Aarno Karimo: Kumpujen yöstä

Aarno Karimo: Kumpujen yöstä: suomalaisia vaiheita, tekoja ja oloja kivikaudesta nykyaikaan. 1, Kivikaudesta keskiajan loppuun
WSOY 1953 / Alunperin ilmestynyt v. 1929
332 s.

Kirjojen Suomi - projektissa sain vuoden 1929 ja Aarno Karimon tietokirjan Kumpujen yöstä. Aluksi olin vähän kauhuissani; voi ei, tietokirja, ja vieläpä moniosainen! En itseasiassa ole varma, olisiko tässä hyväksytty pelkkä ykkösosan lukeminen, mutta koska se oli niin mahtavaa tekstiä niin luin loputkin. Sen verran annoin periksi, että luin työpaikaltani löytyneen sarjan, joka on "tekijän suostumuksella kolmiosaiseksi lyhennetty laitos vuosina 1929-1932 ilmestyneestä neliosaisesta teoksesta. 

Ykkösosa Kumpujen yöstä: suomalaisia vaiheita, tekoja ja oloja kivikaudesta nykyaikaan. 1, Kivikaudesta keskiajan loppuun herätti innostukseni jo heti alussa. Ensinnäkin, Karimo on tehnyt kuvituksen paljolti itse; kuvat ovat hänen maalauksiaan. Lisänä on muutamia valokuvia museoesineistä. Mikä hauskinta, maalauskuvat on liimattu kirjaan!

Kuvien lisäksi teksti täräyttää jo alkusivuilla. Karimo myöntää, että on vaikeaa saada tietoa maamme varhaisvaiheista. Myöhempääkin aikaa kuvatessa luvut ovat lyhyitä ja rakenne sellainen, että alussa on lyhyt faktajohdanto ja sen jälkeen muutama sivu tarinaa. Onko se sitten faktiota, todelliseen historiaan perustuvaa fiktiota? Karimo luo henkilöitä, joiden elämää seuraa. Toisia tavataan vain yhden kerran, jotkut esiintyvät parissakin luvussa.

Teos ei mitenkään pyri olemaan kansamme historia eikä tieteellinen esitys, vaikka se, mikäli mahdollista, rakentuukin monessa suhteessa tiedemiestemme tutkimusten tuloksille. Mahdollisuuksien mukaan aikajärjestyksessä toisiaan seuraavina tuokiokuvina ja asioihin syventyessä ilmaantuneina näkyinä koetetaan tässä teoksessa havainnollistaa entisten aikojen elämänilmiöitä, tekoja ja kohtaloiden käänteitä.

(...)

Mikäli jostakin asiasta tai tapahtumasta on ollut käytettävissä ylen vaillinaisia tietoja tai ne puuttuvat melkein kokonaan, on mielikuvitus saanut korvata puutteen pyrkimällä kuitenkin mahdollisimman lähelle oletettavaa todennäköisyyttä. 

(...)

Eröiden arvovaltaiseten tiedemiesten kehoituksesta laadin kuvien ohella ja niitä varten aineistton perehtyessäni myöskin tekstin, joka sai novellin tapaisen muodon.

Että ota siitä sitten selvää, kuinka paljon on totta ja kuinka paljon keksittyä! Minulle kyllä jäi olo, että Karimolla on vankka asiantuntemus ja että kuvitteellisissa tapahtumissa on vahva todellisuuspohja. 

Tämä reilu 300-sivuinen ykkösosa on varsin nopealukuinen. Teksti on kiinnostavaa ja etenee sujuvasti, lisäksi koko sivun kuvia on todella paljon. Monin paikoin Karimo kirjoittaa mahtipontisesti kalevalaishenisellä poljennolla, mikä on hauska mutta myös toimiva ratkaisu.

Uhria tuotiin Ukolle. Äijönvaaran pyhässä puistikossa, kaikkivallan vainiolla, seisoivat valkoisissa juhlatamineissaan vakaiset miehet. 
Juhlava oli jumalan tupa. Lakena kaartui laaja taivas. lattiana levisi kallion kamara, seininä oli honkien humina, räppänänä pilven lovi.
Julhänä seisoi uhrikuusi, luojan puuksi lyylitelty. Kirkkaana pursui lähteensilmä, savusivat uhritulet, ja paikallaan oli suuri paasi, veren loviinsa kokooja.

