Norjankielinen alkuteos Hyttebok fra helvete (2018)
Suomentanut Aki Räsänen
Aula & Co 2020
366 s.
Kun norjalainen koomikko Are Kalvø havahtui siihen, että kaikilla hänen kavereillaan oli somekuvissa postaus vuorilta, hän päätti ottaa selvää mistä on kyse. Miksi jokaisen pitää lähteä vaeltamaan? Luonto on kiva, mutta mikä saa ihmiset haastamaan itsensä kiipeämään vuorille tai hiihtämään tuntikausia, päivä toisensa jälkeen? Ja ennen kaikkea, miksi vaeltajat tapaavat suurennella ja vähätellä asioita?
Kokeellinen tutkimus alkaa tietenkin retkeilykaupasta. Koska Are ei ole pahemmin ulkoillut vuosikymmeniin, on ensin hankittava varusteet. Siihen menee tietysti paljon rahaa, koska mukaan tarvitaan kaikkea tuiki tavallista, joskin vaellus-etuliitteellä varustettuna. Matkasuunnitelma ja tavoite ovat selvillä: ensimmäinen kesävaellusreissu kestää viikon ja siinä hän haluaa kokea valaistumisen retkeilyn ihanuudesta. Toinen matka on noin viikon mittainen hiihtovaellus, jossa hän yrittää löytää ihmisiä vuorilta.
Suunnitelmat ja reitit kuulostavat selkeitä, mutta matkoilla sattuu vaikka mitä kommelluksia. Sataa - tietenkin - , reittien alkuja ja reittimerkkejä on hankala löytää, matkan pituudesta ja kestosta kuulee kovin vaihtelevia arvioita, seuralaisilla hajoaa varusteita ynnä muuta vastaavaa. Tilannekomiikkaa riittää, mutta on Kalvølla myös vakavaa pohdintaa. Miksi vaelluksia pitää aina hehkuttaa, miksi on vaikea myöntää että välillä on tylsää? Kenen puheeseen voi luottaa, kun jokainen esittää erilaisia arvioita? Mistä kumpuaa ihmisten tarve tolkuttomaan rehentelyyn? Miksi ihmisillä on niin hirveä kiire, vaikka vapaa-ajan määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä?
Luonnossa oleminen - ja siellä käveleminen, liikkuminen, ruumiin käyttäminen - ei ole enää osa kovinkaan monen arkea. Sen sijaan siitä on tullut jotain vapaa-aikana etsittävää ja tavoiteltavaa, jota varten täytyy oikein varustautua. Treeneissä ja tunturimajoilla. Arkisen luonnossa liikkumisen ja luonnossa vietetyn vapaa-ajan välillä on vissi ero.
(...)
Eräs ihminen, jonka kanssa keskustelin ennen vaelluksen alkua, työskentelee huumorin parissa ja on siksi keskivertoa vaateliaampi näissä asioissa. Kyse on miehestä, joka pyrkii välttämään päärynänmuotoisuutta, jos nyt paljastamme hänen henkilöllisyytensä. Kun kuvasin hänelle suunnitellun reittimme, sillä tiesin hänen tuntevan tämän seudun hyvin, hän kutsui Besseggeniä lastenretkeksi. Kyseessä on nuori ja tunteikas nykyaikainen mies, jolla on terveet kulttuuriset mielenkiinnon kohteet ja hyvin kehittynyt huumorintaju. Mutta kun hän saa jalkaansa vaelluskengät, hän muuttuu Petter Northugiksi.
(...)
Kuuden tunnin, jääkylmän lounaan, kahden pikkusikaritauon, Dokumentointivastaavan sisäisen kamppailun, neljän viiden varmasti pahan hiertymän, kahden hajonneen sauvan ja joidenkin suksi- ja aurinkolasiteknisten ongelmien hälkeen saavumme perille. Kulutimme tarkalleen niin pitkän ajan kuin se leppoisa bergeniläinen terassilla ennusti. Kannattaa aina kuunnella leppoisia bergeniläisiä terassilla.
Välillä minua hieman ärsytti Kalvøn tapa vetää moni juttu överiksi, tapa tehdä numero asioista jotka eivät oikeasti ole kovin kummoisia. Valtaosa hänen tapaamistaan ihmisistäkin tuntuu jonkinlaisilta yli-ihmisiltä. Ehkä se on koomikon maneeri, että asioista pitää yrittää tehdä vitsikkäitä. Onneksi mukana on tummia sävyjä, yhteiskunnan ja ihmiskunnan kritiikkiä, nasevaa ja osuvaa.
Kalvø nostaa kirjassa esiin monia tärkeitä asioita, jotka herättelevät lukijaa ajattelemaan. Milloin ulkoilusta tuli suoritus, ja miksi vapaa-ajallakin pitää suorittaa? Miksi ollaan yhä enemmän yhdessä mutta samalla yksin? Retkeilläänkö ja vaelletaanko siksi, että saadaan somekuville tykkäyksiä, vai siksi että nautitaan luonnosta?
Olen itse vaeltanut sekä kengät että sukset jalassa, joten koin helpoksi samaistua Kalvøn tuntemuksiin. Pakkaaminen ja purkaminen, pukeminen ja riisuminen, palelu ja hikoilu, päiviä jatkuva sade ja loputon latu... Hän kirjoittaa mieleenpainuvasti vaelluksista, mitä tapahtuu ja miltä tuntuu 10 minuutin, kahden tunnin, neljän ja puolen tunnin kohdalla, päivän päätteeksi. Hän paitsi kertoo tapahtumakulusta myös pohtii suhdetta itseensä, muihin vaeltajiin, ympäristöön, yhteiskuntaan.
Odotan mielenkiinnolla lukukokemuksia sellaisilta henkilöiltä, joilla ei ole vaelluskokemusta. Löytävätkö he kohtia, joihin tarttua kiinni? Uskon, että kirjaa pitävät kiinnostavana ja hauskana monet, itse viihdyin sen parissa vallan mainiosti.
Helmet-lukuhaasteeseen laitan Helvetillisen vaelluskirjan kohtaan 38, "kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu." Se sopii myös esimerkiksi kohtiin 2, "iloinen kirja" tai 34, "kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti