Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeffrey Archer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jeffrey Archer. Näytä kaikki tekstit

tiistai 31. elokuuta 2021

Jeffrey Archer: Totta vai tarua

 

Kirja ikkunalaudalla, taustalla puita, kerrostaloja ja kaukana Näsinneula
Jeffrey Archer: Totta vai tarua

Englanninkielinen alkuteos Tell Tale (2018)

Suomentanut Hanni Salovaara 

Kansi Susanna Appel

Sitruuna 2021

319 s.


Jeffrey Archer on kirjoittanut novellikokoelman, joka yllättää kerta toisensa jälkeen. Lukija ehkä luulee päässeensä jyvälle jonkinlaisesta kaavasta, mutta saa pian huomata olleensa väärässä. Monissa novelleissa teemana on jos jonkinlainen kieroilu ja juonittelu, mutta ei kaikissa. Jotkut novellit muistuttavat toisiaan, kunnes loppu onkin ihan erilainen kuin aiemmin luetussa. Lukijan moraalikäsitystä koetellaan, kun aina ei ole selvää onko novellin päähenkilö pahanteossa vai ei, ja onko oikein jos paha ei saa palkkaansa. Useimpien novellien loppu on sellainen, että tarinan perusteella sitä ei ole osannut arvata. Joskus loppu naurattaa, joskus liikuttaa, joskus tekee mieli taputtaa. 

Kun lounas oli jo lopuillaan, Dennis sanoi: "Helkkarin hyvää makkaraa ja muusia, kulta." Joyce näytti epäluuloiselta, koska siltä puolen pöytää kuuli harvoin ylistystä. Joyce saattoi vain arvailla, mitä taka-ajatuksia miehellä oli mielessään. Hänen ei tarvinnut odottaa kauaa. "Ajattelin, että haluaisit tänä vuonna ehkä hieman vaihtelua Skeggien sijaan", Dennis ehdotti.
"Mitä sinulla on mielessäsi, Dennis? Kaksi viikkoa Venetsiassako? Vai huviajelu Rivieralla? Ehkäpä risteily Niilillä ennen kuin menemme Kairoon katsomaan Tutankhamonin aarteita?"
Dennis antoi ivallisten sanojen mennä ohi korviensa ja työnsi pöydän yli lehtensä, jossa oli kuva Costa del Solilla sijaitsevasta huvilasta. Ennen kuin Joyce ehti sanoa mielipiteensä, Dennis lisäsi: "Äläkä unohda, että jopa junamatka Heathrowin lentokentälle on ilmainen. Apulaisasemapäällikön luontaisetuja", hän muistutti vaimolleen. 
Joyce ajatteli, että matka oli itse asiassa yksi hänen miehensä parhaista ideoista. Vahinko vain, että hän joutuisi viettämään nuo kaksi viikkoa Dennisin seurassa. Siitä huolimatta Joyce suostui siihen, että Dennis perehtyisi asiaan tarkemmin.

Tykkäsin kaikista novelleista, mutta muutama nousi kuitenkin ylitse muiden. Pysäköintialueen hoitaja eli Joe ja Molly bisneksineen saa nauramaan sille, kuinka tavallinen kansalainen voi höynäyttää virkamiehiä ja myös kaikkia muita kansalaisia. Damaskon tie, jossa koululuokan vierailu keskitysleiriin muuttaa erityisesti yhden oppilaan elämän kulun. Kaikkien aikojen loma, jossa Dennisin ja Joycen lomat alkavat noudattaa tiettyä kaavaa. Archer on kirjoittanut novelliin kolme loppua, joista oma suosikkini on C. Tupla tai kuitti, jossa kasinon johtaja päättää ratkaista ongelman kolmospöydässä. Kuka murhasi pormestarin? tarjoaa tapausta tutkivalle etsivälle päätä pyörryttävän ongelman, kun epäiltyjä alkaa ilmestyä enemmän kuin sieniä sateella. 

Valtaosa novelleista on jollain tapaa hauskoja, mutta mukana on myös muutama vakavampi tapaus. Mielestäni se tuo tasapainoa kokonaisuuteen. Hauskuus ei ole huutonaurua herättävää vaan tulee ihmisten toiminnasta, siitä miten pöljästi he välillä käyttäytyvät mutta toisaalta myös siitä, miten he saavuttavat menestystä mitä ovelimmilla tavoilla. Kaikkinensa siis oikein mukavaa luettavaa, jonka parissa minä ainakin viihdyin oikein hyvin. 

