John Boyne: Kaikki särkyneet paikat

 

John Boyne: Kaikki särkyneet paikat

Englanninkielinen alkuteos All the Broken Places (2022)

Suomentanut Kari-Pekka Toivonen

Bazar 2023

368 s.

Yhdeksänkymppinen Gretel asuu Lontoossa, leskeksi jäätyään yksin valtavan suuressa asunnossa. Poika Caden käy joskus, lähinnä suostutellakseen Gretelin myymään asunnon ja muuttamaan vanhainkotiin. Naapurin muistisairaasta Heidistä on hyvänä päivänä seuraksi. 

Alakerran naapurin kuoltua asuntoon muuttaa kolmihenkinen perhe. Yhdeksänvuotias Henry tuo Gretelin mieleen muistoja vuosikymmenien takaa, muistoja jotka ovat niin kipeitä että hän mieluummin pitäisi ne piilossa. Henryn kohtaamat vaikeudet muistuttavat Greteliä hänen ongelmistaan äitinä, joten hän yrittää auttaa Henryä parhaansa mukaan. 

Kirja jakaantuu kolmeen osaan, jossa kaikissa on nykyhetki ja sen rinnalla jokin Gretelin elämän tärkeä ajankohta. Vuonna 1946 hän pakenee äitinsä kanssa Saksasta Pariisiin, vuonna 1952 Gretel lähtee niin kauas pois kuin pääsee eli Australiaan, ja vuonna 1953 hän asettuu Lontooseen. Joka kerta hän kuvittelee jättävänsä lapsuutensa ja nuoruutensa Saksan taakseen, mutta aina se löytää hänet. Oli Gretel missä tahansa, hän joutuu kohtaamaan menneisyytensä. 

Siellä ei ollut muita kuin hän. Ja kuten viimeksikin, hän istui hiljaa lukemassa sanomalehteään. Valitsin paikan huoneen toisesta nurkasta, istuin alas ja tuijotin pöydän pintaa. Lopulta nostin katseeni häneen. Nyt ei ollut enää epäilystäkään. Se oli hän. Melkein kymmenen vuotta vanhempi, tietenkin, mutta en voinut erehtyä. 

Hän aavisti, että tarkkailin häntä ja hän kääntyi minuun päin. Odotin hänen yllättyvän minut nähdessään, mutta näin ei käynyt, joten oletin, ettei hän tunnistanut minua. Itse asiassa hän hymyili hieman, aivan kuin olisi tottunut nuorten naisten kiinnostuneisiin katseisiin. Sitten hän nyökkäsi tervehdykseksi, ja minä tunsin, miten puna nousi kasvoilleni. Hän kääntyi, omahyväinen hymy kasvoillaan, lukemaan lehteään. Hetkeä myöhemmin hän kuitenkin vilkaisi minua uudelleen. Hänen vino hymynsä hyytyi hitaasti ja hän puri hampaansa tiukasti yhteen - ja kääntyi sitten pois. Ikuisuudelta tuntuvan hiljaisuuden jälkeen, hän tarttui kynäänsä ja kirjoitti jotain sanomalehtensä etusivulle. 

Toinen maailmansota on vahvasti läsnä. Vaikka tarina pääosin sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan, Gretel palaa muistoissaan sota-aikaan ja perheeseensä. Kaikki särkyneet paikat on jatko-osa Poika raidallisessa pyjamassa -kirjalle, mutta sen lukeminen ei ole välttämätöntä pysyäkseen tämän tapahtumissa kärryillä. Poika raidallisessa pyjamassa on Gretelin veljen näkökulmasta, nyt samoihin asioihin palataan lyhyinä välähdyksinä Gretelin kokemana. 

