Teatterissa: Huoneiden kirja Turun Kivipainossa

 

Tämän vuoden ensimmäinen teatteriretki oli jotain aivan muuta kuin perinteistä teatteria. Saila Susiluodon proosarunokirjaan perustuva elämyksellinen esitys on rakennettu täyttämään kokonainen talo ja vähän ylikin. 

Meitä oli parikymmentä henkilöä lähdössä liikkeelle torstaina 12.8. klo 17.30. Aluksi saimme ohjeistuksen, miten homma käytännössä toimii. Ohjeita on myös kirjallisena. Erityistä kutkutusta herätti se, että lähtökohtaisesti kaikkea saa koskea, paitsi ei tietenkään esiintyjiä.

Alku on poikkeuksellinen ja siksi myös ikimuistoinen. Istuimme riviin, ja jokaisella oli edessään taulukko. Taulukon alta paljastui ihminen, joka alkoi lukea Susiluodon kirjan ensimmäistä sivua. Puheensorina täytti tilan. Jokainen osallistuja pääsi heittämään kolikkoa, ja kuuden heiton sarja kertoi mikä huone on juuri tämän henkilön huone, mikä huone vastaa tämän mielessään esittämään kysymykseen. Mukaan tuli huoneen numerolla merkitty sinetöity kirje. Kolikonheiton jälkeen taulukko kertoi, mikä neljästä sisäänkäynnistä odotti minua. Sinisen sisäänkäynnin ovelta sain mukaani pikkupussukan, jonne laitettiin kirje, kolikko ja kartta. Sitten seikkailu jatkui. 

Ensimmäisenä kohtasin katosta riippuvan veneen. Tämä oli heti niin vaikuttava näky, että tuijottelin sitä hyvän aikaa ja tulin myöhemmin katsomaan uudelleen. 

Ei haittaa vaikka ei olisi lukenut Huoneiden kirjaa, runot ovat esillä niihin liittyvien teosten / esiintyjien / tilojen luona. Olen lukenut kirjan vuosia sitten, oletettavasti melko pian sen ilmestymisen (2003) jälkeen. Nyt sain sen viime tingasta kirjastovarauksena, ja luin uudelleen bussimatkalla Turkuun. Runot herättivät kyllä suuren mielenkiinnon, että kuinka ne on mahdettu toteuttaa. Olikin sekä jännittävää että mielenkiintoista kulkea ympäriinsä, availla ovia, vetää verhoja sivuun, astua vaatekaappiin ja sulkea ovi perässään. Vetää narusta ja katsoa mitä seuraa, painaa nappia ja vaihtaa diasarjan kuvia, sytyttää ja sammuttaa valoja, imuroida, laittaa kuulokkeet päähän ja kuunnella mitä sieltä tulee. 

Onneksi tilassa on vihreäpukuisia hovimestareita, muutaman kerran kysyin että onko tuolla vielä jotain, saako tuonne mennä ynnä muuta. Mutta homma toimi myös toisinpäin, sain hovimestareilta kehotuksen mennä lähemmäs, astua sisään, istua veneeseen (ei tuohon mikä on yllä olevassa kuvassa)...

Talossa on neljä kerrosta, joten katsottavaa riittää. Joillekin runoille on oma huone, komero, rappukäytävän osa ja niin edelleen, jotkut ovat yhdessä isommassa tilassa. Kannattaa myös katsoa ikkunasta ulos. 

Olin saanut kutsun omaisten päivän esitykseen, kiitos siitä! Meille kerrottiin, että esitys on vielä harjoitus, joten en tiedä menikö kaikki niin kuin piti. Kun kuljin rappukäytävässä, ensimmäisellä kerralla kaiteilla oli esiintyjiä ja toisella ei. Kadulla oli tanssija, myöhemmin ei, mutta kun lähdin pois niin hän oli siellä taas. Yhdessä huoneessa oli esiintyjiä, mutta kun menin sinne toisen kerran, he olivat poissa. Jotenkin minulle tuli kuitenkin olo, että näin sen kuuluu olla. Että esitys on liikkuva, muuttuva, aina erilainen. Et voi tietää ennalta mitä kohtaat, etkä voi luottaa siihen että kohtaamasi pysyy muuttumattomana. 