Kokoelma on luettu myös Kirjarouvan elämää -blogissa. 



sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Jeffrey Archer: Kruuna vai klaava

 

Kruuna vai klaava -kirja nojaa seinään, etualalla tuikkukynttilöitä ja kirjan vieressä seinään heijastuvia varjoja
Jeffrey Archer: Kruuna vai klaava

Englanninkielinen alkuteos Heads You Win (2018)

Suomentanut Saana Rusi

Sitruuna 2020

509 s.

Aleksandr elää vuoden 1968 Leningradissa normaalia koulupojan elämää. Matemaattisesti lahjakkaana hän toivoo pääsevänsä opiskelemaan, mutta opiskelupaikka on tiukassa, koska isä ei kuulu puolueeseen. Kun KGB murhaa isän, Aleksandr ja hänen Jelena-äitinsä joutuvat pakenemaan. Jelenan veli on järjestänyt heille pakomahdollisuuden rahtilaivalla. Satamassa heidän on päätettävä, lähtevätkö kohti Southamptonia vai New Yorkia. 

Tästä alkaa tarinan juju. Vuoroluvuissa seurataan matkaa, jota Sasha tekee kohti Britanniaa ja Alex kohti Amerikkaa. Lukuparissa tapahtuu samankaltaisia asioita samassa ajassa, eli sekä Sashan että Alexin elämää seurataan todellakin rinnakkain. Elämät ovat monissa asioissa samansuuntaisia, mutta erojakin on. Molemmat pääsevät opiskelemaan, mutta siinä missä Sasha perustaa ravintoloita ja lähtee mukaan politiikkaan Alex haalii torikioskeja ja päätyy pankin vastuuhenkilöksi, toki myös ravintolan omistajaksi. Sashan suurimmat taistelut ovat politiikan kentällä, Alexilla Vietnamin sodassa. Molemmilla on elämässään tärkeimpänä äiti Jelena, ja kumpikin löytää rinnalleen Sen Oikean jonka kanssa perustaa perhe. Lisäksi kumpikin pidätetään ja kummallakin on tiellään merkityksellisiä shakkiotteluita.

Alex luki asemien nimiä vaunun oven yläpuolisesta kartasta: Bowling Green, Borough Hall, Atlantic Avenue, Prospect Park, niitä tuli ja meni, ja Alex katseli joka asemalla sisään ja ulos kulkevia ihmisiä. Kun juna viimein ajoi Brighton Beachin asemalle, Dimitri ohjasi suojattinsa laiturille. Liukuportaat kuljettivat heidät ylös, ja kun he olivat ylhäällä, Dimitri näytti miten poletti syötettiin pyöröoveen. He putkahtivat ulos aurinkoiselle jalkakäytävälle, ja Alex hätkähti nähdessään jalkakäytävän ihmisjoukot, jotka kulkivat aivan ennenkokematonta vauhtia. Kaikilla tuntui olevan kova kiire. Autotie oli samaten ruuhkainen, ja panssarivaunun kokoiset autot tööttäsivät kaikille, jotka uskaltautuivat sekaan. Melu ei tuntunut Dimitriä hätkäyttävän. Seiniin ja oviinkin suditut kirkkaat värit kummastuttivat Alexia. Dimitri kertoi niiden olevan graffiteja. Ei sellaisiakaan ollut Leningradissa näkyvän. Alex kuuli huminaa, katsoi taivaalle ja näki lentokoneen, joka näytti kuin olisi putoamassa maahan. Hän jähmettyi kauhusta niille sijoilleen, kunnes Dimitri purskahti nauramaan.

"Se on lentokone", hän sanoi. "Laskeutuu JFK:lle, joka on vain muutaman mailin päässä." Näkyviin ilmestyi toinenkin kone, joka näytti Alexista jahtaavan ensimmäistä. "Niitä näkyy parin minuutin välein", Dimitri kertoi.