Vaikka sodan raakuuksia kuvataan erittäin vähän, kirja on silti yllättävän raskasta luettavaa. Gretelin syyllisyydentunne on vahva, myös niissä asioissa joihin hän ei olisi voinut vaikuttaa. Hän tuntee syyllisyyttä myös vanhempiensa puolesta, mutta suurimpana on syyllisyys veljen kohtalosta. Hän tuntee rakentaneensa elämänsä valheelle, ja pelkää vuosikymmeniä että joku saa selville totuuden. Alakerran Henry muistuttaa häntä veljestään, ja koska hän ei pystynyt pelastamaan veljeään niin hän pyrkii pelastamaan Henryn. 

Ja vaikka Gretel on elämänsä aikana tuntenut monia ihmisiä, tuntuu kuitenkin siltä, että hän on aina ollut yksin. Muutamia läheisiä ystävyys- tai rakkaussuhteita on ollut, mutta ne ovat päättyneet pettymykseen tai Gretelin poislähtemiseen. Viimeisinä vuosikymmeninä Gretelillä on ollut lähinnä aviomiehensä, joka hänkin on nyt poissa. 

Koskettava ja ajatuksia herättävä tarina, jossa on mukana jokusia yllätyksiä. Varsinkin loppu yllättää, ja siitä pidän erityisen paljon. Hyvä tämä on kauttaaltaan, melkeinpä ahmien tuli luettua. 

Helmet-lukuhaasteeseen täyttyy kohta 50, "kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä". 

Kaikki särkyneet paikat on luettu muun muassa blogeissa Kirjojen kuisketta, Mummo matkalla ja Luetut kirjat.

John Boyne: A History of Loneliness

John Boyne: A History of Loneliness
Doubleday 2014
380 s.

Voi sinua John Boyne, mitä teetkään kirja toisensa jälkeen! Aina niin vangitsevia tarinoita, joissa käsitellään valtavan isoja asioita pienen ihmisen kokemana. Poika raidallisessa pyjamassa on ollut yksi parhaista lukukokemuksistani, The Boy at the Top of the Mountain jatkoi linjaa, ja nyt A History of Loneliness oli huikean hyvä. 

Kirjassa seurataan katolisen papin, isä Odran Yatesin elämää vuosikymmenien ajan. Jokainen luku kertoo eri vuodesta, ja luvut hyppivät eteen- ja taaksepäin. Kaikkiaan kuljetaan vuosien 1964 ja 2013 välillä. Joissakin vuosikymmenissä pysähdytään lyhyesti, nähdään ehkä vain yhden vuoden tapahtumat. Toisissa viivytään pidempään. Yhteistä joka ikiselle luvulle on, että niissä tapahtuu jotain järkyttävää. On Odran Yates lapsi tai aikuinen, hän näkee tai kokee jotain pahaa. Paha ei ole ilmiselvää, vaan saattaa tapahtua hyvinkin yllättäen, säikäyttäen lukijan. 

Pohjavireenä on pedofilia. Odran Yates ei (onneksi) ole pedofiili, mutta hänen elämänsä on hankalampaa ja uskonsa koetuksella kun virkaveljiä jää kiinni yhä enenevässä määrin. Pikkuhiljaa skandaalin laajuus valkenee; paavista lähtien on tiedetty mitä tapahtuu, mutta ongelmia on ratkottu siirtämällä pedofiilipappeja seurakunnasta toiseen. Lopulta on tullut aika kohdata maallinen oikeus. Yksi Odran Yatesin opiskelukavereista ja ystävistä on syytettynä, eikä Odran enää tiedä, miten suhtautua toiseen - tai itseensä. Hän kelaa elämäänsä taaksepäin miettien, mitä hän on tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. 

Thirty-five years of friendship. And if, during that time, I felt that I had never really got to the heart of the man, then it wasn't for the want of trying. Yes, I knew that he had struggled to fit into the seminary, that he hadn't come to the priesthood of his own volition, but did that make him a monster in the way that the papers portrayed him? The photographers with their telescopic lenses must have taken hundreds of shots of him as he arrived back in Dublin and was brought to the holding cells in anticipation of the trial, but they always chose to publish the ones that made him look like the most predatory, the most fiendish. Did that make him guilty? The pictures I saw in the paper did not look like the man I knew.

