Katarina Baer: He olivat natseja

Katarina Baer: He olivat natseja
Teos 2016
360 s.

Katarina Baer on tutustunut isovanhempiensa natsimenneisyyteen ja tuo sitä kautta yhden uuden näkökulman paljon käsiteltyyn aiheeseen. Toki muitakin vastaavia kirjoja on, mutta ne ovat tainneet olla pääosin natsien johtohahmojen sukulaisten tekemiä. Baerin isovanhemmat sen sijaan ovat olleet tavallisia ”rivinatseja”; isoisä oli puolueen jäsen varsin suurella järjestysnumerolla eikä ollut erityisen vastuullisissa tehtävissä. Se nimenomaan on sekä Baeria itseään että lukijaa kiinnostava puoli, se miten kansallissosialismi vaikutti yksittäisen perheen arjessa, mistä se juontui ja minne asti on kurkottanut.

Tutkimuksen tekeminen ei ole ollut helppoa. Ihmisiä ja asiakirjoja on ollut vaikeaa jäljittää ja toisinaan ne ovat vieneet väärille jäljille ja vääriin paikkoihin. Vastapainoksi on tullut yllätyksiä, jotka ovat valaisseet toisinaan pieniä, toisinaan isoja asioita. Baerin kuva isovanhemmistaan on elänyt koko tutkimuksen ajan, ja sen päätyttyä kuva on täydempi mutta ei välttämättä kokonainen. Silti matka on ollut tärkeä, koska sen avulla hänelle on avautunut uusia ovia sekä perheen että maailman historiaan.

Gerhard siis ajatteli päivittäin yhä useammin, että hän taisteli oikealla puolella, vaikka se oli ollut hänen vakaa käsityksensä alusta asti. Miksi hänen nyt piti muistuttaa itseään asiasta? Tulee vaikutelma, että hän oli alkanut horjua uskossaan. Oliko hän kuullut joukkoammunnoista ja tuhoamisleireistä, ja oliko se saanut hänet kauhistumaan, tai oliko hän nähnyt siviilien murhaamista omin silmin, tai peräti osallistunut siihen itse, pääsemättä eroon kuulemastaan, näkemästään, kokemastaan? 

Isoisäni tiesi. Hän tiesi holokaustista. 

(...)

Gerhard oli perillä juutalaisten kansanmurhasta jossain mittakaavassa, hän ymmärsi natsien syyllisyyden ja hän myös tiesi, että jos Saksa häviäisi sodan, natsien hirveät rikokset tulisivat julki, eikä heidän syyllisyyttään annettaisi anteeksi vuosisatoihin. Hän oli saksalaisen kollektiivisen (ja ehkä omankin) syyllisyyden vanki, eikä hän nähnyt muuta keinoa kuin hulluuden jatkamisen.

(...)

Minulla ei ole vastausta. Ymmärrän jollain tavalla, miksi isovanhempieni elämä meni niin kuin se meni, ja heidän tarinansa valossa käsitän Kolmannen valtakunnan syntyä  - ja ehkä jopa radikalisoitumista - aiempaa paremmin. Mutta en tiedä, kuinka suhtautua heihin, papinpoikaan ja opettajantyttäreen, joista tuli natseja. Ja heihin viimein tutustuneena tajuan vähintään yhtä huonosti kuin ennenkin, kuinka holokausti, heidän kannattamansa järjestelmän järisyttävä hirmuteko, oli mahdollinen.

Kirja kysyy yleisellä tasolla, täytyykö lasten ja lastenlasten kantaa vanhempien ja isovanhempien synnit? Millainen vastuu jälkipolvilla on aiempien sukupolvien teoista ja ajatuksista? Baerin perheen kohdalla kysymys on tietysti henkilökohtaisempi. Kuinka suhtautua läheisen ihmisen vaiettuun menneisyyteen? Miten muuttuu käsitys läheisestä, kun kuva saa uusia rumia puolia? 

He olivat natseja on kiinnostava ja koskettava tutkielma yksittäisistä ihmisistä, joiden kautta kuitenkin saadaan paljon laajempi kuva tapahtumista, niiden syistä ja seurauksista. Pidin siitä, että Baer pääsi lähtemään työhön puhtaalta pohjalta. Taakkana ei ollut isän, isoäidin tai muiden sukulaisten tarinoita Kolmannen valtakunnan suuruuden vuosista. Hän tiesi jotain ennalta, jotain muuta arvasi, mutta palapelistä oli vain nurkat valmiina ennen työhön ryhtymistä.

Silminnäkijäsivuston kirjoitukset, sukulaisten kirjeet ja arkistolähteet ovat tärkeä lisä tekstiin. Ne toimivat sekä lähteinä että keinona kirjoittajan etäännyttää itsensä. Lukijalle ei pääse syntymään kuvaa, että Baer on tulkinnut lähteitä omien tarkoitusperiensä mukaan, kenties asioita kaunistellen. Ei, lukija saa tai joutuu kohtaamaan raadollisen todellisuuden.

Samalla olisin kaivannut vielä lisää tietoa lähteistä. Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän siitä, mitä reittejä pitkin Baer pääsi niiden luo. Nyt välillä ollaan jossain, olisin halunnut lukea miten sinne on päästy, miltä Baerista on tuntunut lentokentällä ja niin edelleen. Yhtään ei olisi haitannut, vaikka kirjassa olisi ollut sata sivua lisää. Ja myös kuvia, vaikka niistä kirjeistä, arkistorakennuksista ynnä muusta, ei pelkästään ihmisistä.

Mutta kaiken kaikkiaan kyseessä on tärkeä kirja, tärkeä yleisemminkin kuin Baerin perheelle. On saatu taas yksi pala lisää siihen kuvaan, joka kertoo meille mistä Kolmannessa valtakunnassa oli kyse, ja joka toivottavasti estää meitä koskaan unohtamasta. 

Kirja on luettu myös blogeissa Leena Lumi, Kirjabrunssi, Sinimarjan matkassa: luettuja kirjoja ja Taikalyhty  -elokuvablogi.

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan "perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja". Etenkin sisareni mies lukee paljon varsinkin toiseen maailmansotaan liittyviä kirjoja.