Jelena puolestaan tarkkaili kiinnostuneena matkalla näkyviä kahviloita ja ravintoloita. Hän ei voinu tuskoa, miten moni istui syömässä aamiaista. Miten heillä voi olla siihen varaa? Hän ihmetteli mitä "hampurilaiset" oikein olivat, ja kuka oikein mahtoi olla "Eversti Sanders". Ainoa Jelenan tietämä eversti komensi rannikkorykmenttiä, eikä totisesti pyörittänyt ravintolaa. Ja kokis? Siis koksi? Eikö niitä poltettu lämmityskattilassa, jotta saatiin yöksi lämpöä?

Välillä olin vähän hämmentynyt, että kummanko tarinaa luen. Toisaalta erot ovat selvät, mutta toisaalta kun esimerkiksi ravintolat ovat Jelena's ja Jelena's Pizza Place, niin hämmennys yllättää. Onneksi tarinat sijoittuvat eri mantereille, niin niissä ei ole samoja henkilöitä sekoittamassa lukijan päätä. 

Tarinat ovat mainioita, ja heijastavat mielestäni hyvin ympäristöjään. Maahanasettumisvaikeudet New Yorkissa ja Alexin nousu ryysystä rikkauksiin ovat mitä tyypillisin Amerikka-klisee. Sashan hyväksyntä osaksi yhteiskuntaa, se että testitulosten perusteella koulut lähes kilpailevat hänestä, kuvaa koulutuksen arvostusta. Mukana on tietysti Oxfordin ja Cambridgen kilvoittelu, opiskelijapolitiikka ja Sashan pohdinta, kumpaa perinteistä puoluetta hän maahanmuuttajana haluaisi edustaa. 

Pidän ideasta antaa henkilölle kaksi mahdollista elämänkulkua. Pidän myös siitä, että tietyistä kliseisyyksistä huolimatta tarinoissa on yllätyksiä. Pidin enemmän Alexin elämästä, etenkin siinä vaiheessa kun hän tuli sekaannutetuksi pankki- ja taidemaailmaan. Sashan politiikkaan keskittyvä elämä jäi vähän etäisemmäksi, vaikka kiinnostava on sekin. 

Olen aiemmin lukenut Archerilta varmaan vain Clifton-kronikan ensimmäisen osan sekä taannoin kuuntelemani Matkan maailman katolle. Olen kyllä viihtynyt kaikkien parissa, joten eiköhän Archeria löydy lukulistaltani lisää. Hän on kovin tuottelias kirjailija, ja vaikka paljon on jo suomennettu niin paljon on vielä kääntämättä. Pidän siitä, että kaikki kirjat eivät ole sarjoja vaan on myös itsenäisiä tarinoita. 

Kruuna vai klaava on luettu myös blogeissa Kirjojen kuisketta, Luetut kirjat ja Kirjarouvan elämää.


lauantai 20. helmikuuta 2021

Jeffrey Archer: Matka maailman katolle

 

Kuva e-äänikirjasta Matka maailman katolle
Jeffrey Archer: Matka maailman katolle

Suomentanut Virpi Kuusela

Lukija Panu Vauhkonen

Saga Egmont 2020




George Mallory (1886-1924) oli englantilainen vuorikiipeilijä, joka oli mukana ensimmäisissä brittiyrityksissä valloittaa Mount Everest. Jeffrey Archerin romaani pohjautuu siis todelliseen henkilöön ja tositapahtumiin, mutta on kuitenkin fiktiota. 

Mallory tuntui olevan jo lapsena hurjapää, joka ei pelännyt oikeastaan mitään. Hän oli lisäksi melkoinen huithapeli, jolla aina oli jotain hukassa tai unohtunut, tai jolle nyt vaan sattui käymään niin että aina jotain meni pieleen. Hän oli kuitenkin myös neuvokas ja sai asiat järjestymään parhain päin.

Asiaansopivasti Mallory sai opiskelupaikan Cambridgesta kiipeilytaitojensa ansiosta; hän myöhästyi haastattelusta, ja koska ei päässyt ovesta sisään niin kiipesi muurin yli. Ja pyynnöstä takaisin toiselle puolelle. Tämä oli niin vaikuttava suoritus, että opiskelupaikka irtosi sillä. Ehtipä hän kiivetä myös torneihin niin Pariisissa kuin Venetsiassa, aiheuttaen kohun etenkin jälkimmäisessä.

