Juoksemassa: Ruisrääkki

Siinä se nyt on, palkintokaapin uusin tulokas. Koville otti mutta lähti se kuitenkin mukana kotiin.

Kaveriporukalla oltiin sovittu jo aikoja sitten, että lähdetään syksyiseen Turkuun juoksemaan puolimaraton. Eilen se sitten koitti, Ruisrääkki-päivä.

Aamulla fiilis oli luottavainen. Keskiviikkona olin käynyt juoksemassa 7 km, meno tuntui varsin hyvältä ja kevyeltä. Aamupalaa syödessäni kuuntelin tsemppimusaa, biisivalinnat saattavat olla kyseenalaisia mutta kyllä niistä energiaa sai. Soitin Apulannan Ehjä-levyä, missä Voittaja-kappaleessa todetaan että "minä olen voittaja ainakin tänään joten turha on urputtaa". Mitä vaan toimi myös; "mä teen ihan mitä vaan, menen ihan mihin vaan", ainoa vaan että se jatkuu "lopulta se vie mut sairaalaan"... No, sairaala ei sentään kutsunut vaikka juoksu olikin vaikea.

Lähdössä jännitti taas ihan hirveästi. Ei siihe totu, tai ainakaan kaksi vuotta ei riitä. Ensimmäinen kolmannes oli pahoinvoinnin takia tuskaisa. Reilun viiden kilometrin jälkeen pysähdyin kaksi kertaa kakomaan puun juurelle, äsken juodut vesi ja urheilujuoma pysyivät sisällä mutta tovin jouduin syljeskelemään. Mietin, että jos huono olo jatkuu kauan niin keskeytän. Mielessä oli keväinen HCR, jonka juoksin pahoinvoivana alusta loppuun ja sitten oksensin myöhemmin illalla. Juoksu on minulle harrastus, ei asia jonka takia leikkisin terveydelläni.

Kuvotus hellitti seitsemässä kilometrissä, minkä jälkeen kymppi meni hyvin. Kilometrivauhdit olivat hämmästyttävän hyviä, ihan kaikkia en seurannut mutta moni osui välille 7.02-7.36 min/km. Ja minä kun olen tuskaillut lenkeillä, kun kilometrivauhti on ollut minuutin - puolitoista hitaampi. Näköjään sitä vauhtia on kuitenkin varastossa, hyvä niin.

Alavatsan oikealla puolella alkoi pistää noin 13 km:n kohdalla. Yritin saada sen pois hengittämällä, välillä syvään ja rauhallisesti, välillä niin että syvää sisäänhengitystä seuraa joko yksi tai kolme nopeaa puhallusta. Yleensä tämä on helpottanut mutta tällä kertaa ei. Pistos paheni koko ajan, kunnes 17 km:n kohdalla jouduin siirtymään kävelyyn. Mietin, joudunko kävelemään loppuun, keskeytys ei tullut mieleen. Yritin välillä juosta mutta kipu oli niin kova ettei siitä tullut mitään, pahimmillaan pystyin ottamaan neljä juoksuaskelta ennen kuin oli pakko taas kävellä. Tuntui, että koko oikea puoli vatsasta ja oikea kylki olisivat krampanneet, rinnan alta umpparileikkausarpeen asti. Vain muutaman juoksupätkän sain viimeisille kilometreille, joitakin kymmeniä metrejä kerrallaan. 

Jonkin aikaa käveltyäni päätin tarkistaa, ehdinkö maaliin kolmen tunnin aikarajan kuluessa. Hämmästyin, kun sykemittarin mukaan aikaa oli mennyt vasta 2 h 21 min. Tiesin, että saan mitalin vaikka loppu menikin kävelyksi. Lopulta tein puolikkaan ennätysajan, virallinen bruttoaika on 2.44.21, entinen ennätys parani kolmisen minuuttia.

