torstai 30. elokuuta 2018

Karen Cleveland: Koko totuus

Karen Cleveland: Koko totuus
Englanninkielinen alkuteos Need to Know (2018)
Suomentanut Maija Kauhanen
Gummerus 2018
320 s.
Kustantajalta saatu ennakkokappale






CIA:n vastavakoiluanalyytikko Vivian on pääsemässä venäläisten agenttien jäljille. Hän on kehittänyt menetelmän, jolla pystyy etsimään epäiltyjen tietokoneilta nukkuvien agenttien soluja. Yksi agenttijohtajaksi epäilty on jäänyt kiinni, ja Vivian odottaa malttamattomana pääsyä hänen koneelleen. Jos uusi menetelmä toimii, tiedostoista on mahdollista seuloa ketkä viisi henkilöä ovat juuri tämän epäillyn alaisia. 

Yhtäkkiä näytölle pompahtaa Vivianin puolison Mattin kuva. Mistä on kyse? Vivian säikähtää valtavasti, mutta samalla tiedostaa että asialle on oltava selitys. Joko mies on vakooja tai ei ole, joko hänet on värvätty tai värväystä on yritetty / tullaan yrittämään, ehkä kuva on päätynyt koneelle vahingossa. Vivianilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähteä selvittämään totuutta. Osoittautuu, että totuus ei olekaan mikään yksinkertainen asia. Se mikä on yhdelle totta, on toiselle valhetta. Jossain asiassa osa on totta, osa ei. Vivian ajautuu syvälle monimutkaiseen seittiin, jossa keneenkään ei voi luottaa, ei aina edes itseensä. On ystäviä ja vihollisia, mutta roolit voivat muuttua. Kaiken keskellä Vivian joutuu punnitsemaan, millaisia uhrauksia on valmis tekemään. Vakoiluyksikön Venäjä-asiantuntijana hänellä on yhdenlaisia velvollisuuksia, neljän lapsen äitinä toisenlaisia. 

"Muki. Unohdin mukini", sanon nopeasti. Liian nopeasti. Hän luo minuun kysyvän katseen, joka on täynnä epäluuloa. Mutta sillä ei ole nyt väliä, millään muulla ei ole väliä kuin sillä, että pääsen vetämään muistitikun ulos koneesta. Väistän ja odotan, että Peter kulkee ohitseni, ja jokainen sekunnin murto-osakin tuntuu kidutukselta.

Viimein pääsen itse huoneeseen ja suljen oven takanani. Hetkessä olen lattialla ja nykäisen muistitikun ulos, sitten hapuilen termosmukin käsiini, kierrän pohjan irti, panen muistitikun takaisin sen sisään ja kierrän pohjan kiinni.

Rojahdan tuoliin lopen uupuneena. Koko ruumiini tärisee. En saa henkeä.

Kauhu pitää pintansa vielä senkin jälkeen, kun tutina on ohi, vaikka sen pitäisi laantua. Muistitikku on minulla. Enkö minä nyt ole turvassa?

Pidän siitä, miten tarinaa ja lukijaa kieputetaan. Lukija ei tiedä asioista enempää kuin Vivian, siksi lukijakin tuntee välillä suoranaista vainoharhaa. On tilanteita, joissa Vivian uskoo voivansa luottaa johonkuhun, kunnes yhtäkkiä alkaa epäillä voiko sittenkään. Epäilyttäviä henkilöitä, tilanteita, muistoja ja lauseita putkahtaa tuon tuosta; niitä ei kuitenkaan ole liikaa. Kaiken keskellä Vivianin on pyöritettävä perheenäidin arkea, mikä tuo tasapainoa tarinaan. Television lastenohjelmat ovat mitä mainioin keino pitää kaaos edes hetkellisesti ulkopuolella.

Vivian on monipuolinen henkilöhahmo. Johtuuko lie työstä CIA:ssa, että hän ei lamaannu vaan järkyttyneenäkin pystyy ajattelemaan rationaalisesti ja tekemään päätöksiä. Ihanaa ettei hän ole kaahottava kana vaan määrätietoinen ja sinnikäs! Matt ja muut hahmot (joita ei ole kovin montaa) tuovat tarinaan omat kerroksensa, vaikka jäävätkin etäisemmiksi. 

Epilogi on kirjan huonoin kohta, onneksi se on vain kaksi sivua. Jännityskirjallisuutta yhtään tuntevalle se on lätsähdys, niiiiiiin ennalta-arvattava. Harmi, koska kaikilta muilta osin juttu toimii. Eikä mene yhtään liian tekniseksi, vaikka paljon ollaankin toimistossa ja työskennellään tietokoneilla. On varsin mielenkiintoista lukea, miten agenttientunnistusalgoritmi toimii. Ja koska totuus on fiktiota ihmeellisempää, tuollainen tai tuollaisia lienee jo olemassa. 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 34, "kirjassa syntyy tai luodaan jotain uutta". Vivian on kehittänyt agenttienmetsästysohjelman, takaumissa perheeseen syntyy neljä lasta, Mattin valokuva muovaa uusiksi oikeastaan ihan kaiken...       

2 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin tästä ihan valtavasti! Oikea ahmaisukirja, joka oli pakko lukea lähes yhdeltä istumalta. Kirjan tunnelma oli mulle erityisen mieleen - liittynee juuri tuohon sun kuvailemaan lukijan vainoharhaiseksi tulemiseen. :) Itse tykkäsin myös epilogista, koska se vaan jotenkin vahvisti kirjan "et koskaan tiedä mihin voit uskoa ja kuka puhuu totta" -fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meni mullakin aika vauhdilla, aina kun oli tilaisuus niin vähän matkaa eteenpäin :) Lisää Vivianen kaltaisia sankarittaria kehiin, kiitos!

      Poista