Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin

Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
Ruotsinkielinen alkuteos Vågspel (2016)
Suomentanut Anu Koivunen
Bazar 2018
574 s.

Ann Rosmanilta suomennettiin kolme kirjaa, sitten tauon jälkeen Karin Adler - sarjan kuudes osa. Olen lukenut väliosat ruotsiksi, mutta mielestäni Sukellus syvyyksiin toimii myös yksittäisenä teoksena eikä vaadi aiempien osien lukemista.

Ruotsin poliisi saa virka-apupyynnön Orkneysaarilta. Ruotsalaisen omistama vene on löytynyt ajelehtimasta, tyhjänä. Kenelle kuuluvat veneestä löytyvät verijäljet ja missä on Bo Stenman, eläköitynyt sukeltaja? Karin ja Folke matkustavat selvittämään asiaa.  He kuulevat legendoja vuonna 1916 uponneesta aarrelaivasta, josta on tullut Stenmanille suorastaan pakkomielle. Hylylle on tehty sukellus vuonna 1977, ja tuo tutkimusretki vaikuttaa yhä monien elämään.

"Veneessä on joku", Karin sanoi. "Kiireesti vaatteet päälle ja taskulamppu mukaan, jos sinulla on. Minulla on vain yksi pieni lamppu." Karin istuutui lattialle ja veti kengät jalkaan, mutta Folke seisoi paikallaan aivan kuin ei olisi ymmärtänyt mitään. 

"Vauhtia nyt, Folke!"

"Oletko soittanut poliisille?" Folke kysyi.

"En minä kenellekään ole soittanut."

"Emme kai me keskellä yötä voi rynnätä ulos?" hän yritti.

"Etkö kuullut mitä minä sanoin? Purjeveneessä on joku. Veneessä palaa valo."

"Kuulehan, Karin, asia on nyt niin..."

"Menen sitten yksin", Karin vastasi ja lähti. Hän ei aikonut jäädä kuuntelemaan Folken pitkäveteisiä pohdiskeluja. Vaikka Folkella oli jo vuosien kokemus poliisin työstä, hän ei vieläkään osannut mennä suoraan asiaan ja vasta sitten jaaritella kaikesta muusta. 

Tykkäsin kirjasta muuten, mutta siinä jää minun makuuni liian monta isoa kysymystä auki. Kuka on Leslie ja miksi hän on mukana sukellusretkellä? Miksi amerikkalainen liikemies kustantaa kalliin retken yhden fiktiivisen kirjan takia? Onko taustalla muuta ja jos on niin mitä? Miksi uppoamishetkellä vuonna 1916 sotilaat estivät siviiliavun? Miksi Karin ja Folke kutsutaan avustamaan paikallista poliisia, kun heidät kuitenkin jätetään lähes tyystin oman onnensa nojaan?

Loppuratkaisu oli minulle karmea pettymys. Se olisi kaivannut ehdottomasti enemmän pohjustusta. 500 sivua täynnä ihmisiä, sitten yhtäkkiä yhdessä lauseessa Karin ymmärtää kuka on syyllinen. Minä ymmärsin kuka mutta en että miksi. Kun 1970-luvun tapahtumista kerrotaan niin laajasti, niin mielestäni sen olisi pitänyt liittyä loppuratkaisuun paljon tiukemmin. Nyt jäi olo, että tässä on kaksi aikatasoa ja kaksi erillistä tarinaa, joista olisi voinut kirjoittaa kaksi erillistä kirjaa.

Tarinat sen sijaan, ne ovat hurjan kiehtovia. 1970-luvun sukellusretki on jo itsessään jännittävä. Mistä ja milloin hylky löytyy, milloin sääolot mahdollistavat sukelluksen, kuka pääsee sukeltamaan ja mitä vaaroja siihen liittyy, mitä hylystä löytyy... Retki on kuvattu todella elävästi.  Nykyhetkessä poliisityö limittyy tiukasti veneilyyn ja sukellukseen. Onneksi alan termejä ei viljellä tuhottoman paljoa, joten ei haittaa vaikka ei olisi eläissään astunut veneeseen.

Henkilöhahmot ovat loistavia. Karinista olen tykännyt aina. Nyt hänessä on lisänä se, että hän on muuttanut pois veneestä ja asuu talossa. Kaipuu vesille on kova, eikä sitä helpota se että meri näkyy talon ikkunoista. Kollegat Folke ja Robert ovat mainioita tyyppejä, Folke suorastaan riemastuttavan hauska.

Tätä ei kannata lähestyä huippujännittävänä dekkarina mutta toimii lomalukemistona mökkirannassa :)

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 28, "sanat kirjan nimessä ovat aakkosjärjestyksessä". Olisi ollut hienoa saada joku kolme- tai nelisanainen nimi mutta mennään nyt tällä.

Kirjoja ulapalta-haasteeseen tämä sopii myös, tervemenoa haaveilemaan merimatkasta :)