Päivästä jäi hyvin ristiriitainen tunnelma. Olen tietysti iloinen niistä hyvistä ja vauhdikkaista kilometreistä sekä siitä, että ennätys tuli. Toisaalta ketuttaa suunnattomasti, koska olisin varmasti päässyt alle kahteen ja puoleen tuntiin, jos olisin pystynyt juoksemaan lopun. Nopein kilometri oli viidestoista, joten vauhtia ja voimia oli. Lopun varalla olisi ollut yksi energiageeli, jonka voimalla olisin varmasti pystynyt kirimään pari viimeistä kilometriä. Harmittaa, kun nyt jäi näkemättä se, mihin olisin pystynyt. Pakko silti myöntää, että kyllä tämä motivoi suunnattomasti. Vauhtia on varastossa, se on vaan saatava esiin talven aikana. Samoin tekniikka on varmastikin parantunut, sillä ensimmäistä kertaa juoksu tuntui enemmän takareisissä ja pakaroissa kuin etureisissä ja lonkankoukistajissa. 

Juoksua seuraavana päivänä eli tänään olo on kohtalaisen hyvä. Ystävien kanssa jäimme Turkuun yöksi, suunnittelimme menevämme illalla palkintosiiderille. Toisin kuitenkin kävi. Hotellille päästyämme menimme saunaan ja sen jälkeen syömään. Sitten olimmekin niin poikki että suuntasimme takaisin hotellille ja nukkumaan. En tiedä, ehtikö pää osua tyynyyn ennen kuin olin jo unessa. Aamulla heräsimmekin jo ennen seitsemää, sitten piti hetki odotella aamiaistarjoilun alkamista. Syötyämme lähdimme kävelylle Aurajoen rantaan, piipahdimme tuomiokirkossa sekä poikkesimme kahvilassa. Juoksukengistä ei tullut rakkoja mutta tämän päiväisestä sandaalikävelystä tuli, argh! Kylki on myös ollut melkoisen kipeä, muuten lihaksistossa on vain väsymystä.  

Tästä suuntaan peruskuntokaudelle, oma into ja ammattilaisten ohjeet toivottavasti antavat keinot alittaa ensi vuonna 2.15 ja selvittää Tukholman maraton alle viidessä tunnissa.

Juoksemassa: Puolimaraton Hämeenlinnassa

Kuva: Tiina Nieminen

Edellisestä puolimaratonista (Oriveden OriRunista) ehti kulua viisi viikkoa, kun taas olin menossa. Juoksusta innostuneet ystäväni puhkuivat menohaluja ja ensimmäisen mitalin metsästystä, joten lähdettiin porukalla Hämeenlinnan kaupunkimaratonille, tähtäimessä puolimaraton.

Kisapäivä oli lauantai 2.8. Helle oli kova, iltapäivällä lämpötila oli 29 astetta. Vähän hirvitti, että miten käy. Olin varannut mukaan juomavyön eli kolme pikkupulloa vettä. Yksi pulloista putosi matkan varrelle, se oli täynnä enkä silti havainnut sen häviämistä. Onneksi reitin varrella oli useita juomapisteitä. Juomahuollosta annan ison kiitoksen järjestäjätaholle, lähes kaikissa pisteissä sai veden lisäksi urheilujuomaa, suolakurkkua, appelsiinilohkoja ja banaania. Lisäksi sai napata mukaan kostean sienen, joka antoi vähäksi aikaa viilennystä ja virkistystä.

Vaikka oli numerolappu rinnassa, en osaa ajatella tapahtumaa kilpailuna. Tai korkeintaan se oli kilpailu itseä ja kuumuutta vastaan. Enemmänkin se oli kiva tapahtuma ja tilaisuus heittää lenkki kaveriporukalla (vaikka samalla tavoiteltiinkin tähän asti parasta puolikkaan aikaa...). Reitti oli erittäin kaunis, mentiin vaihtelevasti puistojen hiekkateillä ja asuinalueiden asfaltilla. Pidin reitin tasaisuudesta, oli ihana juosta niin ettei koko ajan ollut ylämäkeä ylämäen perään. Noin 19 kilometriä sujui tasaiseen tahtiin, mutta viimeiset kaksi kilometriä olivat tahmeaa. Energiageeli antoi sen verran voimaa, että vaikka pää olisi halunnut vaihtaa kävelyyn niin jalat tikkasivat eteenpäin. Maalissa aika oli 2.49,07.

