Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

 

Ingeborg Arvola: Jäämeren laulu

Norjankielinen alkuteos Kniven i ilden. Ruijan rannalla - Sanger fra Ishavet (2022)

Suomentanut Aki Räsänen

Gummerus 2024

368 s. 

Vuonna 1859 Priita-Kaisa pakkaa poikansa Aleksin ja Heikin mukaan ja lähtee Sodankylästä kohti Pykeijaa. Kahden aviottoman lapsen äitinä hän on joutunut häpeään ja aikoo aloittaa alusta muualla. Matkanteko katkeaa muutamaan otteeseen, yleensä pitkäksi aikaa, sillä Priita-Kaisaa tarvitaan parantamaan vammoja. Hän kokee olevansa parempi eläinten kanssa, mutta tunnistaa usein myös ihmisten vaivat. 

Kun kolmikko lopulta saapuu raskaan taipaleen jälkeen Näytämöön, Priita-Kaisan suunnitelmat menevät uusiksi. Hän oli ajatellut löytävänsä kalastajan aviomiehekseen, mutta rakastuukin ukkomieheen. Suhde on julkinen salaisuus, josta he Mikon kanssa joutuvat maksamaan. Ja vaikka tie lopulta vie Pykeijaan, ei siellä ole helpompaa. Elämä kalansaaliiden ja säiden armoilla on kovaa, vuodesta toiseen. Mutta rakkaus lämmittää, eivätkä sentään ihan kaikki ihmiset ole heitä vastaan. 

Kaikkiin paikkoihin olen halunnut lähteä. Kaikki polut, kaikki tähdet, kaikki revontulten lieskat ovat johtaneet minua kotiin, kaikki merkit, kaikesta voi päätellä jotain, kaikki sinertää, jokainen suo, jokainen kallio, jokainen mutka, jokainen lampi. Kaikki se tuohi, mitä olen repinyt, on toiminut karttana sille joka osaa lukea, kaiken olen lukenut, kaikki polut ja risteykset olen löytänyt, jopa ne joita en ymmärtänyt.

Mutta tuo tuolla.

Meri.

Se ei vedä minua puoleensa.

Mereltä minä sulkeudun. 

- En uskonut, että se olisi tällainen, sanon hänelle, joka seisoo juuri näköpiirini laidalla. 

- Mitä Priita-muori uskoi?

- Mitäkö minä uskoin?

- Mitä Priita-muori uskoi merestä?

Miehen käsivarret saavat otteen, käsivarret kylkiluiden ympärillä, käsivarret jotka purkavat kiinnitysköyden, nuo käsivarret kun ne pitelevät, miten ne sopivatkaan minun pitelemiseeni, ne vain pitelevät, ne tekevät sen mielellään, kuin olisin vanha nainen, kuin särkyisin helposti, kuin olisin arvokas. 

Odotin kirjalta paljon ja se osoittautui juuri niin hyväksi kuin olin ajatellut. Elämä on niukkaa ja jokainen tekee elantonsa eteen sen mitä on tehtävä. Ihmissuhteet eivät ole koukeroisia vaan melko suoraviivaisia. Asioista puhutaan suoraan, kaunistelematta. Taustalla on vahva usko pikkuväen voimaan, ja pienillä rituaaleilla yritetään saada niin suojaa kuin helpotusta. 

Ihmisten nimissä tahdoin mennä välillä sekaisin, sen verran monta Mikkeliä, Priitaa, Heikkiä ja Kreetaa tavataan. Nimissä on kuitenkin yleensä mukana talon tai suvun nimi tai henkilön ominaisuus, joten äkkiä pääsee jyvälle kenestä kulloinkin on kyse. 

Kirja avaa Ruijan rannalla -sarjan. Mielenkiinnolla odotan, kuinka monta osaa saamme vielä lukea Priita-Kaisan ja Mikon elämästä.  Miten heidän suhteensa jatkuu? Entä Priita-Kaisan suhde lapsiinsa? Onko edessä hyviä kalavuosia vai tuleeko elämästä entistä vaikeampaa? 

Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 7, "kirjassa rakastutaan". 

Jäämeren laulu on luettu myös blogeissa Kirjasähkökäyrä ja Kirjareppu.