And yet, and yet... there were so many contradictions in my head. So many suspicions. Events over the years, things I had noticed and ignored that sat uneasily with me. Did I have blame of my own to carry here? I pushed ideas like these far to the back of my head. I could not think about such things. Not yet.

En tiedä, ehkä vaikuttavuus tulee siitä, että asioita pohtii pappi, ei yksi hyväksikäytetyistä lapsista. Kirja ei kerro kostosta ja raivosta. Se ei kerro myöskään pelkästään pedofiliasta, ei, mukana on perhetragediaa, ihastumista ja rakastumista, suuria unelmia, onnistumisia ja pettymyksiä... Tämä on tarina lapsuuden murheista, ja musertavasta syyllisyydestä, ja toiveista joiden on mahdoton toteutua, ja anteeksiannosta. Tässä on koko tunneskaala ääripäästä toiseen. Lukijan on helppo kulkea Odranin mukana, mutta mukana ollessaan hän joutuu kohtaamaan samat vaikeat asiat kuin tämä.

Tämä ei ole mikään välipalakirja. Se vaatii lukijan täyden huomion, olematta kuitenkaan painostavan raskas tai ahdistava. Sitä lukee mielellään eteenpäin, vaikka ennen pitkää huomaakin miettivänsä, mitä järkytyksiä seuraavassa luvussa on. Joku toiveikas vire siinä on, sillä lukiessa huomasin olevani luottavainen sen suhteen, että päähenkilölle käy lopulta hyvin.

Helmet-lukuhaasteessa tämä menee kohtaan "kirja käsittelee uskontoa tai uskonnollisuutta".

John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain

John Boyne: The Boy at the Top of the Mountain
Doubleday 2015
214 s.

John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa on yksi niistä kirjoista, jonka toivon saavan mahdollisimman paljon lukijoita. Aihe on tärkeä ja sen käsittelytapa ajatuksia herättävä. Sama linja jatkuu viime vuonna ilmestyneessä teoksessa The Boy at the Top of the Mountain, jossa seurataan 1930-luvun tapahtumia lapsen silmin.

Kirjan alussa Pierrot on 7-vuotias pienikokoinen lapsi, joka asuu Ranskassa ranskalaisen äitinsä ja saksalaisen isänsä kanssa. Isää riivaavat sotamuistot, joita hän yrittää turruttaa viinalla. Kun isä menehtyy ja myöhemmin myös äiti, Pierrot päätyy orpokotiin. Siellä hän saa ystävän, mutta on edelleen kiusaamisen kohteena pienikokoisuutensa takia. Kun orpokotiin saapuu kirje isän Beatrix-siskolta, on Pierrot'n aika lähteä kohti tuntematonta. Junamatka Ranskasta Saksan kautta Itävaltaan on lapselle jännittävä, eikä pelkästään kolmen vaihdon takia. Yhdessä junassa ainoa vapaa paikka on hytissä, jonka on valloittanut nuorisojoukko unoformuissaan. Pierrot samaan aikaan ihailee ja pelkää heitä. Hänen isänsä on ollut sotilas, mutta tuleeko hänestä koskaan mitään?

Junan määränpää ei ole mikä tahansa itävaltalainen paikka. Ei, Pierrot on menossa Berghofiin, jossa täti työskentelee Hitlerin taloudenhoitajana. Pierrot'sta tulee Pieter, ja hänen on unohdettava sekä ranskan kieli että taakse jäänyt juutalainen ystävä Anshel. Hitler on aluksi ollut epäileväinen lasta kohtaan, mutta pian heistä tulee niin läheisiä kuin olosuhteet antavat myöten. Kun Pieter saa lahjaksi Hitlerjugendin unoformun, muutos kiihtyy. Arasta ranskalaispojasta tulee itsetietoinen ja vallanhimoinen saksalaisnuori. Toisaalta Pieter kuvittelee olevansa merkittävämpi kuin onkaan, hän korostaa olevansa korkea-arvoinen Hitlerjugendin jäsen vaikka hänellä ei olekaan omaa osastoa johdettavana. Toisaalta hän ei lainkaan aavista, kuinka suuri valta hänellä on ihmisten kohtaloihin.

