Stef Penney: Erämaan armo

Stef Penney: Erämaan armo
Englanninkielinen alkuperäisteos Tenderness of Wolves (2006)
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Bazar 2009
527 s.

Törmäsin itselleni täysin uuteen tuttavuuteen sattumalta, haahuillessani kirjaston dekkarihyllyllä. En tiedä tekeekö lukemisajankohta Erämaan armosta hurjan; keskellä kesää on aikamoista mennä 1800-luvun talviseen Kanadaan ja ankariin olosuhteisiin, jossa lumimyrsky voi yllättää koska tahansa. 

Pienessä Dove Riverin kylässä tapahtuu murha. Kylään vasta neljä vuotta aiemmin muuttanut Laurent Jammet löytyy kurkku auki viillettynä. Samaan aikaan 17-vuotias Francis Ross katoaa. Kauppakompanian miehet ovat varmoja, että Ross on murhaaja. Miksi muuten tämä olisi lähtenyt? Rouva Ross puolestaan on varma, että pojan katoamiseen on joku muu syy. Samaan aikaan kylään saapuu mystinen turkismetsästäjä herra Parker - jota tietenkin myös epäillään vuorollaan murhaajaksi - ja rouva Ross päätyy Parkerin kanssa seuraamaan jälkiä joita epäilee poikansa jättämiksi. Mukaan tulee kauppakomppanian edustaja Donald Moody. 

Matka Dove Riveristä ensin norjalaisten asuttamaan Himmelvangeriin ja sieltä edelleen Hanoverin kauppa-asemalle on pitkä ja vaativa. Lumi, kylmyys, sudet... Vaaroja riittää. Mutta karu luonto on samalla jylhä ja majesteettinen. Se ottaa mutta myös antaa. 

Minulle tapahtuu jotakin ihmeellistä. Sään jatkuessa täysin tyynenä ja kävellessämme metsän halki pohjoiseen huomaan nauttivani olostani. Se tulee minulle järkytyksenä ja aiheuttaa syyllisyyttä, koska minun pitäisi olla huolissani Francisista, mutta totta se on: kunhan en vain ajattele häntä virumassa jossain loukkaantuneena ja kylmissään, olen onnellisempi kuin pitkiin aikoihin.

En ole koskaan kuvitellut, että voisin kulkea erämaassa pelkoa tuntematta. Se, mitä olen aina inhonnut metsässä pelkoani kenellekään paljastamatta, on sen muuttumattomuus. Puut ovat niin samanlaisia, etenkin nyt, kun talvi on tehnyt niistä vakavia, lumivaipan peittämiä hahmoja ja langettanut metsään pysyvän hämärän. Dove Riveriin muutettuamme näin monta vuotta samaa painajaista: olin keskellä metsää ja käännyin lähteäkseni takaisin kotiin, mutta joka puolella näyttikin samalta. Menin sekaisin suunnista ja jouduin pakokauhun valtaan. Tiesin, että olin eksynyt enkä löytäisi koskaan pois.

Ehkäpä tilanne on nyt niin erikoinen, että pelkääminen on mahdotonta - tai turhaa. En pelkää myöskään vaiteliasta opastani. Hän ei ole murhannut minua, vaikka hänellä olisi ollut siihen lukemattomia hyviä tilaisuuksia, joten olen alkanut luottaa häneen. Mietin ohimennen, mitä olisi tapahtunut, jos olisin kieltäytynyt lähtemästä hänen matkaansa - olisiko hän vienyt minut väkisin? Sitten lakkasin miettimästä. Kahdeksan tunnin patikointi uudessa lumessa rauhoittaa kummasti levotonta mieltä.

Kirjan ainoa heikkous on se, että tarinaa kerrotaan niin monen henkilön näkökulmasta, että välillä on vaikea pysyä selvillä siitä missä mennään ja kenen kanssa. Minulla kesti jonkin aikaa tajuta, että minä-muodossa puhuva on rouva Ross. Hänen lisäkseen äänessä ovat ainakin Francis Ross, Donald Moody, Dove Riverissä Andrew Ross ja hänen tyttärensä Maria, Himmelvangerissa Line... Lisäksi on monia muita kyläläisiä tai kylässä vierailulla olevia, jotka esiintyvät siellä täällä. Aina välillä jouduin miettimään, että kukas onkaan tuo herra Sturrock tai kukalie. 

Ajan- ja luonnonkuvaus ovat todella vahvoja. On erittäin helppo ymmärtää, millaista elämä on ollut, kun ainoa rahanlähde on saattanut olla turkismetsästys ja turkiskauppa kauppakomppanian kanssa, kauppakomppanian joka yksinvaltiaana on määrännyt nahkojen hinnat. Kuinka metsästys ja myynti vievät ihmisiä kauas, myrskyävän erämaan halki. Millaisia ristiriitoja syntyy, kun jotkut haluaisivat käydä vapaata kauppaa muuttuvilla myyntihinnoilla. Ja kaiken taustalla on tietysti myös ikiaikaisia teemoja ahneudesta rakkauteen. 

Erämaan armo on jännityskirja, jossa tapahtumat etenevät verkkaisesti ja luonnon ehdoilla. Jos lumimyrsky iskee, on suojauduttava, vaikka se tarkoittaisi sitä että jäljitettävä saa kolme päivää lisää etumatkaa. Samalla se kuitenkin tarkoittaa sitä, että jäljittäjän ammattitaito korostuu. Karuissa maisemissa puheet jäävät vähemmäksi, enemmän luotetaan silmiin.

Esikoisromaaniksi tämä on kyllä erittäin hyvä. Aion lukea myös toisen suomennetun teoksen Näkymättömät. 

Kirja on luettu myös Annelin lukuvinkeissä. 

Helmet-lukuhaasteesta täpätään kohta "et ole ikinä ennen kuullut kirjasta".