M. L. Stedman: Valo valtameren yllä

M. L. Stedman: Valo valtameren yllä
Englanninkielinen alkuperäisteos The Light Between Oceans
Suomentanut Leena Perttula
Karisto 2013
422 s.






Ensimmäisestä maailmansodasta palaa mies, Tom Sherbourne, ulkoisesti ehjänä mutta sisältä rikki. Hän pestautuu majakanvartijaksi pienelle Janus Rockin saarelle Australian lounaiskulmalle valmistautuneena elämään yksin, vain muistot ja painajaiset seuranaan. Käydessään Partageusen kaupungissa mantereella Tom tapaa Isabelin, naisen joka pian haluaa mennä naimisiin ja muuttaa majakkasaarelle. Isabel haaveilee lapsilaumasta, joka elävöittäisi ankean saaren. Kohtalo on kuitenkin päättänyt toisin: Isabel tulee raskaaksi kolme kertaa ja kolme kertaa hän menettää lapsen. Viimeistä haudatessaan hän kuulee itkua ja luulee tulleensa hulluksi.

Tuon vuoksi juuri päiväkirja oli päällimmäisenä Tomin mielessä, kun vene ilmestyi saarelle. Hän oli tottunut kirjaamaan jokaisen pikkuasian, jolla saattaisi olla merkitystä, sillä häntä eivät sitoneet ainoastaan työsopimuksen ehdot vaan myös Liittovaltion laki. Hänen tietonsa saattoi olla vain pikkuriikkinen pala palapelissä, mutta se oli pala, jonka vain hän kykeni asettamaan paikalleen, ja niinpä oli äärimmäisen tärkeää, että hän teki niin. Hätäraketti, savukiehkura horisontissa, pala rannalle ajautunutta metallia - kaikki nämä kirjattiin hänen vakaalla, tarmokkaalla käsialallaan, kirjaimin, jotka kallistuivat eteenpäin pehmeinä ja tasaisina.

Hän istui työpöytänsä ääressä linssihuoneen alapuolella, ja hänen täytekynänsä odotti uskollisena päästäkseen raportoimaan päivän tapahtumat. Mies oli menehtynyt. Asiasta pitäisi ilmoittaa; pitäisi tehdä tiedusteluja. Tom veti lisää mustetta kynään, vaikka säiliö oli melkein täynnä. Hän tarkasti muutaman edeltävän sivun yksityiskohdat ja palasi sitten ensimmäiseen merkintään, jonka hän oli tehnyt kirjaan sinä harmaana keskiviikkoäivänä, kun hän oli saapunut Janusin saarelle kuusi vuotta sitten. Siitä lähtien päivät olivat seuranneet toisiaan kuin vuoksi ja luode, mutta kertaakaan noiden vuosien aikana - silloinkaan kun hän oli uupunut korjaustöistä tai kun hän oli istunut vahdissa läpi myrsky-yön, silloinkaan kun hän oli miettinyt, mitä hemmettiä teki koko saarella, edes niinä epätoivoisina päivinä kun Isabel oli saanut keskenmenon - Tomin kohdalle ei ollut osunut toista päivää, jolloin musteen raapustaminen päiväkirjaan olisi saanut hänet yhtä levottomaksi kuin nyt. Mutta Isabel oli anellut, että hän odottaisi päivän. 

Keväällä 1926 Janus Rockin rantaan haaksirikkoutuu vene, jossa on kuollut mies ja elävä vauva. Tom ja Isabel tietävät, että asiasta pitäisi ilmoittaa mutta he empivät. Lapsen (oletettu) isä on kuollut ja mahdollisesti äitikin, mikäli tämä on ollut mukana veneessä ja pudonnut mereen. Isabel haluaa pitää lapsen ja tarjota tälle rakastavan kodin. Tomin tunteet ovat ristiriitaiset.

Mies voitiin tappaa liioilla säännöillä, Tom tiesi sen. Silti juuri säännöt olivat joskus ainoa asia, joka erotti ihmisen villipedoista, erotti ihmisen hirviöistä. Säännöt, jotka opastivat ottamaan vangin mieluummin kuin tappamaan toisen ihmisen. Säännöt, jotka sanoivat, että paarinkantajien annettiin kantaa vihollinen ei-kenenkään-maalta siinä missä omatkin miehet. Mutta aina Tom päätyi lopulta samaan yksinkertaiseen kysymykseen: voisiko hän riistää vauvan Isabelilta? Entä jos lapsi oli yksin maailmassa. Voisiko olla oikein viedä hänet naiselta, joka jumaloi häntä, ja heittää hänet kohtalon arvanvedon armoille?

Lopulta Tom myöntyy Isabelin tahtoon ja lapsi jää saarelle. Vuosia kuluu, mutta omatunto ei jätä Tomia rauhaan. Perhe käy välillä mantereella, ja kerran he kuulevat naisesta jonka mies ja vauva lähtivät veneellä merelle palaamatta koskaan takaisin. Tieto on murskaava. Tomin ja Isabelin välit kiristyvät Tomin vaatiessa haaksirikosta ilmoittamista ja Isabelin vastustaessa sitä. Lopulta Tom päättää toimia.

Valo valtameren yllä on koskettava kertomus rakkaudesta, kaipauksesta, toivosta, epätoivosta ja anteeksiannosta. Se kertoo yksittäisistä ihmisistä ja heidän teoistaan, mutta samalla se paljastaa yhteisöstä etenkin sen rumat puolet. Se kertoo maailmasta, jossa kenenkään on vaikea löytää rauhaa. Se kertoo myös asioiden hyväksymisestä sellaisina kuin ne ovat, vaikka hyväksyminen olisikin tuskallista.

Lyhyesti sanoen pidin kirjasta. Vaikka yksi tärkeimmistä tapahtumapaikoista on pikkuruinen saari, on siellä tapahtuvilla asioilla suuri merkitys. Tomin ja Isabelin moninaiset tunteet tulevat esiin hyvin kouriintuntuvasti. Heidän ja muiden tärkeimpien henkilöhahmojen historiasta kerrotaan riittävästi mutta ei liikaa. Kokonaisuus on hallittu ja pysyy hyvin kasassa. Ainoa miinus tulee lopusta, mielestäni hyppy parinkymmenen vuoden päähän selittämään mitä päähenkilöille sitten tapahtui on ennalta-arvattava ja tarpeeton.