Judi Dench: Shakespeare: The Man who Pays the Rent

 

Judi Dench: Shakespeare: The Man who Pays the Rent

Penguin Michael Joseph 2023

373 s. 

Kaava on simppeli: näyttelijä ja ohjaaja Brendan O'hea kysyy ja kommentoi napakasti, hänen ystävänsä näyttelijä Judi Dench vastaa laveasti. Kaksikko käy läpi ne Shakespearen näytelmät ja roolit, joissa Dench on näytellyt. Ihan kaikissa hän ei ole, mutta melkein. Vain muutamassa hän on esittänyt enemmän kuin yhden roolin, mikä on ehkä vähän yllättävää. Hän tunnustaa olleensa onnekas, sillä ensimmäiset Shakeapeare-roolinsa hän on tehnyt jo teini-ikäisenä. Yksi erikoisimmista kokemuksista on ollut Winter's Tale, jossa hän esitti sekä äitiä että tytärtä samaan aikaan.

Näytelmiä käydään läpi kohtaus kerrallaan, enimmäkseen vain ne kohtaukset joissa Denchin esittämä hahmo on mutta on mukana joitain muitakin hänen erityisen tärkeiksi kokemiaan. Koska haastattelija ja haastateltava ovat ystäviä, he voivat olla tulkinnoissaan erimielisiä ja kyseenalaistaa toisen sanomisia. 

Aina parin näytelmän käsittelyn jälkeen välissä on muutama sivu keskustelua muusta asiasta, kuten yleisöstä, kritiikeistä, epäonnistumisista, Stratford-Upon-Avonista ja Shakespearen kielestä. 

Dench kertoo eläväisesti kokemuksistaan eri teattereissa ja eri tuotannoissa, mutta ujuttaa mukaan myös joitakin hauskoja sattumuksia teatteritalojen ulkopuolelta. Yksi suosikeistani on: 

There were no showers at Compton Verney, and so at the end of each day, I'd have to travel back to my cottage at Ettington in all my make-up. I was wearing my own clothes - trousers and a polo-neck sweater - but still I had green hands and a green face. On one occasion, a man caugt sight of me walking up the lane and fell of his ladder."

Tykkään kovasti Denchin tyylistä kertoa asioista humoristisesti mutta myös realistisesti. Joitain asioita hän olisi halunnut tehdä toisin, joskus hän on pettynyt pahasti. Pidän kovin viisaana hänen sanojaan, kun hän kertoo ettei ikinä halua neuvoa toista siinä miten rooli pitäisi tehdä. Se miten Dench on sen tehnyt aikoinaan, ei tarkoita että jonkun muun pitäisi tehdä se samalla tavalla. Hän antaa vinkkejä jos niitä kysytään, mutta ei silloinkaan mene yksityiskohtiin. 

Mielenkiintoinen ja hauska lukukokemus, vaikkakin sen verran raskas että aina yhden tai kahden näytelmän käsittelyn jälkeen pidin tauon. Ettei vaan menisi näytelmät ja roolit sekaisin. On muuten hämmentävää, kuinka Dench osaa vuosikymmenten jälkeenkin siteerata kaikkia näytelmiä, ja jotkut hän sanoo osaavansa kokonaan ulkoa. Ei mitään helppoa englantia, ainakaan sitaattien perusteella. 

Helmet-lukuhaasteeseen on täytettävä kohta 10, sillä tämä oli kymmenes tänä vuonna lukemani kirja. Yllättävän vähän on tullut luettua. On ollut lukujumia, lisäksi minulla on useampi kirja koko ajan kesken mutta tuntuu etten tahdo päästä missään eteenpäin. Olenkin myös jättänyt kirjoja kesken enemmän kuin yleensä. 

Helena Ruuska: Hugo Simberg: pirut ja enkelit

Helena Ruuska: Hugo Simberg: pirut ja enkelit
WSOY 2018
432 s.

Hugo Simberg. Kaikille tuttu nimi. Haavoittunut enkeli, Tampereen Tuomiokirkon freskot, Kuoleman puutarha. Ehkä myös Talonpoika ja kuolema sekä muutamat muut piru- ja kuolema-aiheiset maalaukset. Syfilis. 

Mutta kuka oikeasti tuntee Hugo Simbergin? Kuinka moni on tiennyt, että hänellä on kaksoisveli ja että hän on matkustanut Lusitania-laivalla Amerikkaan? Tunnustan, minä en tiennyt, en vaikka olenkin lukenut aiemmin ilmestyneitä Simberg-kirjoja. Moni on keskittynyt Simbergiin aikuisena, opintoihin ja työhön taiteilijana. Lapsuus ja siviilielämä on jäänyt usein taustalle, johdannoksi ja viitteiksi.