'What makes you think I don't like you, Pieter?' she asked.

'You don't talk to me like you used to. And you moved seats to sit beside Gretchen Baffril and never told me why.'

'Well, Gretchen had no one to sit next to', said Katarina, 'after Heinrich Furst left the school. I didn't want her to be alone.'

Pierrot looked away and swallowed hard, already regretting beginning this conversation. 

'You remember Heinrich, don't you, Pieter?' she continued. 'Such a nice boy. So friendly. You remember how we were all shocked when he told us the things his father had said about the Führer? And how we all promised to tell no one?'

Pierrot stood up and brushed down the seat of his trousers. 'It's getting cold out here', he said. 'I should go back inside.'

'You remember how we heard that his father had been taken from his bed in the middle of the night and dragged out of Berchtesgaden and no one ever heard from him again? And how Heinrich and his mother and his younger sister had to move to Leipzig to stay with her sister because they had no money anymore?'

A bell rang from the doorway of the school, and Pierrot glanced at his watch. 'Your tie', he said, pointing at it. 'It's time. You should put it on.'

'Don't worry, I will', she said as he walked away. 'After all, we wouldn't want poor Gretchen to be left sitting on her own again tomorrow, would we? Would we, Pierrot?' she shouted after him, but he was shaking his head, pretending that she wasn't speaking to him; and somehow, by the time he got back inside, he had removed their conversation from his memory and placed it in a different part of his mind - the part that housed the memories on Maman and Anshel; a place he rarely visited any more.

Kirja on tietyssä mielessä hirvittävän surullinen. Pierrot / Pieter on varsin yksinäinen koko ajan. Oikeastaan hänellä on sekä Ranskassa että Saksassa vain yksi ystävä, jotka kummatkin hän menettää. Hän haluaa hirveästi näyttää, hän haluaa olla jotain, hän haluaa olla merkittävä. Isän sotilastausta painaa ja painostaa samalla kun hän joutuu hautaamaan muistot äidistään. Lukijana on kauheaa seurata, millainen jääkylmä egoisti hänestä kasvaa. Mutta mitä mahdollisuuksia lapsella on, jos noin kymmenvuotiaasta eteenpäin isähahmona on Hitler? 

Olisin kaivannut kirjaan lisää pituutta. Lopussa sota on ohi ja Pierrot / Pieter päätyy liittoutuneiden käsiin. Vapauduttuaan hän kulkee siellä täällä, aina vaan yhtä yksinäisenä. Kuitenkin hänen elämälleen Berghofin ajan jälkeen uhrataan vain muutamia sivuja, kertomatta mitä hänestä tulee "isona", millainen hänen loppuelämänsä on. Ainakin minulle loppu oli pettymys, tuntui että vaikka tarina tuli päätökseen niin se jäi kesken. Kasvutarina kuultiin kokonaisuudessaan, mutta lopputulos jäi liian avoimeksi.

Olen sitä mieltä, että Boyne on jälleen kirjoittanut ison ja tärkeän kirjan, kuitenkaan toistamatta itseään. Asiat saavat uusia ulottuvuuksia lapsen silmin kuvattuna. Lukijana on toisinaan piinaavaa seurata, mitä Pierrot / Pieter kuulee ja näkee, mitä ratkaisuja hän tekee, miten hän aiheuttaa isoakin vahinkoa sekä tahtomattaan että tahallaan. Miten hän miettii kokousmuistiinpanoja tehdessään, että onpa kummallista rakentaa suihkuja joista ei tule vettä. Tekisi mieli napata häntä kädestä kiinni ja viedä pois, sanoa että "lapsikulta tämä ei ole sinun paikkasi". 

Toivon totisesti että The Boy at the Top of the Mountain suomennetaan jossain vaiheessa.