Anita Sihvola: Ovi

Anita Sihvola: Ovi
Mäkelä 2016
309 s.

Anita Sihvolan psykologinen trilleri Ovi on salakavala. Se alkaa petollisen rauhallisesti, mutta pian lukija huomaa joutuneensa mukaan äärimmäisen tavallisen oloisen naisen äärimmäisen vaaralliseen seuraan.

Nykyhetkessä Señora B istuu patiollaan Espanjan Cádizissa. Hän on matkustanut Euroopan halki löytääkseen rauhallisen paikan ja päästäkseen eroon menneisyydestään. Täällä hän nyt on, mutta ei löydä rauhaa. Menneisyys haluaa tulla muistetuksi, niinpä hän kertoo siitä meille.

Alussa oli pieni Marke-tyttö, jonka koti ja elämä oli varsin rauhatonta. Välinpitämätön äiti vaihtuvine miesystävineen ja sittemmin koulukoti olivat kaukana turvallisuudesta. Marke ei kuitenkaan koskaan antanut periksi. Hän lähti opiskelemaan, sai töitä ja osti asunnon. Kaikki hyvin siis. Vai onko? Ihmissuhteet ovat Marken -  sittemmin liikunnanopettaja Margit Backmanin - heikko kohta. Toisiin luottaminen on vaikeaa, kuitenkin kaikki pettävät luottamuksen ennemmin tai myöhemmin. Ensimmäinen ystävä Ellen muuttuu etäiseksi ja puhuu vain miehestään, naapurin Josef päästää tyttärensä naapurusten piiriin mukaan... Margitin pään sisällä kasvaa pahimmanlaatuinen kaaos, joka purkautuessaan aiheuttaa tuhoa. 

Mutkan takana oli jonkinlainen levennyksen tapainen, siellä marjastajat pitivät autojaan, nyt siellä oli vain yksi, Niinan Lada. Ajoin vähän matkaa levennyksen ohitse, halkopinon takaa avautui kärrytien pätkä, käännyin sinne ja sammutin moottorin. Tuolla jossakin se napskoppelo tallusti talitinttien perässä, mokoma uivelo, ei se voinut olla Josefin tytär, Johanna oli naruttanut miestä. Ei siinä ollut Josefin näköä, enempi se muistutti Johannaa ja ties ketä Lapin lentojätkää, minun pitäisi paljastaa petos Josefille ja paljastaisinkin, mutta vaikeaa se oli.

Korppi lensi ylitseni, aivan kuin sen toinen siipi olisi piirtänyt verinaarmun taivaalle. Oliko se jokin merkki? Olinko tullut koko matkan mustan pimun perässä, haistelemaan ja maistelemaan sen menoa, varmistamaan, että se leiskahtaisi iäksi suonsilmäkkeeseen, sitäkö se korppi tietäväisenä nauraa korahteli lekuttaessaan pääsi ylitse?

Ei, minä sanoin ääneen, ikään kuin Josef olisi ollut siinä vieressäni, Minähän vain tulin katsomaan, että onko se päässyt perille, että eihän se vain kompastu mihinkään eikä taita niskojaan, sitä paitsi minun piti kysyä siltä jotakin mutta mitä, en juuri nyt halunnut muistaa. Jotenkin se kysymys liittyi valokuvaan, mutta en ajatellut sitä nyt, ajattelisin myöhemmin, vaikka huomenna.

Päähenkilö Marke / Margit / Señora B on kertakaikkisen nerokkaasti rakennettu hahmo. Niin tavallinen ja huomaamaton, mutta niin tavattoman vaarallinen. Mietin, että montakohan mielenterveys- ja persoonallisuushäiriötä rouvalta löytyy. On sairaalloisen mustasukkainen, päättäväisyydessään toisinaan maanisen tehokas, seuraavassa hetkessä paniikissa, pää täynnä pahansuopia ajatuksia, lieneepä narsismin piirteitäkin... Minua kylmää ajatella, että tämä hahmo voisi olla totta. Kuinka monen hymyilevän naaman taustalla piilee väkivaltaisia ajatuksia? Margit ei koe olevansa paha tai tekevänsä väärin, hän vain ratkaisee itseään uhkaavia ongelmia. Kaikkein pelottavinta hahmossa on se, kuinka kevyesti ja ohimennen hän paljastaa tekemisiään. Esimerkiksi näin: "Rannalla ihmiset kulkevat laumoissa, minä pohjanperän kummitus yksinäni, mutta muotilaukku se on minullakin. Minua naurattaa, kun ajattelen, että olen kantanut laukussa jopa ruumissäkkiä, niin tilava se on, mainoslauseet tiesivät tällä kertaa."

Alussa lukijan on helppo säälitellä pientä Markea, jonka elämänpolku lähtee vinoon jo viisivuotiaana. Ja oi miten kurjaa on koulukodissa! Mutta entäpä siinä vaiheessa, kun hän alkaa paljastaa tekemiään pahoja asioita? On hurja tunne, kun samaan aikaan tykkää ja pelkää. Sisäinen kylmyys kasvaa sitä mukaa kun tarina etenee. Uusia sivuhenkilöitä tulee mukaan, mutta kaikki - Josefia lukuunottamatta - ovat Margitille / Senõra B:lle päänsisäisen ilkeilyn kohteita. Pinnalta hän on ystävällinen, joskin hiukan eristäytyvä. Mutta jestas hänen ajatuksiaan!

Pidän siitä, että koko ajan tarinassa on mukana kaksi esinettä, kenkälaatikko ja pieni lipasto. Orvoksi jäänyt Marke on kerännyt kenkälaatikkoon lehdistä leikkaamiaan kuvia, kuvien henkilöistä hän on luonut itselleen uuden henkilöhistorian. Lipaston hän on saanut Ellenin tädiltä, ja uskollisesti se kulkee hänen mukanaan aina Espanjaan asti. Esineisiin voi luottaa, ihmisiin ei. 

Varsinainen trilleri tämä ei ole, mutta tunnelma tihenee ja tiivistyy niin, että lukemista on pakko jatkaa. On vaan pakko saada tietää, mitä tämä nainen on tehnyt.

Helmet-lukuhaasteessa tungen tämän kohtaan "sukutarina". Yhdenlainen sukutarina se on keksittykin historia...

Myös Kirsi on lukenut Oven.