Pidän myös siitä, että joitakin käskyjä ja kirjeitä on otettu mukaan kokonaisuudessaan. Tässä alku yhdestä, jossa taataan Karjalan naisille rauha häirinnästä. Tämän voisi saattaa voimaan uudelleen, koskien kaikkia naisia!

Sama tyyli jatkuu sarjan muissa osissa, erotuksena se että novellimaiset tarinat pitenevät muissa osissa. Toisessa tutustutaan aikaan Agricolasta ison vihan loppuun ja kolmannessa Uudenkaupungin rauhasta itsenäisyyteen. En yhtään ihmettele, että Karimon teossarja on saanut klassikkoaseman. Enkä hämmästele sitäkään, että tätä on käytetty opetuksessa pitkään. Hauska sattuma, kun puhuin töissä kirjoittavani tästä, työkaverini sanoi että hänelläpä on koko sarja omassa hyllyssään :)

Helmet-lukuhaasteeseen tämä osuu kohtaan "suomalainen klassikkokirja".

Kirjojen Suomi: Kaari Utrio: Ruusulaakso

Kaari Utrio: Ruusulaakso

Tammi 1982

338 s.

Kirjablogit ja 101 kirjaa on edennyt vuoteen 1982. Sitä edustaa Kaari Utrion Ruusulaakso, joka on jonkinsorttinen poikkeama tututusta Utriosta. Historiallinen romaani on vaihtunut kuvaukseen senhetkisestä maailmasta, 1980-luvun yritys- ja taidepiireistä. 

Kirjassa seurataan sisarusten elämää vuoroin kummankin näkökulmasta. Laura on naimisissa taiteilija Kari Pirkkoinsuon kanssa. Avioliitto on melko tuskaisa. Pirkkoinsuo on määräilevä ja väkivaltaisuuteen taipuva, joka lisäksi kulkee vieraissa. Yksi sivusuhteista on Lauran siskon Tuiren kanssa. Tuire on piinkova yritysjohtaja, joka nauttii niin arvostetusta asemastaan, rahan mahdista kuin upeasta ulkonäöstään. Hän tietää tekevänsä väärin hiirulaismaista Lauraa kohtaan, mutta ei jaksa välittää. Jokainen olkoon vastuussa elämästään. Tuirella on Pirkkoinsuon lisäksi muitakin suhteita, yhtä pinnallisia kaikki. 

Oikeastaan kaikissa kirjan ihmissuhteissa on kysymys vallasta ja tietynlaisesta järjestelystä. Liitot eivät perustu rakkauteen vaan rahaan sekä siihen, millaisiin piireihin suhteilla pääsee. Ihmiset eivät ole ihmisiä vaan ponnahduslautoja, joiden kautta joka singahdetaan tähtiin tai pudotaan pohjalle. 

Se oli Kari Pirkkoinsuo, Raimo tunsi pikku Lauran joka ikään kuin pesi miehen siimeksessä. Raimo oli nähnyt lukemattomia valokuvia Karista, mutta valokuvat eivät kyenneet näyttämään Karin mykistävää suuruutta, lähes kahden metrin pituutta, harteitten leveyttä, sepän käsivarsia, eivät sitä kuinka jykevä on kaula joka kiinnitti ruumiiseen suhteettoman suuren pallomaisen pään, jonka kokoa vielä parta ja vaalea tukka lisäsivät. Raimo ajatteli että mies oli kuin joku esihistoriallinen hirviö, torahampaat vain puuttuivat, mies halasi kaikkia paikalla olevia naisia ja Raimo odotti kuin lumottuna että hän iskisi äkkiä hampaansa jonkun kurkkuun.

Levoton liike sattui Raimon silmäkulmaan. Sanni Koponen siinä heilui, lennähteli holtittomasti huonekalun luota toisen luo, kaatoi pienen koristepöydän ja tuhkakupin, sanoi uh eikä kukaan huomannut mitään, Sanni pomppi ja kiemurteli ja mateli ihmisten välissä päästäkseen lähemmäksi Pirkkoinsuota. Raimoa hymyilytti: Sanni-kulta, mikä ihanampaa - eliittikutsut kuvanveistäjällä, se oli kuin sämpylä nakilla. 

Sanni oli typeryyksissään hyljännyt Minnan heti kun Kari Pirkkoinsuo oli tullut huoneeseen, vaikka Minnan kautta hänellä olisi ollut suora tie puolijumalan luo, Minnahan oli Lauran opiskelutoveri. Mutta mistä Sanni-rassukka sen saattoi tietää, hän oli ulkopuolinen, Kaavilta - voi kuinka kauan Raimolta oli mennyt ennen kuin hän tiesi tarkkaan kuka oli kenenkin veli ja sisar ja serkku ja koulutoveri.

