sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Vuoden 2018 parhaat kirjat: Blogistanian palkinnot


On taas se aika vuodesta, kun bloggaajat valitsevat edellisen vuoden parhaat kirjat. Kun selailin postauksiani niin koin pienen yllätyksen: olen lukenut sellaisia kirjoja että saan jokaiseen kategoriaan kolmen kärjen :) Helppoja valinnat eivät olleet tälläkään kertaa, eivät ne koskaan ole. Mutta listani näyttää tältä:

Blogistanian Finlandia

3 pistettä Tuukka Pietarinen: Yksin ja toisin. Kertakaikkisen upea runokokoelma, sellainen jota voi lukea uudelleen ja uudelleen, ja olla aina yhtä haltioissaan. 

2 pistettä Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä. Ajatuksia herättävä, kaikkia aisteja kutittava kiihkeä tarina.

1 piste Maarit Verronen: Hiljaiset joet. Kaunis ja kauhea kuvaus tulevaisuuden maailmasta, jossa loppu on lähellä ja vain harva selviää.


Blogistanian Globalia

3 pistettä Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa. Kirja, jonka ei olisi halunnut loppuvan. 

2 pistettä Pierre Lemaitre: Tulen varjot. Hienon tarinan yhtä hieno jatko-osa, kuitenkin täysin oma kokonaisuutensa joka toimii myös yksinään. Samaan aikaan traaginen ja hauska. 

1 piste Kai Aareleid: Korttitalo. Ehkä vuoden suurin yllättäjä, koskettava ja vangitseva. 


Blogistanian Tieto

3 pistettä Michelle Obama: Minun tarinani. Vaikuttava kertomus siitä, kuinka kovalla työllä ja päättäväisyydellä voi nousta vaatimattomista oloista huipulle. 

2 pistettä Mårten A. Strøksnes: Merikirja. Meri on aina yhtä kiehtova elementti. Matka on vähintään yhtä tärkeä kuin tavoite ja sen saavuttaminen.

1 piste Satu Rämö: Islantilainen kodinonni. On aina kiinnostavaa lukea ihmisten elämästä vieraassa kulttuurissa. Satu Rämö osaa kirjoittaa siitä tavalla, jota on hauskaa lukea. 


Blogistanian Kuopus:

3 pistettä Salla Simukka: Sytytä valot! Sammuta valot! Kirjallinen riemuvoitto, nuortenkirja joka uppoaa myös aikuiselle kuin veitsi voihin. 

2 pistettä Lars Mæhle: Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa. Hauska ja jännittävä tarina päiväkodin mysteeristä. Oivallinen opus lukemista aloitteleville. 

1 piste Linda Bondestam: Hyvää yötä maa. Persoonallinen kuvakirja. Yksityiskohtainen ja tutkimaan houkutteleva kuvitus tukee yksinkertaista mutta yllätyksellistä tarinaa. 

Näin tällä kertaa. Kiva päästä lukemaan myöhemmin tänään, mitä kirjoja muut bloggaajat nostavat esiin. Kynä ja paperi on jo valmiina listaamaan lukuvinkkejä...



16 kommenttia:

  1. Kiitos osallistumisesta Tieto-äänestykseen! Äänet käyty laskemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että sain tänä vuonna täyden listan! Jännittävää nähdä miten omat ehdokkaat pärjäävät, mutta yhtä jännittävää on nähdä mitä muut ovat äänestäneet :)

      Poista
  2. Globalian äänet on laskettu. Kiitos paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isännälle! Kiva oli lukea muiden listoja, yhden kirjan olenkin jo ehtinyt lukea ja tykkäsin.

      Poista
  3. Kuopuksen äänet laskettu, kiitos äänestämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopus on joka vuosi yhtä kiinnostava, tuntuu että äänet hajoavat tosi paljon enemmän kuin muissa kategorioissa. Saa nähdä miten tällä kertaa käy.

      Poista
  4. Oi, Yksin ja yoisin sai ääniäsi. Se on hieno kokoelma. Häpeillen tunnustan, että en pisteyttänyt lukemiani runokokoelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se oli poikkeuksellisen unohtumaton lukukokemus, jos sellaista käsitettä suinkin on olemassa :) Vielä en ole ehtinyt käydä lukemassa muiden listoja, kutkuttaa nähdä mitä niihin on valittu!

      Poista
  5. Finlandian äänet laskettu. Kiitos osallistumisesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos emännälle! On vahva epäilys kärkisijojen kirjoista, pian saan nähdä osuuko arveluni oikeaan :)

      Poista
  6. Hyviä valintoja. Ei ole yhteisiä valintoja. Verronen ja Snellman kiinnostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä suosittelen ehdottomasti!

      Tämä juuri on äänestyksen huippujuttu, nähdä miten erilaisia kirjoja nostetaan esiin. Itse alan kohta lukea muiden listoja, kynä ja paperia on valmiina jotta pääsen kirjaamaan ylös lukivinkkejä :)

      Poista
  7. Hienot listat! Taas tuo kirjapinossani makaava Merikirja! Kaikkien toiveiden kylä on vielä minulla kesken, vaikka olen sen lumoissa (syksyinen Kreetan-matka värittää lukemista ja olen innoissani).

    Mutta parasta: Yksin ja toisin saa pisteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Merikirjan on nyt noustava korkealle lukujonossa! :) Itsellekin tuli hyvä mieli, kun runokokoelma nousi noin vahvaksi lukukokemukseksi :) Oi, haluaisin käydä Kreetalla, jo ennen kirjan lukemista olen nähnyt serkun kuvia Facebookissa, houkutteleva paikka.

      Poista
  8. Minulle kävi näin ohrasesti (pah!):
    https://hikkaj.blogspot.com/2019/02/blogistania-2018-aanestys.html

    No ens vuonna jos ei turvautuisi välikäsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aleksijevitsia en ole vielä ehtinyt lukea, kerran näin sen kirjastossamme vilaukselta mutta lähti varauksena jollekulle muulle. Aiemmat kirjansa ovat olleet hurjan vaikuttavia, Neuvostoihmisen lopulta odotan samaa.

      Mielenkiintoisia kirjoja listallasi, kivaa että äänet hajautuvat laajalle joka kategoriassa.

      Poista