lauantai 5. tammikuuta 2019

Kirjakevät 2019: näitä odotan eniten

Hankien keskellä on mitä mainioin aika suunnata katse kevääseen, alkaahan kirjauutuuksia putkahdella heti tammikuussa. Katalogeja lueskelemalla olen saanut lukulistalle paljon lisää tavaraa, mutta koska tila ei riitä listaamaan kaikkea niin nostan esiin 10 odotetuinta. Ne ovat:

  • Matti Rämö: Polkupyörällä napapiirille. Kotimaan ihmeitä ja parisuhdepyöräilyä. Minerva. Olen nauttinut suuresti Rämön pyöräilykirjoista, niin luettuna kuin kuunneltuna. Jotkut olen lukenut pariinkin kertaan. Islanti on suosikkini, hälyinen Intia ei niinkään. Pitkistä pyörämatkoista lukeminen on ollut ajoittain suorastaan meditatiivista. 


  • Hideo Yokoyama: 64. Bazar. Lapsiin kohdistuvia rikoksia on ollut viime vuosina jännäreissä kovin paljon, mutta on mielenkiintoista lukea Japani-versio. Lapsen katoaminen aiheuttaa traumoja niin perheelle kuin tapauksen tutkijoille. 14 vuotta myöhemmin toinen lapsi katoaa, ja yksinäinen poliisi-susi päätyy tutkimuksissaan jonkin ison äärelle. Esittelytekstin perusteella ei ehkä erityisen originelli kuvio, mutta Japani tuo siihen omat mausteensa.

  • Katri Lipson: Kaikkein haikein leikki. Tammi. "Mies, nainen ja tarjoilija. Lumous, joka saa kadonneen ajan palaamaan." Eihän tällaista voi ohittaa!

  • Aki Salmela: Eläimen varjo. Tammi. Salmelan runoja olen lukenut paljon, kokoelmat ovat sellaisia joihin haluan palata yhä uudelleen.

  • Håkan Nesser: Café Intrigo. Tammi. Olen pitänyt valtaosasta Nesserin kirjoista. Kaupunkisarjassa on ollut pari, joista en niin piitannut, mutta pääosin hän kirjoittaa valtavan hienoja, syvältä koskettavia tarinoita.

  • Liisa Jokinen: Live like a Finn. WSOY. Tapanani on pommittaa saksalaista, puolisuomalaista miesystävääni suomalaisuusaiheisilla kirjoilla. Tavatessamme hän lukee englanninkielisiä ääneen, ja usein saamme aikaan mielenkiintoisia keskusteluja siitä, miten jokin asia on Suomessa ja miten se on Saksassa. Toki hän tuntee suomalaista kulttuuria paljon enemmän kuin minä saksalaista, kiitos suomalaisen äidin ja äidinpuoleisten sukulaisten.

  • Joel Haahtela: Adèlen kysymys. Otava. Tarviiko perustella? 

  • Anu Patrakka: Syyllisyyden ranta. Into. Suomalainen kirjoittaa portugalilaisesta poliisista, alkuun ehkä hiukan yllättävää mutta jo ensimmäinen kirja osoitti että kuvio toimii. Avausosa oli jo todella hyvä, toinen ehkä vielä hitusen parempi, joten kolmososa kiinnostaa ja saa suuret odotukset.

  • Aki Nummela: Juokse nopeammin, taloudellisemmin ja pidemmälle. Fitra. Juoksuharrastukseni on vuosien saatossa muuttunut jo melko vakavaksi, mutta koska aloitin yli 30-vuotiaana niin kehittymisen varaa on vielä paljonkin. Nummelan vankka osaaminen sekä juoksijana että valmentajana herättää odotuksen, että saan kirjasta paljon irti.

  • Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana. Kirjapaja. Aluksi luulin tämän olevan fiktiota mutta kyse onkin tositarinoista kirjakauppiaan elämästä. Totta tai tarua, samapa tuo. Aihe on joka tapauksessa sellainen, että tämä on pakko lukea.

Entäpä te hyvät lukijat, mitä kirjaa tai kirjoja odotatte?


4 kommenttia:

  1. Kiitos näistä kirjavinkeistä. Itse en ole juuri tutustunut kevään tarjontaan, tuntuu että hyllyssä on vieläkin kirjamessujen hankintoja ja joululahjakirjoja. Kiva kuulla, että Nesserilta ja Patrakalta tulee uudet kirjat, molemmat suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Meille tulee kirjastoon paperiset katalogit, joten ne tulee tsekattua läpi, varsinkin kun niitä tiputtelee vähitellen eikä kaikki samaan aikaan.

      Mulla jäi ekaa kertaa moneen vuoteen Helsingin kirjamessut väliin, mutta omassa hyllyssä odottaa jokusia kymmeniä lukemattomia kirjoja. Kovin hitaasti etenen niiden kanssa, on niin helppo priorisoida kirjaston kirjoja.

      Poista
  2. Innostuin taas lukemisesta, kun opinnot ovat loppusuoralla.En oikein osaa odottaa mitään, kun otin asenteen, että kokeilen tänä vuonna lukea vähän kaikenlaista.Kiva on näitä vinkkejä lähteä toteuttamaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvä asenne kokeilla vähän kaikenlaista, ties mitä löytöjä ja uusia suosikkeja tuleekaan vastaan :)

      Poista