Mallory avioitui Ruthin kanssa, ja sai kolme lasta. Lasten syntymät osuivat ensimmäisen maailmansodan vuosiin ja vähän sen jälkeen. Sota-aikana Mallory koki huonoa omaatuntoa; opettajana hänet oli vapautettu armeijasta, ja hänestä tuntui kauhealta kun ystävä toisensa jälkeen lähti taisteluun, ja moni jäi palaamatta. Lopulta hän värväytyi lähes väkisin. Sodan jälkeen työt jatkuivat, mutta kiipeily pysyi kuvioissa. Koska Mallory oli testeissä osoittautunut parhaaksi kiipeilijäksi, hänet haluttiin mukaan retkikuntaan, joka tavoitteli Mount Everestin valloitusta. Ensimmäiset kaksi yritystä epäonnistuivat, ja Mallory oli sitä mieltä että tämä oli tässä. Kolmen pienen lapsen isänä, omistautuneena aviomiehenä ja työhönsä tyytyväisenä opettajana hän koki, että maailman korkein vuori oli nyt nähty eikä hänestä olisi sen huipulle kiipeäjäksi. Ruth oli aluksi tyytyväinen päätökseen, mutta ymmärsi sitten, että kiipeilijän luonto ei lähde pois toivomalla. Viimeinen niitti oli keskustelu tuttavan kanssa. Tämä oli menettänyt miehensä kiipeilyonnettomuudessa, mutta sanoi että jos saisi palata menneeseen, hän yhä uudelleen kannustaisi miestään lähtemään. Ruth olikin siis mukana ihmisjoukossa, joka pyrki vakuuttamaan Malloryn vielä yhden retken välttämättömyydestä. 

Lopulta Mallory suostui, mutta päätös koitui hänen kohtalokseen. Mount Everest oli aiemmin osoittanut oikullisuutensa sään nopean muuttumisen ja yllättävien lumivyöryjen kautta, mutta tällä kertaa Mallory ja hänen loppumetrien kiipeilykumppaninsa Andrew Irvine uskoivat pääsevänsä perille. Jokin meni kuitenkin pieleen, ja miehet katosivat vuorelle. Malloryn ruumis löytyi vasta 1990-luvulla, Irvineä ei ole löydetty vieläkään. Tarinan lopussa Archer kertoo Malloryn lapsista ja lapsenlapsista, missä he elävät ja mitä ovat tehneet. Ja kuinka sattuukaan, yksi hänen lapsenlapsistaan on selviytynyt Everestin huipulle. 

En tiennyt ennalta Mallorysta mitään, mutta kun kuuntelun jälkeen katsoin Wikipediaa niin totesin että Archer on kuvannut hänen elämänsä hyvin kattavasti. Pidän siitä, kuinka hyvin tarina on tasapainossa, se ei ole pelkkää kiipeilyä vaan siinä on koko elinkaari. Opiskeluaika sekä Ruthin kosiskelu saavat tilaa. Pidän myös siitä, että tarina etenee välillä myös Ruthin näkökulmasta sekä hänen saamiensa kirjeiden välityksellä. 

Vuorikiipeilykohtaukset sekä niihin liittyvät asiat ovat kaikkinensa vaikuttavia. Fyysiset testit, kokoukset joissa pohditaan retkille osallistujia, paleltumat sekä itse kiipeilytapahtuma eli eteneminen metri metriltä saavat lukijan tuntemaan, kuin olisi itse mukana. Satuin kuuntelemaan kirjaa juuri kun Suomessa oli talven ehkä pisin pakkasjakso, ja vaikka hirmupakkasia ei ollutkaan niin ehkä oli vielä helpompi eläytyä retkikuntien tunnelmiin kuin mitä olisi ollut kesähelteellä. 

Oikein viihdyttävä kuuntelukokemus siis! Harmi vain että Mallory oli todellinen henkilö ja kuoli, olisi ollut kiva saada hänet kotiin ensimmäisenä Everestin huipulle kiivenneenä brittinä. Sitä muuten ilmeisesti yhä arvuutellaan, että pääsikö hän huipulle asti eli menehtyikö hän meno- vai paluumatkalla. 

Helmet-lukuhaasteeseen laitan tämän kohtaan 3, "historiallinen romaani".