Helena Ruuska on tehnyt ison työn koostaessaan uuden elämäkerran. Tässä on Simbergin koko elämäkaari, mukana myös perhe. On valokuvia kesänvietosta ja kirjeitä, niin Simbergin itsensä kirjoittamia kuin hänelle kirjoitettuja. Kuvien ja kirjeiden kautta nähdään koko perheen elämää, mutta ennen kaikkea Hugon eri puolet. Häntä ehkä ajatellaan vakavana tyyppinä, huomioiden maalausten aiheet, mutta itse asiassa hän on ollut varsin kujeileva. Vaikka taustalla vaani vakava sairaus, ja vaikka kesti kauan ennen kuin hän alkoi saada arvostusta taiteilijana, hän ei lannistunut. Elämällä oli niin paljon annettavaa hänelle; perheen tuki taiteilijuudelle, kesien vietto yhdessä, matkustelu, lopulta vaimo ja lapsia.

Kirsti Gallen-Kallela muistaa kuulleensa, miten poliisi tuli eräänä aamuna kello seitsemän hakemaan Simbergiä poliisiasemalle maskeradihulluttelun takia. Edellisenä päivänä Hugo oli mustannut kasvonsa, kääntänyt vaatteensa nurin ja vetänyt housut polviin. Hän oli lainannut Mary Gallénin käsineitä ja kenkiä. Selkäänsä hän oli taiteillut kyttyrän ja musta pörröinen matkahuopa sai toimia manttelina. Kasvoilleen hän oli asettanut valkoisen naamion ja käsissään hänellä oli purkki "bianchettaa", liitua ja vettä.

(...)

Hugon epäonni jatkui, kun Thesleffit olivat maaliskuussa lähdössä aamujunalla Firenzestä Roomaan. Thyraan edelleen umpirakastunut Hugo heräsi kello kuusi ehtiäkseen ostamaan kukkia ja mennäkseen asemalle saattamaan naisia. Kukkia ei kuitenkaan löytynyt helposti aamu-unisesta kaupungista. Hugo myöhästyi vain muutamia sekunteja ja juna oli jo liikkeessä, kun hän puuskutti asemalle. Niinpä onnettoman rakastunut nuorimies sai heiluttaa kukkapuskaansa loittonevalle perävaunulle. Harmissaan hän säntäsi saman tien postiin ja lähetti osan kukista herrasväki Thesleffille ja loput Thyralle appelsiinin kera. 

On kiinnostavaa lukea näin perusteellista elämäkertaa. Esimerkiksi Tampereen Tuomiokirkon freskoista syntynyt kohu on ollut tuttua jo ennestään, mutta ei näin yksityskohtaisesti. Että kuinka ihmiset yrittivät tunkea kirkkoon katsomaan keskeneräistä työtä. Tai kuinka Simberg oli innokas valokuvaaja, ja valokuvat antoivat hänelle mahdollisuuden työstää teoksia ilman että mallin tarvitsi olla paikalla tuntikausia. Tai millaiset olivat hänen välinsä aikakauden muihin taiteilijoihin, etenkin muihin kuin Akseli Gallen-Kallelaan. 

Joitain yksittäisiä asioita jäin vähän kummastelemaan. Esimerkiksi tätä: "Kuva petoeläimellä ratsastavasta valkopukuisesta naisesta on seksuaalisesti latautunut ja suorastaan huutaa freudilaista tulkintaa. Sellaista Simbergin perheen naisväki tuskin kuitenkaan vuonna 1895 työstä löysi, sillä Sigmund Freudin Die Traumdeutung (Unien tulkinta) ilmestyi vasta noin viisi vuotta myöhemmin." Öö, mitä? Miksi yhdistää freudilainen tulkinta ja naispuoliset Simbergit, kun sellaista yhteyttä ei ole vuonna 1895, tuskin sen jälkeenkään? Toinen juttu on se, että useammassa kohdassa pohditaan, mikä mahtoi olla Simbergin sairauden lopullinen diagnoosi. Mitä väliä? Eikö riitä se, että sairaus aiheutti sairaalajaksoja, todennäköisesti toi taiteeseen kuolemakuvia ja lyhensi taiteilijan elämää. Onko sillä merkitystä, oliko sairauden nimi syfilis, tai hermosairaus, tai maanis-depressiivisyys, tai mikä ikinä se olikaan? 

Yllä mainitut ovat yksittäisiä pieniä seikkoja, ja on täysin mahdollista että ne eivät häiritse ketään muuta kuin minua. Ennen muuta ne ovat pieni osa muuten oivallista opusta. 

Helmet-lukuhaasteeseen tämä menee tietenkin kohtaan 20, "taiteilijaelämäkerta". 

Kirja on luettu myös blogeissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja sekä Kirjasta kirjaan.