lauantai 25. maaliskuuta 2017

Baletissa: Kansallisbaletin Seitsemän veljestä

Kuva: Sakari Viika 2013
Seitsemän veljestä. Suomalainen klassikkoteos suomalaisista miehistä. Seitsemän hahmoa, seitsemän erilaista mutta pohjimmiltaan samanlaista. Sisu, jääräpäisyys, kuohahtava temperamentti ja kujeilevuus ovat jokaisen piirteitä, vähän eri tavoin painottuen. 

Kansallisbaletti on saanut Seitsemän veljestä uusintakierrokselle ja hyvä niin. Veljesjoukon - Juhanina Samuli Poutanen, Tuomaana Tuukka Piitulainen, Aapona Jani Talo, Simeonina Antti Keinänen, Laurina Atte Kilpinen, Timona Frans Valkama ja Eerona Nikolas Koskivirta - edesottamukset ovat mahtavaa katsottavaa. Sisäinen kirjallisuudentutkijani hykertelee tyytyväisenä, koska kirjan henki on saatu lavalle. Elämä on raskasta ja vastoinkäymisiä riittää, mutta iloisista hetkistä otetaan kaikki irti. Ja jos ei niitä muuten ole niin tehdään itse. Leikillisyys ei ole leimaavaa, vaan se voi olla pieni asia, esimerkiksi veljen kamppaaminen. Veli voi kuohahtaa mutta samalla ymmärtää toisen halun vähän keppostella.

Kuva: Sakari Viika 2013
Eero Ojasen musiikki ja Marjo Kuuselan koreografia pelaavat loistavasti yhteen. Pidin myös hiljaisuudesta; paljon voi kertoa niin, että liike itsessään on musiikki. 

Yllä olevassa kuvassa on kohtaus, jossa veljekset ovat Hiidenkivellä ja joutuvat tappamaan Viertolan härät. On aivan pakko liittyä tähän kertova tarina. Joitain vuosia sitten eräs esikoulun opettaja tuli kirjastoon pyytämään satutuntia. Hän halusi että luen eskareille Mauri Kunnaksen Seitsemää koiraveljestä, ja nimenomaan Hiidenkiven tapahtumista. Hämmästelin itsekseni; tuo ei suinkaan ole se kohtaus jonka itse olisin rohjennut ottaa luettavaksi 6-vuotiaille. Lapset kuitenkin olivat kirjastokäynnin jälkeen askartelemassa Hiidenkiviä. Myöhemmin olen ajatellut asiaa paljon ja todennut, että Mauri Kunnas ansaitsisi patsaan. Seitsemän koiraveljestä, Koiramäen Martta ja Ruuneperi sekä Aarresaari kertovat alkoholin käytöstä niin, että niiden kautta on matala kynnys jutella asiasta pientenkin lasten kanssa. 

Palataksemme tähän iltaan, jos tai kun menette katsomaan esitystä niin varautukaa yllätyksiin. Mukana on muun muassa tapahtumia erittäin lähellä yleisöä sekä viittomakieltä! Tuntui että tanssijoiden ja yleisön välillä oli enemmän vuorovaikutusta kuin mitä esityksissä yleensä. 

Lukupinon Simo Sahlman sanoo hienosti, että "[V]eljesten ryhmä muodosti yhtenäisen lauman, joka oli koottu selkeistä yksilöistä. Ei vain liikkeen tasolla, vaan näillä oli selkeät persoonallisuudet." Olen täsmälleen samaa mieltä. Tuntui, että joka roolissa on juuri oikea tanssija, jolle on tehty juuri hänelle sopiva koreografia. Pidin valtavasti siitä, miten yhteinen liikekieli ja samanaikaisuus vuorottelee persoonallisen, henkilökohtaisen koreografian kanssa. 

Veljekset ovat tietysti pääosassa mutta myös muilta tanssijoilta nähdään hienoja suorituksia. Lukkarin (Ville Mäki) hahmo on uhkaavan jykevä, eläimet ovat helposti tunnistettavissa, Toukolan pojat hurjapäisiä kiusankappaleita... 

Minulle jäi esityksestä valtavan hyvä olo. Luin kirjan pari viikkoa sitten, ja mietin miten se on toteutettu tanssina. Miten saada kerrottua kaikki vajaassa kahdessa tunnissa? Kokemukseni on, että kaikki olennainen on mukana. Esitys on tasapainoinen ja mikä parasta, kirjan huumori on saatu mukaan. 


Seitsemän veljestä vai seitsemän enkeliä? 
Harmi, että Seitsemästä veljeksestä on vain viisi esitystä ja niistä on mennyt jo kaksi. Jäljellä on siis vielä kolme, joista viimeinen perjantaina 7.4 livestriimataan. Lähetys on nähtävillä täällä.

Kansallisbaletti: Seitsemän veljestä
Koreografia Marjo Kuusela
Musiikki Eero Ojanen
Lavastus Kati Lukka
Puvut Anne Jämsä
Valaistus Olli-Pekka Koivunen
Musiikinjohto Dalia Stasevka



2 kommenttia:

  1. Oh, upealta kuulostaa! nimim. Ikuinen 7-veljesfanityttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hurjan hieno! Mutta tykästyin kirjaankin, siitä kun se luettiin yläasteella tai lukiossa on jo jokunen vuosi... En muistanut että se on niinkin hauska, vaikka oli myös hirveän paljon sanoja joita en ymmärtänyt :D

      Poista