Esitys sai ensi-iltansa eilen, ja se on nähtävissä 29.8. saakka. Kannattaa mennä kokemaan, jos suinkin mahdollista! Minä olin innoissani, ja olen sitä yhä. En ole ikinä ennen kokenut vastaavaa. Oli jännittävää ja kivaa kurkkia, mitä minkäkin oven ja verhon takaa paljastuu. Ja välillä huomasin takaisin tullessa tai mennessäni katsomaan jotain uudestaan, että olinkin kulkenut jonkun huoneen ohi. Jälkikäteen harmittelin, että en ollut merkannut karttaan, missä huoneissa olen jo käynyt. Luulen nähneeni kaiken, mutta en ole täysin varma. 

Esitysaika on aina klo 17.30., mutta käsittääkseni lippuja myydään eri aikoihin. Esimerkiksi torstaina seuraava ryhmä lähti liikkeelle 17.45, ja kun poistuin klo 19 maissa niin ovella odotin että yksi rypäs pääsee kolikonheitosta eteenpäin. Lisäksi ohjeena on, että jokainen kulkee yksin, joten turvavälien pitäminen on helppoa. Joihinkin tiloihin saa mennä vain 1 tai 5 kerrallaan, joten lyhyeen jonottamiseen saa varautua. Tai jos ei halua jonottaa, käy välissä katsomassa muuta ja palaa sitten takaisin. 

Huoneiden kirja on satapäisen tekijäjoukon yhteisponnistus, ja kertakaikkisen hieno sellainen. Paljon on katsottavaa, mutta silti tuntuu että kokonaisuus on hallittu. Ainakaan minulle ei tullut sellainen olo, että jotain olisi liikaa, että vähempi olisi riittänyt. Pidin siitä, että isot ja pienet tilat vuorottelevat, että jossain on liikettä ja jossain staattista, jossain paljon ja jossain vähän katsottavaa. Lähes kaikkea ympäröi hiljaisuus. Välillä jostain kuuluu jotain ääntä, mutta pääosin sekä tila että yleisö ovat hiljaa. 

Teosta ovat olleet toteuttamassa nykytanssiryhmä Aurinkobaletti, Aura of Puppets, TEHDAS Teatteri, Turun Taiteilijaseura ja Läntinen tanssin aluekeskus. Täältä löytyy tarkempi huonekohtainen info, ketkä ovat olleet tekemässä mitäkin. Taiteellinen johto on Alma Rajalan käsissä. 

Jos olet menossa kokemaan elämyksen, huomioithan että esitys on suunnattu yli 15-vuotiaille. 

Kesäloma! Eli suunnitelmat neljäksi seuraavaksi viikoksi

 

Nyt se vihdoin alkoi, kesäloma! Aika hauskaa, kun lööpit ja nettiuutiset pursuavat vinkkejä siitä, miten koronarajoitukset ovat muuttuneet "lomasi" aikana ja miten "pääset" takaisin arkeen kiinni. Olisiko median vihdoin aika nostaa esiin se, että lomakausi on toukokuusta syyskuuhun, ja että kaikki eivät suinkaan voi lomailla heinäkuussa. Jos siis lomaa on ollenkaan. 

Oma lomani osui tähän kohtaan ennalta suunniteltujen menojen mukaan. Olisin voinut pitää osan lomasta aiemmin, mutta edellisen kesäloman jälkeen on ollut sen verran pyörremyrskyä koronaohjeistusten ja -rajoitusten kanssa, että halusin olla lomalla neljä viikkoa putkeen. 

