Alena Mornštajnová: Hana

 

Alena Mornštajnová: Hana

Tšekinkielinen alkuteos Hana (2017)

Suomentanut Susanna Räty

Kairaamo 2023

350 s. 

1954, Meziříčín kaupunki. Kahdeksanvuotias Mira menettää lavantaudille äitinsä, isänsä ja kaksi sisarustaan. Myös outo Hana-täti on kuolemaisillaan. Mira päätyy väliaikaisesti naapuriin asumaan. Tautiaallon laannuttua naapurin lapset tulevat maaseudulta takaisin kotiin, eikä etenkään samanikäinen Ida voi sietää Miraa. Sitten eräänä päivänä Hana on ovella; hän on tullut hakemaan Miran luokseen. Mira ei haluaisi lähteä, mutta koska hän pelkää Idaa enemmän kuin Hanaa niin hänellä ei ole vaihtoehtoja. 

Vähitellen Miran ja Hanan välille syntyy side, vaikkei Mira koskaan ymmärrä miksi Hana on niin hiljainen ja ihmisiä välttelevä. 

Toisessa osassa tutustutaan Miran isovanhempiin ja vanhempiin, ja askel kerrallaan astutaan lähemmäs kohti maailmansotaa ja natsien tekemää miehitystä. 

Kolmannessa osassa Hana kertoo tarinansa, ja se vasta onkin surullista luettavaa. Niin moni asia mitä hän tekee tai jättää tekemättä johtaa suruun ja pahimmillaan joidenkin kuolemaan. Hanan keho toipuu sotavuosista, mutta mieli ei koskaan. Hän pelkää luottaa ja rakastaa, edes silloin kun kyseessä on hänen sisarentyttärensä.

"Minne minä voin mennä?" minä kysyin, mutta ovi oli jo taas kiinni.

Seisoin kadulla ja katselin ympärilleni. Valot ikkunoissa alkoivat syttyä, verhojen ja kaihtimien takana vilahti välillä hahmoja, mutta en nähnyt missään ketään, jonka olisin tuntenut. Aloin hitaasti kävellä kohti kotia, mutta muistaessani ullakolta kuuluneet askelten äänet kävelin entistä hitaammin ja hitaammin. Ohitin hämärtyvässä illassa pimenevän kelloliikkeen näyteikkunan, pysähdyin ulko-oven edessä ja odotin jotain tapahtuvaksi. Mutta mitään ei tapahtunut, valo kadulla vain väheni entisestään, ja kylmyyden lisäksi aloin tuntea pelkoa lähestyvästä yöstä.

(...)

Jos minut olisi ohjattu oikealle, olisin kuollut heti eikä minun olisi tarvinnut kuolla joka ikinen minuutti, jokainen tunti ja jokainen päivä. Eivätkä muut olisi kuolleet minun sijastani. 

(...)

Kolme naista ei saanut letitetyksi yhtä pitkää punosta kuin minä, ja siitä saakka heidän silmänsä ovat tuijottaneet minua joka ikinen yö. He itkivät, mutta lähtivät alistuneina ikään kuin kauan odotettu tuomio olisi vihdoinkin saanut heidät kiinni.

Tässä on kyllä kaikin puolin hurja kirja. Ihmisten epäluuloisuus, ilkeys ja pahuus jopa lapsia kohtaan on surullista. Ivana on ainoa, joka reagoi Miran jäädessä yksin, kukaan muu ei välitä. Menetykset ja epätoivo ovat pinnalla kautta kirjan, riippumatta siitä kulkeeko tarina Miran, Hanan vai Miran isoäidin Elsan kokemana. Rakkautta on vähän, enemmän ihmiset tuntevat kateutta, kärsimättömyyttä ja vihaa. 

Luvassa ei siis ole helppo lukukokemus, mutta vaikuttava ja syvästi koskettava. 

Kirja joka maasta -haasteeni saa Tšekin.