maanantai 7. elokuuta 2017

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa

Selja Ahava: Ennen kuin mieheni katoaa
Gummerus 2017
Kustantajalta saatu ennakkokappale









On nainen, joka tuntee putoavansa tyhjän päälle. Hänellä on ollut mies, on ollut avioliitto, mutta nyt kaikki on muuttumassa. Mies on liukumassa pois. Mies on muuttumassa. Tai ei sittenkään. Mies ei muutu, hän paljastaa sisimpänsä. 

- Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen.

Niin sanoo mies, ja myös toteuttaa haluaan, toteuttaa luontoaan. Nainen on ymmällään, mitä tapahtuu? Miehen mielestä kaikki voi jatkua ennallaan, avioliitto, yhteinen elämä. Naisen mielestä ei. Miten hän yhtäkkiä voisi olla naimisissa naisen kanssa? Miten hän voisi rakastaa naista? Opetella tuntemaan naisen vartalon ääriviivat? Miten olla yhdessä kotona, sukulaisten luona, ystävien kanssa? Vähitellen mies muuttuu naiselle vieraaksi, oudoksi, kysymysmerkiksi. Nainen takertuu siihen mitä oli, hän tarvitsee jotain mistä pitää kiinni kun maailma pyörähtää ympäri.

Me kohtasimme Skotlannissa. Olimme kumpikin tulleet pyöräilemään yksin. Mieheltäni puhkesi kumi, hän myöhästyi lautasta ja päätyi kanssani samaan hostelliin. Luimme aamulla samoja karttoja, aloitimme päivän samaa reittiä.
Seuraavan hostellin nainen luuli meitä pariskunnaksi ja antoi meille yhteisen huoneen. Se oli hostellin viimeinen. Hiljainen nousimme portaat vinttikerrokseen ja tuijotimme ovelta parisänkyä. Ikkunan takana kailottivat lokit, meri oli harmaa.
Siihen sänkyyn me sitten menimme. Ja seuraavana päivänä eivät lautat kulkeneet, joten jäimme vielä toiseksikin yöksi.
- Halusin tehdä kaiken niin hitaasti kuin voin, kertoi mieheni. - Että ehkä olisi vain tämä yö. Halusin että kaikki kestäisi niin pitkään kuin mahdollista.
Ja niin me olimme toisillemme hitaat.

Rinnalla kulkee kertomus Kristoffer Kolumbuksesta, urheasta löytöretkeilijästä, joka maailman eri kolkilla tunnetaan eri nimillä. Cristoforo, Cristóbal, Colón, Christophorus, millä nimellä häntä milloin kutsutaankin, on kuitenkin ihmisenä sama kaikkialla. Tutkimusmatkailija, amiraali, uusien maiden ja mantereiden löytäjä, kartanpiirtäjä. Rohkea, periksiantamaton, kärsivällinen, itsevarma.

Ahavan kieli on kaunista, ja teksti virtaa kuulaana  kuin vuoristopuro. Ennen kuin mieheni katoaa on kaunis ja koskettava tarina ihmisyydestä, ihmisenä olemisesta, ristiriidasta todellisen ja toivotun välillä, kaipuusta ja tarpeesta olla oma itsensä. Se kysyy mihin asti rakkaus riittää. Se pohtii, millaista on olla vahva, mutta myös millaista on olla heikko. Muuttuuko ihmisen sisin samalla kuin ulkoinen olemus muuttuu? 

Mielestäni kirjan suurin ansio on tavassa, jolla se käsittelee sukupuolikysymystä. Se ei osoittele, alleviivaa eikä kauhistele, eikä tarkastele asiaa oppikirjamaisesti ylä- ja ulkopuolelta. Se ei pyri shokkiefektiin, päinvastoin. Se käsittelee transsukupuolisuutta yksittäisten ihmisten näkökulmasta, ihmisten arjesta käsin. Sitä, miten tuo suuri asia vaikuttaa monen moniin pieniin asioihin. Se haastaa pohtimaan; jos naisena oleminen ei ole miehelle ongelma, miksi se olisi sitä naiselle tai lukijalle? Se kuvaa yhden - naisen - tavan käsitellä asiaa. Vaikka tarinaa kerrotaan vain naisen näkökulmasta, tulevat sekä naisen että miehen tunteet riittävästi esiin, tulevat lukijaa lähelle. Lukiessa on olo, että tämä tapahtuu jollekin läheiselle pariskunnalle. 

Kirja julkaistaan tänään, ja tänään ilmestyvät myös ensimmäiset arviot. Odotan mielenkiinnolla, mitä muut bloggaajat kirjoittavat tästä.

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan "kirjan nimi on mielestäsi kaunis". 


4 kommenttia:

  1. Löysin kirjasta paljasta surua ja hirvittävän tarpeen ymmärtää, vaikka lopulta ei ole vaihtoehtoa."Olimme toisillemme hitaat" on hyvä osoitus kirjan hienosta kielestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vaatinee ja myös kestää useamman lukukerran. Hieno ristiriita (tai olisiko pikemmin ristiveto), kaunis kieli ja elämän perustan järkkyminen.

      Poista
  2. Ahava on taitava kirjoittaja, hän välittää tarinoissaan tunteita tavalla johon ei kuka tahansa pysty. Varsinkin Taivaalta tippuvat asiat oli upea. Aion lukea tämän jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täysin samaa mieltä. Tästä olisi helposti saanut kirjan, jossa nyyhkitään ärsyttävyyteen asti, nyt se on tunteisiin vetoava mutta ei itsesäälissä vellova. Toistan itseäni, todella hieno teos!

      Poista