Seuraavana päivänä jalat olivat tietysti kipeät mutta mieli oli hyvä. Selvisin maaliin! Ja varpaatkin olivat tällä kertaa ehjät. Ensimmäistä kertaa jätin varpaat teippaamatta ja kokeilin Compeedin rakonestopuikkoa. Se toimi hyvin, vaikka etukäteen jännitin sitäkin. Juomavyöhön otin varuiksi monta palaa laastaria mukaan mutta en niitä tarvinnut. Saldona oli vain yksi vesikello, jonka huomasin vasta juoksun jälkeen otettuani sukat pois. Matkan aikana ei tuntunut minkäänlaista hankautumista. Lihakset sen sijaan ovat olleet nämä pari päivää kipeinä, etenkin pohkeitten yläosat sekä etureidet. Ei tahdo päästä kävelemään, marjametsässä kyykkimisestä puhumattakaan... Tänään annoin lihaksille tennispallohierontaa (putkirulla on edelleen hankkimatta), toivottavasti se auttaa.

Tämä ei ole voitontanssi vaikka siltä näyttääkin :) Olen juuri tullut maaliin ja valmistaudun rojahtamaan nurmikolle. Kuva: Rea Maja

Reitti oli kiva ja maisemat kauniit, joten aika pian tuli sellainen olo että josko ensi vuonna mentäisiin uudelleen. Ja kokeiltaisiin nipistää ajasta jonkin verran pois... Tapahtuma oli kaikin puolin hyvin järjestetty, ainoa miinus oli se että kisatoimiston aukioloaika oli epäselvästi ilmoitettu. Netistä näin että toimisto aukesi lauantaina klo 11 mutta ei sanottu mihin mennessä numerolaput ja chipit pitää hakea. Oletimme, että koska jälki-ilmoittautuminen päättyi klo 13.30 niin silloin loppuisi toiminta. Näin ei ollut, vaan väkeä kävi kojulla tasaiseen tahtiin sen jälkeenkin. Kauempaa tulevana olisi ollut kiva tietää, mihin mennessä tavarat pitää olla haettuna, nyt lähdimme matkaan aikaisin ja pidimme kiirettä ehtiäksemme ajoissa. Sitten odottelimmekin puolitoista tuntia tekemättä mitään. Mutta tämä nyt on melkeinpä pilkun viilausta, muuten kaikki toimi erinomaisesti. Ja mitali on hieno!

Toukokuisen HCR:n jälkeen valittelin treenaamisen raskautta ja etenkin sitä, että juostessa sykkeet ovat korkealla. Sitä ne ovat edelleen, siksi olenkin kesällä keskittynyt pyöräilyyn ja kävelyyn. Viimeisellä juoksulenkillä ennen Hämeenlinnaa jaksoin juosta vajaat kuusi kilometriä ja olin valmis lopettamaan koko harrastuksen. Facebookin juoksuryhmän keskusteluketjussa avauduin tilanteesta ja sain paljon kannustusta. Kommenttien perusteella tajusin treenanneeni kuukausia liian paljon ja liian kovaa. Kävely ja pyöräily ovat hyvää peruskestävyydelle, mutta ei enää siinä vaiheessa kun lenkkejä on viikossa neljä ja jokainen niistä kestää vähintään puolitoista, maksimissaan reilut kolme tuntia. Olen treenannut jatkuvasti viitenä päivänä viikossa, joskus niin että jonakin päivänä on ollut sekä lenkki että salitreeni. Kevyet viikot ovat puuttuneet kokonaan.

Nyt siis otan kiltisti järjen mukaan ja alan treenata ajatuksella. Loppukesän ja alkusyksyn otan kevyemmin, ja vasta loka-marraskuulla aloitan tavoitteellisen treenin kohti ensi vuoden toukokuuta ja Tukholman maratonia. Muutan alkusyksystä Lohjalle, jossa on toivon mukaan tarjolla jonkinlaista juoksu- tai maratonkoulua. Jos ei ole, niin sitten etsin netistä treeniohjelman. Sitä noudatan tarkkaan, koska omatoimisella touhuamisella todennäköisesti hajotan sekä kroppani että pääni.