Lomamenot alkavat huomenna, jolloin junailen vanhempieni kanssa Helsinkiin. Tapaamme siskoni, ja menemme Ateneumiin Repin-näyttelyyn. Ostin liput keväällä, vanhempien liput ovat yhdistetty äitienpäivä- ja isän syntymäpäivälahja. Onneksi ostin ennakkoon, sillä nyt lippuja myydään vain ovelta ja niitä voi joutua jonottamaan. Ennen näyttelyä käymme jossain syömässä ja sen jälkeen kahvilla, sitten junailemme takaisin Pirkanmaalle. 

Ensimmäiselle lomaviikolle on kaksi menoa, joita molempia odotan todella paljon. Toivon, että koronatilanne on sellainen, että molemmat toteutuvat. 

Tiistaina tamperelaisten kirjabloggareiden on tarkoitus kokoontua Finlaysonin palatsin terassilla. Olen kerran ollut talvella sisätiloissa syömässä, mutta terassilla en ole käynyt koskaan. Lisäksi edellisestä tamperelaisten kokoontumisesta on jo aika monta vuotta. Tulee olemaan ihanaa tavata tuttuja pitkästä pitkästä aikaa. 

Torstai-illalle luvassa on elämys, josta en oikein osaa ennalta sanoa mitä odotan. Muuta kuin että nähtävää, koettavaa, ajateltavaa ja tunnettavaa on varmasti enemmän kuin mitä osaan kuvitellakaan. Turussa Aurinkobaletti on tehnyt Saila Susiluodon Huoneiden kirja -teokseen perustuvan esityksen Huoneiden kirja. Siinä on koko rakennuksen täydeltä tanssia, nukketeatteria, runoutta ja visuaalisia taiteita. Sisäänmenoaikani on klo 17.30, ja tilassa saa viettää aikaa niin kauan kuin haluaa, kunhan lähtee klo 22 mennessä. Sain kutsun omaisten iltaan, lämmin kiitos siitä! Olen aika tohkeissani, sekä siksi että edellisestä teatterikäynnistä - jos tätä sellaiseksi voi sanoa -  on jo kauan, mutta myös siksi että luvassa on ei-perinteistä, osallistavaa toimintaa. Katsojat ovatkin kokijoita, jotka eivät istu paikallaan katsomassa näyttämölle vaan kulkevat huoneesta toiseen. Ei kuljeta ryhmässä vaan yksin. Luulen että siitä tulee iso osa jännitystä, kun ei yhtään osaa kuvitella mitä missäkin huoneessa on. Uskon hämmästyväni monta kertaa. Unohdin lainata Huoneiden kirjan kirjastosta, onneksi ehdin vielä alkuviikolla. Tiedän sen lukeneeni aiemmin, mutta vaikka kirjahyllyssäni on Susiluodon teoksia niin tätä ei. Sivuhuomautuksena vielä, että siskoni on aikoinaan tehnyt suomen kielen gradunsa Huoneiden kirjasta. Olin sen jo unohtanut, mutta tuli puheeksi kun kerroin tulevasta Turun-reissustani. 

Huoneiden kirjan traileri:

Toiselle lomaviikolle ei vielä ole menoja, joten suunnitelma on nukkua ja kirjoittaa. En vielä tiedä olenko kotona vai menenkö muutamaksi päiväksi vanhempieni mökille. Puolisollani ei ole lomaa samaan aikaan, mutta hän meinasi hylätä etätyöt minun lomani ajaksi ja mennä toimistolle töihin. Se olisi kiva, koska on aika raskasta olla kotona kun aina pitää tarkistaa, onko Teams-puhelu käynnissä vai voiko keittää teetä tai tehdä kotitreeniä yms. 

