perjantai 27. huhtikuuta 2018

Susanne Jansson: Uhrisuo


Susanne Jansson: Uhrisuo
Ruotsinkielinen alkuteos Offermossen (2017)
Suomentanut Tiina Sjelvgren
Bazar 2018
314 s.







Oo mikä iloinen yllätys, ruotsalainen vähäverinen dekkari! Jos olet tykännyt Ann Cleevesin Jimmy Perez - sarjasta ja Elly Griffithsin kirjoista, uskallan luvata että pidät tästäkin.

Biologi Nathalie saapuu vuosien jälkeen kotikonnuilleen Mossmarkenin suoalueelle. Hän on tullut tekemään tutkimuksia ja kirjoittamaan väitöskirjaa. Alueella kulkee kauhutarinoita suosta, legendoja siitä kuinka ihmisiä on kadonnut eikä ruumiita ole koskaan löytynyt. Nathalie tietää yhden - vain yhden - suolle varmasti kadonneen, eikä ole valmis uskomaan kaikkea mitä kerrotaan. Eräänä iltana hän löytää ystävänsä Johanneksen tajuttomana, suolta tietenkin. Mutta suo ei lyö ihmistä päähän, jokin muu selitys täytyy olla. 

Poliisi alkaa selvittää Johanneksen pahoinpitelyä. Osapäiväisesti poliisivalokuvaajana toimiva Maya pääsee mukaan tutkimaan tapausta. Eipä aikaakaan kun Maya löytää suosta ruumiin. Vähitellen suo alkaa paljastaa salaisuuksiaan, johdattaen tutkijat legendojen lähteille. 

Hän mietti entistä elämäänsä. Se tuntui niin vieraalta, mutta silti se oli tässä läsnä. Sukset auton katolla talvella. Hikiset ja tahmaiset sormet mehujään sulaessa kädessä matkalla uimarannalle kesällä. Liian iso takapenkki yhdelle, ja kaipaus, että vieressä istuisi oma sisko. Isä auton ratissa ja äiti kääntymässä katsomaan, että takapenkillä oli kaikki hyvin. Äidin lyhyeksi leikatut vaaleat hiukset. Silmien pirteä katse.
Auto seisoi yhä pihalla. Oli seissyt kaikki nämä vuodet. Aivan kuin se olisi odottanut häntä.
Sinne hän oli paennut kaikkea tapahtunutta. Hän oli ensin soittanut hätänumeroon ja juossut sen jälkeen Volvoon turvaan, ja sieltä poliisi oli löytänyt hänet.
Auton takaovi narisi ja jäi repsottamaan saranoistaan hänen avatessaan sen.
Jokainen liike sattui, jokainen hengenveto tuntui keuhkojen pohjassa saakka. Hän astui varoen autoon, pyyhki oksat pois istuimelta ja lysähti alas. 
Kohina korvissa. Nykyhetki, joka tyhjentyi hapesta. Aika, joka vuoti niin, että joutui haukkomaan henkeä. Hän nojautui penkin selkämystä vasten, sulki silmät ja antoi ympäristön tutkia itseään. Kissat hiiviskelivät ympärillä, ötökät kulkivat jalkojen yli. Tuuli haisteli häntä. 
Hänen oli täytynyt nukahtaa, sillä hän heräsi koputuksiin. Tällä kertaa ne olivat onneksi oikeita koputuksia, fyysisessä maailmassa, elävien käsien aikaansaama ääni kiinteää ainetta vasten.
Kasvot lasin toisella puolella. Hän tunnisti miehen oitis.


Pidän erityisesti siitä, että kirjassa on vahva tarina. Syyllinen ei ole satunnainen sosiopaatti joka nyt vaan sattuu olemaan päästään vialla. Ei, kaikilla osallisilla on syynsä miksi ovat siellä missä ovat ja tekevät mitä tekevät. Ja vaikka Nathaliella on taustalla henkilökohtainen tragedia, menneessä ei vellota. Mennyt kulkee nykyisen rinnalla saamatta liikaa painotusta. Ja mikä parasta, traagisista tapahtumista huolimatta Nathalien ei tarvitse lääkitä itseään viinillä ja pillereillä. 

Pieni kylä ja suo ovat oivallinen tapahtumaympäristö. Mökki pihan reunalla, liukkaat polut, upottavat mättäät, peitellyt tunteet... Tunnelma voisi olla idyllinen ellei se olisi niin uhkaava. Hiuksianostattavaa, kihelmöivää jännitystä tässä ei ole, mutta ainakin minä tarvitsen näitä dekkareita joissa murhataan jostain muusta syystä kuin silkasta veren- ja ihmisruumiin pilkkomisen himosta.

Toivoisin, että Jansson kirjoittaisi lisää. Pidän Susannesta ja Mayasta, haluaisin lukea heistä monta kirjaa. Ehkä Mossmarken ei tarjoa aihetta useampaan, mutta he voisivat seikkailla jossain muualla? Saa nähdä miten käy. Suoalue on tässä yksi päähenkilö, tarjoten mielenkiintoisia legendoja mutta myös luontoelämyksiä. 

4 kommenttia:

  1. Soiset legendat, luontoelämykset ja puuttuvat suolenpärskeet plus mainio postauksesi saivat varaamaan tämän dekkarin, jonka ilman Sinua olisi mennyt sivu suun; kiitos vinkistä ja mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että löysit tämän! :) Niin on ruotsidekkarit (ainakin suomennetut sellaiset) menneet verisiksi että ehdin jo kaivata tällaista "lempeämpää".

      Ihanaa kesän odotusta! :)

      Poista
  2. Minäkin tykästyin, en ihan vielä rakastunut, mutta uskoisin kirjailijan tästä tahtia parantavan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavaa odotellessa! Esikoisdekkariksi todella hyvä. Aika paljon on kirjoja (esim. viimeisin Gerritsen), jota olin lainaamassa mutta kirjasto-ohjelma sanoi että olen lainannut sen lokakuussa. Yhtään en muista lukeneeni, esittelyteksti on täysin vieras, mitään en muista tapahtumista. Uhrisuo on vaihteeksi sellainen, mistä jää muistijälki.

      Poista