Norjankielinen alkuteos Rigels øyne (2017)
Suomentanut Pirkko Talvio-Jaatinen
Sitruuna 2024
232 s.
Tykkäsin tosi paljon Barrøy-sarjan ensimmäisestä osasta Näkymättömät, harmi ettei toinen eikä tämä kolmas osa yllä samalle tasolle. Ehkä avausosasta ja Ingridin lapsuudesta oli liian pitkä hyppäys aikuisuuteen ja sota-aikaan. Eikä luonnon kuvaus ole yhtä voimakasta.
Nyt sota on loppunut, ja Ingrid lähtee lapsi kainalossaan etsimään Kajan isää. Matkaa kertyy satoja kilometrejä niin laivalla, junalla, linja-autolla, hevoskärryllä, polkupyörällä kuin jalkaisin. Monessa paikassa Ingrid kohtaa vastentahtoisuutta, hänelle ei haluta kertoa mitä sota-aikana on tehty. Hän epäilee myös, että moni on kohdannut Alexanderin vaikka ei sitä hänelle myönnä. Askel askeleelta hän seuraa Alexanderin jälkiä, kunnes ei enää ole mitä seurata.
Hän joi vettä joka purosta, jonka he ylittivät, ja he söivät kaksi kertaa ennen kuin tulivat alas uuden meren rantaan ja nukkuivat kaksi yötä kalamajassa, jonka eräs Adolfin ystävä avasi heille. Sitten he nousivat erääseen kalastuskutteriin mukanaan Adolfin kirjoittama lappunen, joka teki toivotun vaikutuksen aluksen kippariin, lyhyeen, leveään ja harvasanaiseen mieheen, joka nyökkäsi välinpitämättömästi matkustajille ja luovutti Ingridille oman hyttinsä, ja sanoi voivansa vallan hyvin nukkua ruorihytissä, sehän oli hänen paikkansa. Mutta hän ei voisi viedä heitä sen kauemmas etelään kuin Rørvikiin, Ingridin olisi odoteltava siellä jatkokyytiä syvemmälle vuonoon Kongsmoenin suuntaan, ja se vuono vasta onkin pitkä, sanoi kippari, se lähes katkaisee koko maan kahtia.
Niin, sellainen on suunnitelma, Ingrid ajatteli, hän oli matkalla ja seisoi laivan kannella ja katseli ympärilleen, näki tuttujen tunturi- ja saarimuodostelmien katoavan yksi kerrallaan taivaanrannan taakse jättämättä jälkeensä vähäisintäkään kaipauksen häivää. Myös Kaja tarkasteli tyvenen rauhallinen katse venäläissilmissään maailmaa, jonka he olivat jättämässä taakseen ja joka oli tähän asti ollut heidän ainoansa.
Hyvin erilainen road trip, kuin kirjoissa yleensä. Ingrid menee vaikeakulkuisille seuduille, joissa liikenne on harvaa tai sitä ei ole ollenkaan. Junaa voi joutua odottamaan tunteja, jopa päiviä. Kävelypätkät saattavat olla kymmenien kilometrien mittaisia. Ingrid ei kuitenkaan ole valmis luovuttamaan. Kotisaari saa odottaa niin kauan, että hän löytää vastaukset kysymyksiinsä.
Odottelusta ja hitaasta etenemisestä huolimatta kirjassa ei ole tylsää hetkeä. Paljon on varmasti kiinni kielestä, joka on tosi kaunista ja vahvaa. Suuria tunteita ei koeta, mutta jotain lujaa ihmisten välisissä kohtaamisissa on. Ja vaikka Ingridillä on matkallaan paljon vastoinkäymisiä sekä sitä että häntä käsketään unohtamaan koko juttu ja palaamaan kotiin, löytyy auttavaisia ihmisiä joskus aika yllättävistäkin paikoista ja tilanteista.
Vaikka ykkösosa on ollut mielestäni paras, kannattaa sarja lukea.
Helmet-lukuhaasteeseen täytän kohdan 32, "kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa".
PS. Kirjan kansiliepeessä sanotaan Jacobsenin voittaneen ensimmäisenä norjalaisena kirjailija Man Booker International Prizen vuonna 2017 ja The International Dublin Literary Awardin vuonna 2018. Googlailin, ja sen perusteella näin ei ole. Dublin-palkintoon hän oli shortlist-ehdokas, mutta voiton vei Mike McCormack teoksellaan Solar Bones. Myös Booker-palkinnossa hän oli shortlistalla, mutta voittaja oli David Grossman teoksellaan A Horse Walks into a Bar.