Toisen viikon lopulla, joko perjantaina iltapäivästä tai lauantaina aamusta lähdemme kahden ystäväni kanssa pohjoisen reissulle. Tarkoitus on viettää viikko kävellen ja pyöräillen, pääosin teltassa yöpyen. Joko mennessä tai tullessa yövymme Hailuodossa, sitten olemme pari päivää Kuusamossa, pari päivää Inarin seudulla ja pari päivää Ylläs - Pallaksen suunnalla. En tiedä, paljonko leikattu jalkani kestää kävelyä, joten olen varautunut vuokraamaan polkupyörän. Ja tietysti mukana on kirjoja, joten viihdyn yksikseni jos en pysty tekemään kaikkea samaa liikuntaa, mitä ystäväni. 

Lomani viimeinen viikko kuluu talkootöissä Lentopallon EM-kisoissa Tampereella. Kisatapahtumat alkavat keskiviikkona 1.9., mutta olen ilmoittanut olevani käytettävissä heti Lapin-reissun jälkeen alkaen sunnuntaina 29.8. Olen menossa akkreditointiin eli vastaanottamaan kisakävijöitä, niin urheilijoita kuin toimittajia ja kutsuvieraitakin. Olen aiemmin ollut vastaavassa hommassa Lahden MM-hiihdoissa 2017. Ihan koko kisoja en pysty talkoilemaan, koska palaan töihin 6.9. ja kisat jatkuvat 8.9. saakka. 

Palkintoja ja haastevastauksia, osa 3: Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista - haaste

P.S Rakastan kirjoja - blogin Sara muisti minua Kolme viimeisintä viipaletta kulttuurista - haasteella, lämmin kiitos siitä! Olen iloinen ja mielelläni osallistun :) 

Säännöt ovat yksinkertaiset: "Säännöt ovat sellaiset, että sääntöjä ei ole. Ketään ei tarvitse haastaa tai sitten voit haastaa vaikka sata. Tee niin kuin haluat. Voit höpötellä kulttuurista noin yleensä. Minkälaisia elokuvia katselet, mitkä tv-sarjat ovat mieleesi, käytkö teatterissa / konserteissa / baletissa / taidenäyttelyissä / you name it. Minkälaista musiikkia kuuntelet, ja tietenkin, aina voi puhua kirjoista." 

Listojen tekeminen on aina kivaa ja samalla vaikeaa. Mistä kaikesta kirjoittaa? Mitkä asiat niputtaa yhteen, mitkä laittaa erikseen? Aloitan kokoamalla kolme viimeistä tapahtumaa, joista olen postannut. 

BACH. Forms of Silence and Emptiness. Kuva: Sakari Viika.

Toukokuussa pääsin näkemään Kansallisoopperan Carmina Buranan. Se oli vaikuttava kokemus, samaan aikaan hauska ja koskettava, musiikin riemua eri ikäisten laulajien tulkitsemana ja huippuhyvän orkesterin säestämänä. Esitys on taltioitu oopperan nettisivuille Stage24-osioon, ja olenkin sitä fiilistellyt useamman kerran, etenkin töissä on kiva laittaa kuulokkeet korviin ja vääntää milloin mitäkin Prezi-esitystä tai Kahoot-visaa musiikin tuodessa hyvää mieltä. 

Vain päivää aiemmin olin seuraamassa baletin puolella nykytanssia. BACH. Forms of Silence and Emptiness oli sekin huikean hieno elämys. Tapahtui paljon, mutta kokonaisuus oli hallittu. Bachin musiikki sai uusia ulottuvuuksia. 

Huhtikuun lopulla oli Vantaan Energia-areenalla Tanssin päivän gaala. Kapas vaan, sielläkin oli Kansallisbaletti edustettuna :) Mutta myös paljon paljon muuta, tanssikouluista tanssiteatteriin, pienistä lapsista aikuisiin. Tykkäsin kaikista esityksistä, ihastelin etenkin pienimpien tanssijoiden energiaa ja riemua lavalla. Jännityksestä ei ollut tietoakaan, tai jos sitä oli niin se ei näkynyt esityksissä. Pidin siitä että eri tanssilajeja nostettiin esiin, esitykset olivat monipuolisia ja monimuotoisia. 

