Ruotsinkielinen alkuteos Levande och döda i Winsford (2013)
Suomentanut Aleksi Milonoff
Kansi Jussi Karjalainen
Tammi 2018
440 s.
Henkilökohtaisesti Elävät ja kuolleet Winsfordissa on minulle yksi tärkeimmistä Håkan Nesserin kirjoista. Näin siksi, koska kaupunkisarjan aiemmat osat ovat olleet pettymyksiä. Loistavan van Veeteren - ja melkein yhtä hyvän Barbarotti-sarjan jälkeen olisin halunnut pitää kaupunkikirjoista, mutta Lontoo ja New York jättivät minut kylmäksi. Tämä uusin suomennettu onkin suorastaan pankin räjäyttäjä. Tykkäsin ensisanoista lähtien, ja pitkästä pitkästä aikaa toivoin että kirja ei loppuisi ollenkaan.
Tarina alkaa, kun Maria Holinek ja koiransa Castor saapuvat Exmoorin nummille. Maria - käyttäen sukunimeä Anderson - on vuokrannut talon talveksi. Ylhäällä nummella hän on kaukana kaikesta, kaukana tutuista ihmisistä, puhelimen ja sähköpostin tavoittamattomissa. Hän esittäytyy kirjailijaksi ja kertoo tulleensa Winsfordin kylään kirjoittamaan. Kylä toivottaa hänet tervetulleeksi, kyselemättä sen enempää miksi ja miten ruotsalainen nainen päätyy noin syrjäiseen paikkaan.
Marian tarinaa keritään auki vähän kerrassaan. Työ tv-yhtiössä on alkanut tympiä, eikä elämää helpota kirjallisuusprofessori-aviomiehen aiheuttama skandaali. Maria ja Martin päättivät suunnata Marokkoon, paikkaan jossa Martin on viettänyt aikaa 1980-luvun alussa. Käy kuitenkin niin, että Marokon sijasta määränpääksi tulee Winsford, eikä sinne saavu kuin Maria. Mökissä hän käy läpi sekä elämäänsä että puolisonsa kirjoituksia. Hän haluaa selvittää Martinin salaisuudet, hän haluaa tietää mitä on tapahtunut vuosikymmeniä sitten, hän haluaa päästä mukaan siihen mitä tapahtui ennen kuin he Martinin kanssa tapasivat. Nummi tarjoaa vastauksia mutta myös uusia kysymyksiä. Mitä Marialle on tarjolla Ruotsissa? Voiko 55-vuotias nainen aloittaa uudelleen tyhjästä? Mitä Englannilla on annettavaa?
Join kuin vastamyrkkynä kaksi lasillista erinomaista portviiniä, jota olin ostanut Dulvertonista, ja otin esiin tietokoneeni. Martinin kone, se jossa on ärsyttävä tarra Barcelonasta, saa toistaiseksi pysyä hänen mustassa salkussaan. Luulen että jossain vaiheessa avaan nekin, sekä salkun että tietokoneen, mutta tänä iltana se ei todellakaan tuntunut tarpeelliselta. Totesin että täällä ei ole nettiyhteyttä, ei tietenkään, tiesin sen kyllä. Jos myöhemmin tuntuu siltä että tarvitsen yhteyden - syystä jota en juuri nyt oikein keksi - voin mennä joko rannikkokaupunki Mineheadiin, jossa on kuulemma yksi jos toinenkin internetkahvila, tai sitten Dulvertonin kirjastoon. Tai näin ainakin luulen, ehkä vaihtoehtoja on lähempänäkin. Varmistin myös, ettei minun eikä Martinin kännykkä toimi talossa, ja päätin että tarkistan huomenna tilanteen hautakummulla josta Mr Tawking puhui. En missään tapauksessa yritä soittaa kenellekään - enkä lähettää sähköpostia tai tekstiviestiä - mutta on toki syytä selvittää, yrittääkö joku ottaa yhteyttä meihin.
Tosin jo pelkkä kännykän aktivointi voi olla riski, en tiedä miten homma toimii. Mutta jos meitä aletaan etsiä, siis jos Interpol ja erilaiset tiedustelijat sun muut alkavat tosissaan jäljittää meitä, meidät tietenkin löydetään ennemmin tai myöhemmin. Idea on siinä, että kenellekään ei tule mieleen ruveta etsimään meitä. Koska siihen ei ole mitään syytä.
Kuten jo sanoin, en olisi halunnut tämän loppuvan. Onkohan se sumuinen ja sateinen nummi vaelluspolkuineen, joka imee mukaansa? Yksinolo, pimeät illat, seurana lähinnä kirjat ja omat ajatukset. Tiedättehän, Arnaldurin kirjat, Ruth Galloway - sarja, Susanne Janssonin Uhrisuo... Joka tapauksessa, olen tavattoman onnellinen ja helpottunut, ihanaa että lopulta pääsin takaisin Nesserin kelkkaan.
Tarina on kiinnostava, se on yllätyksellinen mutta käänteet ovat uskottavia. Samalla mukana on pieniä kiemuroita, jotka saavat epäilemään että ovatko asiat sittenkään näin vai onko taustalla vielä jotain muuta. Toisinaan Maria epäilee itsekin, jolloin lukijan on pakko kiirehtää eteenpäin saadakseen selityksiä. Nesser sirottelee pieniä taitavia koukkuja sinne tänne, lukemista on melkeinpä mahdoton jättää tauolle, vaikka esimerkiksi Marian nukkumaanmeno antaisi muuten siihen tilaisuuden.
Helmet-lukuhaasteesta täyttyy kohta 4, "kirjan nimessä on jokin paikka".
Minuun ei New Yorkin ja Lontoon ympäristöihin sijoitetut Nesserit niin iskeneet, joten samoin kuin sinä myös minä tykästyin tähän Englannin nummien sävyttämään jännitykseen. Kyllä Nesser on maino henkilökuvauksessaan!
VastaaPoistaKäsittääkseni kaupunkikirjoja on tulossa lisää, jee! Luin alkuvuonna Feminasta mutta en tietenkään enää muista montako siinä mainittiin.
PoistaHenkilö- ja maisemakuvauksessa! :) Tää on ihan parasta, kun jännite ja jännitys syntyy muusta kuin verisistä yksityiskohdista. Minuun ainakin tehoaa enemmän kuollut lintu kuin irrotetut raajat.
Teos koukutti heti alkumetreiltä. Päähenkilön luonnekuvaus ja uskottavuus kaikessa kaameudessaan tekee teoksesta ylivoimaisen verrattuna muihin.
VastaaPoistaJuurikin näin. Nesser saa taidokkaasti ujutettua jännitystä näennäiseen tavallisuuteen.
Poista