Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

Englanninkielinen alkuteos The Age of Miracles (2012)

Suomentanut Pirkko Biström

Bazar 2020

301 s.

Yhtenä ihan tavallisena päivänä huomataan, että ajan kulku on muuttunut. Vähän kerrassaan päivät alkavat pidentyä. Viikkojen ja kuukausien kuluessa yöt ja päivät pitenevät, päivärytmit sekoittuvat. 11-vuotias Julia perheineen tekee kuten lähes kaikki muutkin: sopeutuu. Koska kukaan ei tiedä, mitä tulee tapahtumaan, koteihin kerätään varmuusvarasto ruokaa, kynttilöitä, paristoja ja sen sellaista. Kun päivät alkavat olla liian pitkiä, maailmassa päätetään palata noudattamaan 24 tunnin rytmiä. Se tarkoittaa, että koulupäivä saattaa alkaa yön pimeydessä. Mutta aika vain jatkaa venymistään. Eräässä toukokuussa on vain seitsemän auringonlaskua. Lisäksi polttava aurinko ja ionisoiva säteily aiheuttavat ongelmia. Ihmisiä sairastuu niin kutsuttuun syndroomaan, itsemurhat lisääntyvät, aurinko polttaa vaatteiden läpi ihon rakkuloille, painovoiman muutos tekee hallaa niin linnuille kuin ihmisille…

Sinä yönä nukuimme auringonvalossa tai emme nukkuneet lainkaan. Olin jo kauan mennyt sänkyyn ennen pimeän tuloa - ne alkuajan päivät olivat loputtomia, ne ensimmäiset illan iankaikkisen pitkiä; useimmiten nukahdin ennen kuin tähdet alkoivat näkyä. Mutta tämä yö oli toisenlainen, aikaero suurempi kuin koskaan. Tämä oli ensimmäinen valkeista öistä. Myöhemmin opimme suojautumaan, eristämään valon keskelle pieniä pimeyden läikkiä, mutta ensimmäinen kelloyö hohti valoa aivan kuin aurinko ei olisi koskaan ennen paistanut niin loistavan kirkkaasti.

Huoneeni katossa oli siellä täällä pimeässä hohtavia tähtitarroja, jotka oli äskettäin yrittänyt irrottaa. Äiti oli kieltänyt: ”Tuossa katossa on asbestia, anna olla.” Mutta tänä yönä kattotähteni olivat joka tapauksessa yhtä näkymättömiä kuin oikeatkin, koska jokaisen oli himmentänyt oma läheisin, rakkain tähtemme.

”Yritä nukkua”, sanoi isä. ”On vaikea nousta kouluun pimeässä.” Hän istui sänkyni jalkopäässä ja tuijotti ikkunasta loistavan siniselle taivaalle ennen kuin veti säleverhot kiinni. ”Nämä ovat hämmästyttäviä aikoja”, hän sanoi. ”Me elämme hämmästyttäviä aikoja.”

Lopulta aurinko laski joskus kahden jälkeen.

Tämä on karu mutta silti kaunis tarina. Äkkinäinen muutos horjuttaa elämän tasapainoa, mutta se luodaan uudelleen. Tulevaisuus on epävarma, joillekin pelottavakin, mutta silti arjesta yritetään pitää kiinni, pitää se jossain määrin normaalina. Ihmisten henkinen ja fyysinen hyvinvointi heikkenee, riidat lisääntyvät, mutta on myös paikkansa ihastumiselle. Julia vaikuttaa ikäistään paljon vanhemmalta ja kypsemmältä; ehkä muutos on aiheuttanut sen. Ei ole aikaa pienille harmeille, saati koulunkäynnistä murehtimiselle, kun koko Maapallo on uhattuna. Hän olisi hyvinkin käynyt vaikkapa 17-vuotiaasta.

Lukiessa ajattelin Mats Strandbergin Loppu-kirjaa, että kuinka hienoja maailmanlopun kuvauksia onkaan kirjoitettu. Aion ottaa nämä kaksi kirjaa yläkoululaisten genrevinkkaukseen sekä lukiolaisten vinkkauksiin. Vaikka kirjat ovat erilaisia, niin niissä on kuitenkin paljon samaa - unohtamatta sitä, että molemmat ovat tehneet minuun järisyttävän vaikutuksen.  

Kirjan ovat lukeneet muun muassa Heidi P., Mai Laakso ja Kirjan vuoksi.