Laura Zaray: Baladi Ruh.

Seuraavaksi kolme viimeistä tapahtumaa, jotka melkein näin. Ensimmäisenä Kansallisbaletin Romeo ja Julia, joka näytettiin suorana lähetyksenä 3.9 ja jota olisi voinut seurata Sanomatalon Mediatorilla. Olin Tampereella ja Lempäälässä ystävän häissä, eli oli erinomainen syy olla jossain muualla kuin striimin äärellä.

Toisena Taiteiden yö, joka oli Helsingissä 25.8. Erityisesti olin kiinnostunut Valokuvataiteen museosta, Salaisesta puutarhasta, Bach-vaellustapahtumasta, Kansalliskirjastosta ja Eero Aarniosta Designmuseossa. Kuinkas sattuikaan, jouduin muuttamaan sisäilmaremontin tieltä pois ja sain avaimet uuteen asuntoon perjantaina 26.8. Taiteden yön sijaan olin kotona pakkaamassa. 

Kolmas missattu tapahtuma oli Klassikot torilla Tikkurilassa. Perjantaina 12.8 oli heavy-klassikoita ja lauantaina 13.8 oopperan solisteja. Hieno tapahtuma ihan naapurissa, mutta minä lähdin perjantaina suoraan töistä kohti Tamperetta ja lauantaisia ystävän polttareita. Oikein hyvä syy olla muualla :) 

Sitten kolme tapahtumaa, joita seurasin etänä. Ensimmäisenä on RSO:n konsertti, syyskauden avaus, Musiikkitalossa 8.9. Pakko tunnustaa, että en ole vielä koskaan ollut katsomassa konserttia Musiikkitalossa, kahvilla ja muissa tapahtumissa olen siellä ollut.

Toisena Helsingin Juhlaviikkojen konsertti, jossa pianisti Lang Lang esiintyi Musiikkitalossa RSO:n kanssa. Niin tämä kuin aika monet muutkin RSO:n konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä, on siis hienoa että niitä on mahdollista katsoa Yle Areenassa sekä suorana että tallenteena. 

Kolmas oli huhtikuun lopulla Kansallisbaletin Pieni merenneito. Stage24 on loistava keksintö, jos ei näe esityksiä livenä niin aika monet näkyvät tallenteina. Tätä olin katsomassa suorana mutta nettiyhteys pätki välillä pahasti. Musiikki eteni mutta kuva ei. Siksi on kiva, että esityksen pystyi katsomaan myöhemmin ilman pätkimisiä. 

Entäpä tulossa olevat kolme tapahtumaa? Ensimmäinen on ensi keskiviikkona 14.9, kun menen Kansallisteatteriin katsomaan Sumua. Näytös on osa bloggaajaklubia, ja tarkoitus on että esityksestä tehdään porukalla videobloggaus. Hui, jännittävää! Tarkkaan en vielä tiedä mitä tapahtuu, muuta kuin että esityksestä keskustellaan sekä väliajalla että esityksen jälkeen. 

Sumu. Kuva: Stefan Bremer

Väliin saattaa tulla muuta, mutta tällä tietoa toinen syksyn tapahtumista on Kansallisbaletin Liisa Ihmemaassa. Olen varannut lipun torstain 27.9 näytökseen. Olen nähnyt Liisan vain dvd:ltä, kuvattuna Lontoon Royal Opera Housessa vuonna 2011. Olin valtaisan ihastunut etenkin lavasteisiin, onkin mielenkiintoista nähdä livenä paitsi koreografia myös lavasteet ja puvut. 

Heti perään on kolmantena tapahtumana yksi syksun kohokohdista eli Helsingin kirjamessut. Olen siellä oletettavasti tänäkin vuonna bloggaajapisteessä päivystäjänä. Ohjelmaan en ole vielä tutustunut, joten siitä kirjoitan myöhemmin erikseen. Mutta jo nyt arvaan että niin paljon on kiinnostavaa ja niin paljon menee päällekkäin että kaikkea en näe mitä haluaisin. 