Mitäpä sitä kaunistelemaan: en pitänyt kirjasta. Sen maailma on liian kova, liian alkoholinhuuruinen, liian ihmisvihamielinen. Ihmissuhteet ovat täyttä kulissia. Kulissien ylläpito on varmasti raastavaa, mutta siitä huolimatta en liikuttunut  enkä tuntenut oikeastaan mitään muutakaan.

Suurin ongelma minulle oli se, että kaikki henkilöhahmot ovat tavattoman ärsyttäviä. Tahdoton Laura jota ohjailtiin kuin marionettia, kylmänkuiva Tuire joka ei piittaa mistään, jättiegoinen Kari jolle muiden ihmisten arvo on vain heidän hyödyllisyydessään... Ärsyttävyyden vuoksi en tuntenut sen paremmin iloa, kiukkua tai sääliä henkilöille tapahtuvien asioiden vuoksi. Jos en olisi saanut Ruusulaaksoa blogattavaksi Kirjablogit ja 101 kirjaa - proggiksessa, tuskin olisin tarttunut siihen ollenkaan.  

Olen syntynyt 1980-luvulla, joten en pystynyt samaistumaan nousukauden huumaan. Toisaalta vähän samankaltaista vallan ja vauhdin huumaa taisi olla vuosituhannen alussa. Päällimmäinen tuntu kirjasta on se, että tarina on pelottavankin ajankohtainen. Lööppejä kun seuraa niin raha ja kuuluisuus tuntuvat olevan edelleen tärkeitä tavoitteita, tosin sillä erotuksella että 1980-luvulla niiden eteen tehtiin töitä ja nykyään ne halutaan kultalautaselta ojennettuna. 

Tulossa: Kirjablogit ja 101 kirjaa

Millainen Suomi välittyy kaunokirjallisuudestamme sadan vuoden ajalta? Kirjojen Suomi tutkii, mitä itsenäisyyden ajan kirjat kertovat maastamme ennen ja nyt, ja miten asiat ovat muuttuneet aikojen saatossa.

Kirjojen Suomen sisarussarjoissa Sadan vuoden kirjat ja 101 kirjaa käsitellään satayksi kirjaa – kirja jokaiselta vuodelta. Kirjat ovat Seppo Puttosen ja Nadja Nowakin valitsemia. Valinnat eivät noudata kirjallisuushistorian kaanonia vaan joukossa on paljon yllätyksiä. Kaikki kirjat kertovat jotakin kiinnostavaa Suomesta itsenäisyyden aikana.

Suomi 100 vuotta! Ilokseni voin ilmoittaa, että myös Hemulin kirjahylly on mukana tässä juhlavuoden suursatsauksessa :) Mukana on kaikkiaan 81 kirjablogia, joissa julkaistaan vuoden mittaan arvioita Yleisradion kokoamalta kirjalistalta. Bloggaajien keskuudessa on tehty arvonta, ja ainakin minä sain luettavakseni kirjat joihin en muuten varmasti olisi tarttunut.

Sain vuoden 1982, jossa kirjana on Kaari Utrion Ruusulaakso. Utrio on tietenkin tuttu kirjailijanimi, mutta tämä kirja on minulle täysin uusi tuttavuus. Toinen kirja on aivan outo mutta samalla mielenkiintoinen, nimittäin vuosi 1929 ja Aarno Karimon tietokirja Kumpujen yöstä. 

Tarkoitus on, että blogeissa julkaistaan arvio samaan aikaan kuin kirjoja käsitellään Ylen tv- ja radio-ohjelmissa. Aiheeseen liittyvä nettisivusto http://yle.fi/kirjojensuomi on avautunut tänään. Samalla Yle Areenaan on tullut ennakkoon katsottavaksi ja kuunneltavaksi ohjelmat 50 ensimmäisestä kirjasta. Facebookiin on avautunut Yle Kirjojen Suomi - sivu...

On hienoa ja jännittävää olla mukana tällaisessa projektissa, pienenä mutta tärkeänä ja innokkaana osana! :) Blogin Facebook-sivulla tein uudenvuodenlupauksen, luen tänä vuonna entistä enemmän kotimaista kirjallisuutta, myös vanhempaa ja tietoa. Hyvä alku tulee Utriosta ja Karimosta.