Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina

Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat: Kim Wallin tarina
Ruotsinkielinen alkuteos Boken om Kim Wall - när orden tar slut (2018)
Suomentanut Ida Takala
WSOY 2019
250 s.

Kim Wall lienee monelle tuttu nimi. Jos ei, niin sana "sukellusvenemurha" kilisyttänee kelloja. Kim Wall on juuri se toimittaja, joka murhattiin omatekoisessa sukellusveneessä hänen ollessaan haastattelemassa sukellusveneen rakentajaa, keksijä Peter Madsenia. Wallin vanhemmat ovat kirjoittaneet kirjan, jossa kertovat tyttärensä tarinan. Mitä muuta Kim Wall oli, kuin murhan uhri?

Tarina etenee rinnakkain kahdessa tasossa. Katoaminen, murhatutkimus ja oikeudenkäynti tapahtuvat vuosina 2017-2018, toisessa linjassa kulkee Kimin elämä syntymästä katoamispäivään. Vaikka vanhempien näkökulma on tietysti ylistävä ja "puolueellinen", on silti selvää että Kim Wall oli poikkeuksellinen toimittaja, poikkeuksellinen nainen. Hän opiskeli monessa maassa useita tutkintoja, teki juttuja ihmisistä jotka ovat kaikkein heikoimmassa asemassa, oli kiinnostunut kulttuureita ja matkusteli valtavan paljon, meni toimittajana paikkoihin joista useimmat muut pysyisivät poissa... Toisaalta, hän pääsi jo pienenä matkustamaan toimittajavanhempiensa kanssa, eli hän näki ja koki enemmän kuin useimmat ikäisensä. Kiinnostus monenlaisiin asioihin ja avara maailmankuva lienee seurausta tuosta. 

Kim Wall oli periaatteen ihminen niin työssään kuin vapaalla. Hän oli ihmisistä välittävä, heikompia puolustava, muutosta haluava. Aluksi hän haaveili diplomaatin urasta, mutta työharjoittelun aikana ymmärsi että se ei ole tapa vaikuttaa, tapa muuttaa maailmaa. Niinpä tie vei toimittajaksi. 

Täydellinen ihminen hän ei kuitenkaan ollut, tai ehkä oli, mutta kuitenkin kolmekymppisenä riippuvainen vanhempiensa avusta. Kirjassa mainitaan ohimennen, mutta useita kertoja, että Kim tarvitsi apua lentolippujen varaamisessa, tarvitsi rahaa lukukausimaksuihin, tarvitsi rahaa kun luottokortti ei toiminut, tarvitsi rahaa kun halusi vaihtaa Kuubassa hotellista toiseen. Lukiessa tuntuu välillä siltä, että hän meni sokeasti kohti tavoitteitaan ja luotti siihen, että jos ei saa stipendiä tai apurahaa niin vanhemmat auttaisivat kyllä. Tuntuu siltä, että hän seurasi täysillä sydäntään eikä piitannut niin arkisesta asiasta kuin rahasta.

Kim uskalsi aina avata suunsa ja sanoa vastaan, jos jokin oli hänen mielestään väärin. Taistelu päiväkodin pihan veripyökin puolesta oli tästä eräs esimerkki. Kum Kim ja hänen ystävänsä Elina kuulivat, että suuri ja kaunis veripyökki aiottiin kaataa, koska sitä pidettiin vaarallisena sen alla leikkiville lapsille, he ryhtyivät puunhalaajiksi nuoresta iästään huolimatta. Tytöt kirjoittivat vetoomuksen ja tekivät kyltin, joka kiinnitettiin puuhun. Heidän kaunista puutaan ei saisi kaataa! He ilmaisivat tiukan tahtonsa kömpelöin tikkukirjaimin ja kannustivat muitakin puolustamaan puuta. He onnistuivat, puu tutkittiin uudelleen ja se on yhä pystyssä.

En tiedä, oliko puuepisodi Kimille lopulta kovinkaan merkityksellinen, sillä kun puhuimme siitä joitain vuosia sitten, hän ei edes muistanut koko tapausta. Mutta hän taisteli jo lapsena oikeana pitämänsä asian puolesta, ja sen ominaisuuden saimme nähdä monta kertaa. Jos jotain oli pielessä, siitä pidettiin ääntä, vaikeneminen ei ollut hänen tapaistaan.

Minulla oli kaksijakoinen olo lukiessa. Yllä ilmeisesti äiti Ingrid epäilee puuepisodin merkityksellisyyttä Kimille. On toisinaan ärsyttävää, että hän pitää tytärtään yli-ihmisenä, sellaisena jonka pitäisi muistaa kaikki asiat, nekin minkä puolesta on vaahdonnut lapsena. Tyttäressä ei ole mitään heikkouksia, hän on ollut vauvasta asti täydellinen, oman tien kulkija joka kuitenkin ottaa kaikki muut huomioon. Pikkuasia ehkä, mutta erityisesti ärsyynnyin siitä, kuinka kehutaan 4-vuotiasta Kimiä; hän osaa lausua vaikeita dinosaurusten nimiä ja keksiä niille uusia maailmoja. Terveisiä kirjaston lastenosastolta ja tiedoksi vaan, aika moni muukin 4-vuotias osaa samaa! :) 

Mietin paljon sitä, että jos Kim Wall olisi saanut elää, olisiko hänestä koskaan kirjoitettu kirjaa tai olisiko hän itse kirjoittanut muistelmansa. Hän kuitenkin oli monin tavoin poikkeuksellinen; puhui monia kieliä, oli matkustellut lähes kaikilla mantereilla, oli saanut kansainvälistä tunnustusta reportaaseistaan, oli opiskellut ja tehnyt harjoitteluja monessa eri maassa... On hirveän surullista, että lahjakas ihminen saa nimensä laajaan tietoisuuteen sillä, että joutuu murhatuksi. Että hänen elämänsä on merkittävä, koska se päättyi liian aikaisin. Kuten kirjassa sanotaan, tutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana murhaaja saa paljon enemmän palstatilaa kuin uhri. Osittain siitä syystä tämä kirja on kirjoitettu. Vanhemmat eivät halua, että heidän tyttärensä tiedetään ja muistetaan vain Peter Madsenin uhrina, he haluavat että hänet muistetaan sen takia mitä hän teki eläessään. Pointsit vanhemmille siitä, että vaikka ovat itse toimittajia niin eivät epäröi sivaltaa sanoilla ammattikunnan muita jäseniä. 

Yhden asian haluan nostaa esiin, mielestäni se on asia joka sopisi kaikille mietittäväksi:

Yksinkertaisesti - elämä jatkuu. Kaikesta huolimatta. Kaikki muu olisi ollut Kimille vierasta. Hänelle oli olemassa vain yksi suunta, eteenpäin. Taaksepäin mentiin vain ottamaan vauhtia.

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 11, "kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa". Kim Wall itse sanoi haluavansa raivata tiensä ulkomaantoimittajien miesvaltaiseen joukkoon. Kun hän kuoli, jotkut ihmettelivät miksi hän oli pukeutunut hameeseen mennessään haastattelemaan miestä. Ihan kuin hame antaisi oikeuden murhata! Tai raiskata tai ahdistella seksuaalisesti.