sen mainiosti. Hän oli erityisen ilmeikäs esiintyjä. Sergey Balashov oli valitettavan vähän esillä, hänen ääntään olisi mieluusti kuunnellut enemmänkin. 

Kuoro oli kerrassaan erinomainen. Jaksan sitäkin hämmästellä, miten noin suuri joukko saakin laulettua hiljaa kuin kuiskaus. Ja vastapainoksi valtavalla voimalla, seiniä pullistelevan kovaa. On hienoa, kuinka tässä teoksessa kuorolla on suuri rooli eikä se jää solistien taustajoukoksi. Mukana oli myös lapsikuoro, joka sekin oli huikean hyvä.

Istuin katsomossa oikeassa reunassa josta oli paras näkyvyys selloihin, kontrabassoihin ja lyömäsoittimiin. Tarkkailin aika paljon myös soittajia ja huomasin, ettei heillä ollut helppoa. Yksi jousenveto - pitkä tauko - yksi tai ehkä kolme jousenvetoa - tauko... Tai joissain kappaleissa vuorotellen jousella soittamista ja näppäilyä. Saa siinä olla tarkkana mutta orkesteri onnistui, kuten aina ennenkin. 

Pidin teoksen vaihtelevuudesta. Kuorot ja solistit yhdessä ja erikseen, eri soitinryhmät kaksistaan tai kolmistaan, sellojen ja kontrabassojen murina, kastanjetit... Muutkin pitivät, enpä muista milloin viimeksi olisin ollut esityksessä jossa yleisö hurrasi seisaaltaan pitkän aikaa! 

Toisaalta harmi, että esityksiä oli vain tämä yksi. Onneksi on tallenne jota katsella ja kuunnella, koska esityksestä jäi hyvä, kevyt, iloinen olo.