Koen olevani varsin monipuolinen kulttuuri-ihminen. Kirjat ovat lähellä sydäntä, ovat olleet aina. Kirjastotyö ja kirjablogin pitäminen ovat vain vahvistaneet kirjarakkautta. Jonkin verran kirjoitan itse, päähän putkahtelee toisinaan tarinoita joista jotkut tulevat paperille helposti, toiset vaikeasti. Suurin hankaluus on siinä, että henkilöt ovat niin omituisia että joudun tekemään paljon taustatutkimusta pystyäkseni kirjoittamaan esimerkiksi museojunista tai viulunsoitosta. 

Televisiota en ole omistanut vuosikausiin. En kaipaa tuutin täydeltä kokki-, laihdutus- ja sisustusohjelmia. Pidän - tietenkin - kulttuuriohjelmista, niin dokumenteista kuin esitystaltioinneista. Mieluummin selaan muutamia nettisivustoja ja poimin sieltä kiinnostavia ohjelmia, kuin pitäisin telkkaria päällä taustahälynä. Arvostan kirjastopalveluita myös siinä, että niiden kautta on pääsy erilaisiin ohjelmiin. Nyt viimeksi olen lainannut Bones- ja Criminal Minds - sarjoja. Bones on edennyt yhdenteentoista kauteen, Criminal Mindsista on nähty vasta ensimmäinen. Tässä kohtaa on pakko mainostaa Helmetin e-kirjastoa ja etenkin Naxos Video Librarya. Kirjastokortin numerolla pääsee ilmaiseksi sisään maailmaan, jossa on valtava määrä esimerkiksi balettiesityksiä (samasta baletista voi olla useita versioita), dokumenttiohjelmia, konsertteja ja teatteriesityksiä.

Musiikin suhteen olen rajoittuneempi, tykkään raskaasta musiikista ja valikoidusti klassisesta. Pidän musiikista, jossa nuo tyylit yhdistyvät. Nightwish ja Therion olkoon "oopperahevin" edustajia, David Garrett esimerkki "rock-sinfonioista". Kannattaa testata esimerkiksi Garrettin tulkintaa Bachin Toccatasta tai Gunnareiden November Rainista. 

Puuh, arvasin että tästä tulee pitkä kirjoitus, toivottavasti jaksoitte lukea loppuun. Mielelläni luen teidän kaikkien kokemuksista kulttuurin parissa, vaikka nyt en nimeltä mainiten haastakaan ketään.

Eija Mäkinen & Annika Grahn: Esko Roine

Eija Mäkinen & Annika Grahn: Esko Roine
Like 2014
269 s.

Kun näin kirjastossa Esko Roineen elämäkerran, se oli lainattava heti. Viimeisintä kolmea kuukautta lukuunottamatta olen koko ikäni asunut Pirkanmaalla; kahdessa pienemmässä paikassa sekä Tampereella, jossa Roineen klaani on lähestulkoon pyhä asia. Ydinperheeksi voidaan ajatella Esko vanhempineen ja sisaruksineen. Heistä lähes kaikki ovat omistaneet elämänsä teatterille. Sieltä ovat löytyneet puolisot, ja sinne ovat jälkipolvetkin suuntautuneet. 

Esko Roineen ura on siinä mielessä poikkeuksellinen, että hän on ollut vuosikymmeniä samanaikaisesti sekä näyttelijä että hallinnollisissa tehtävissä. Rooleja hänellä on tehtynä - tietenkin - valtaisa määrä, niin teatterissa kuin televisiossa. Kirjassa hän kertoo monista hahmoista, miltä sitä tuntui esittää. Samalla kuvataan mielenkiintoisesti, mitä lavalla ja kulisseissa tapahtuu. Mitä kujeita näyttelijät tekevät toisilleen, kuinka erilaisia eri ohjaajat ovat, miksi joskus näytelmiä tehdään miehityksellä josta tiedetään ettei se ole paras mahdollinen.

Paljon kerrotaan myös teatterinjohtajan työstä. Roine on ollut sekä Tampereen Teatterin että Tampereen Työväen Teatterin johtajana. Hän muistelee talojen toimintatapoja sekä vuosikymmeniä kestäneitä - ja edelleen jatkuvia - taloudellisia haasteita. Lisäksi hän muistelee, millaista on ollut toimia samaan aikaan sekä johtajana että yhtenä näyttelijöistä. Kaksoisrooli ei ole ollut helppo.

Helppoa ei ole ollut myöskään teatteritalojen ulkopuolella. Roine pohtii avoimesti suhdettaan lapsiinsa, ja sanoo olleensa heidän lapsuusaikanaan liian vähän kotona. Kaksi avioeroa ja niistä ensimmäiseen liittyneet huoltajuuskiistat eivät ole auttaneet asiaa. Lisäksi hän on ollut huono sanomaan ei, jolloin jos jonkinlaiset projektit ovat seuranneet toisiaan ja välillä limittyneet. 

Mielenkiintoista oli lukea Roineen tiestä pois isänsä varjosta. Eero-isän kuollessa hän oli reilu parikymppinen, ja ensimmäiset pikkuroolit oli jo tehty. Isä on ollut maineikas teatterintekijä, ja lisäksi hän kävi vaikka missä kissanristiäisissä viihdyttämässä väkeä. Kun isä oli kuollut, Eskoa yritettiin istuttaa tämän saappaisiin. Silloin hän sanoi ei, hän ei lähde viihdyttäjäksi, hän ei aio tehdä samaa ja samanlailla kuin isä. Vähitellen vuosien saatossa isän valta haalistui ja Esko tuli tunnetuksi omana itsenään.

Pidin kirjasta, pidin sen avoimuudesta mutta myös siitä että se pysyy asialinjalla. Roine kertoo omista virheistään ja elämänsä kipupisteistä avoimesti, tavalla josta käy ilmi että ne on käsitelty. Toisinkin olisi voinut toimia mutta turha jossitella. Muiden ihmisten ongelmia tulee ajoittain esiin mutta ne ohitetaan nopeasti. Ketään ei mustamaalata, ei vaikka he olisivat aiheuttaneet hankaluuksia koko tiimille tai tuotannolle. Tulee olo, että Roine haluaa sanoa ihmisistä vain hyvää.

Edellä mainittuun liittyy asialinjalla pysyminen. Roine on työskennellyt kymmenien maankuulujen näyttelijöiden ja ohjaajien kanssa, joten hänellä olisi varmasti monta mehevää juttua kerrottavana. Kenenkään yksityiselämää ei repostella - onneksi. Kaikki hupaisat tapahtumat liittyvät teatterityöhön. Kommelluksia on paljon, mutta vielä enemmän sitä että yritetään saada lavakaveri hämmennyksiin tai repeämään nauruun. Tälläkin ratkaisulla lukija saa lisää kosketuspintaa moniin julkkiksiin. 

Vaikka Roine on jäänyt eläkkeelle teatterinjohtajan pestistä sekä luopunut luottamustehtävistä, hän ei ole malttanut jättää teatteria. Uusia rooleja pukkaa kovaa vauhtia, ja mikäs siinä, antaa mennä vaan niin kauan kuin terveyttä riittää. Tästä tosin hänen vaimonsa saattaa olla eri mieltä... Mutta ei auta, mies on tunnettu ja rakastettu esiintyjä niin työ jatkuu. Ehkä on niin että molemmat tarvitsevat toisiaan, Roine yleisöä ja yleisö Roinetta.

Kirja on luettu myös Kulttuurishokki-blogissa.